Blogi

Sydämeeni joulun teen

Joulun aikana minäkin palaan niihin ihaniin lapsuuden jouluihin, joita oma äitini valmisteli. Heti aattoaamuna nenään kantautui riisipuuron tuoksu ja malttamaton tunnelma kukki pitkin päivää. Joulu on minulle makuja, tuoksuja, valoja ja ihanan pirskahtelevaa tunnelmaa. Omien lasteni kautta minussakin herää sisäinen joulun lapsi.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet samanaikaisesti sekä elämäni raskaimmat että antoisimmat vuodet. Toissa jouluna Samu ja Juho alkoivat jo ilmoitella itsestään: aattona tunsin vatsassani aivan erikoisia nippaisuja ja kuplimisia. Nuo tuntemukset kiinnittivät huomioni siinä määrin, että päätin pitäytyä alkoholittomissa joulujuomissa. Uudenlainen toivon kipinä valtasi mielen, ja aika pian tuohon kuplintaan saatiin toivottu varmennus. Vaikka nautinnollinen raskausaika ei kohdallamme kestänyt kauaa, on tuo joulu silti jäänyt mieleeni aivan erityisellä tavalla.

Viime jouluna päälukumme olikin jo kasvanut kahden ihanan pojan verran. Keskosuuden vuoksi elimme kuitenkin kohtuullisen rajoitettua elämää; oli muistettava poikien lääkitykset, aikataulutetut ruokailut ja korkea hygienian taso infektioriskien vuoksi. Meidät oli sidottu kotiympyröihin, sillä kaikki julkiset paikat ja uusille bakteerikannoille altistaminen olisivat olleet Samulle ja Juholle vielä liian vaarallisia. Olosuhteista huolimatta viime joulua lämmitti erityinen kiitollisuus noista ihanista elämänliekeistä, jotka roihusivat ja valaisivat elämäämme. Poikia tuli usein vain katseltua ja mietittyä, kuinka maa voikin kantaa päällään niin pieniä ja silti niin sisukkaita pieniä ihmisiä.

Tuleva joulu tulee olemaan aivan erityinen, sillä Samu ja Juho elävät tänä päivänä normaalia taaperon elämää. Tällä kertaa mikään ei rajoita joulun viettoamme. Saamme nauttia yhteisestä ajasta ilman pelkoja ja rajoituksia. Voimme pelata, leikkiä ja vetäytyä välillä vaikkapa hyvän kirjan äärelle ilman, että joku pelottava tuntematon uhka kolkuttelisi ja vaikuttaisi tekemisiimme. Tietynlainen vapaus ja kepeys tuntuvat tässä joulussa. Nuo tunteet ovatkin vaatineet rohkeutta palata niihin avohaavoihin, joita ei aikanaan hoidettu.

Ihmisen mieli on siitä erikoinen, että se ottaa vaikeimpina hetkinään käsittelyynsä vain sen, mikä on välttämätöntä. Vasta poikien kotiutumisen jälkeen aktiiviseen käsittelyyn alkoi pulpahdella kaikki se, mitä olimme ihan oikeasti kokeneet ja kuinka lähellä kuolemaa olimme käyneet poikien kanssa – vieläpä useaan kertaan. Yllätyksenä itselleni tuli se, että poikien traumaattinen alkutaival toi esiin myös vanhoja käsittelemättömiä traumoja, kuten aikaisemmin kokemani keskenmenot. Vasta viime kuukausina olen kaivanut esiin ultrakuvat sekä neuvolakortit rakkaista lapsistamme, joita emme koskaan saaneet luoksemme.

Jokaiselle näistä erityisistä enkeleistämme on löytynyt paikka sydämessäni. Olen vakuuttunut siitä, että heistä jokaista on tarvittu suojelemaan Samun ja Juhon matkaa luoksemme.

Minulla on vahva halu raottaa omia kipupisteitäni siinä valossa, että meillä kaikilla on mahdollisuus parempaan huomiseen ja ylipäätään parempaan elämänlaatuun. Traumaattiset kokemukset ovat hyvällä tapaa pakottaneet minut tilintekoon itseni kanssa. On tarvinnut pohtia syvällisemmin kuin koskaan sitä, mistä olen tulossa ja minne olen menossa, jotta pystyisin elämään nykyhetkessä kirkkaasti, ilman menneisyyden mörköjä. Tämä psyykkinen työskentely on vaatinut paljon, mutta on antanut vielä enemmän. Traumatyöskentely on mahdollistanut myös pääsyn kiinni terveempään elämänhallintaan. Konkreettisena esimerkkinä tästä on vuosia kantamani ylipaino, joka on nyt vaihtunut 50 kg kevyempään ja aktiiviseen elämään, jonka en vielä muutama vuosi sitten uskonut olevan mahdollista. Oli aika, jolloin en uskonut enää ottavani juoksuaskelia, mutta niin vain viime syyskuussa juoksin 50 km Kummien keräyksen nimissä. Tuo konkreettinen hetki osoitti minulle sen, ettei menneisyyteni tule enää sanelemaan tulevaisuuttani – minä kirjoitan sen ihan itse. Tässä yhteydessä on mainittava myös se, kuinka uskomattoman hyvältä ihmisten varaukseton keräykseen osallistuminen tuntui. Sydämellinen kiitos siitä!

Kaikille joulu ei ole ilon juhla – joskus se voi myös repiä haavoja auki. Haluaisin omien kokemusteni myötä saada välitettyä toivonkipinää vaikeuksien keskellä painiville. Missään ei ole sellaista pimeyttä, jota valonsäde ei pystyisi läpäisemään. Haluankin haastaa tänä jouluna juuri sinut miettimään, mikä joulussasi on tärkeää?

Kiireinen kaksosarki tuo mukavasti realismia jouluhössötykseen; toisin sanoen jouluvalmisteluista on pakko karsia, mikä on hyvä. Kotimme ei tule olemaan edellisten vuosien tavoin tip top, eikä joulumenu lähellekään niin laaja, mutta meillä on toisemme.

Tänä jouluna perheemme ei lähetä joulukortteja, vaan niiden sijaan teemme lahjoituksen Lastenklinikoiden Kummien upealle toiminnalle, joka on suuresti meitäkin auttanut. Te, rakkaat ystävät, tuttavat ja sukulaiset, olette joulukorttien saamisen sijaan sydämissämme ja mukanamme tekemässä hyvää!

Rakkauden täyttämää Joulua!

<3:llä Heidi ja koko meidän perhe

 

Samun ja Juhon tarina nähdään Joulu Mielelle -konserttilähetyksessä MTV3:lla 11.12. klo 20 alkaen (uusinnat 12.12. sekä 24.12.). Tule mukaan joulutalkoisiin pienten potilaiden hyväksi.

Jaa postaus: