Blogi

Veean tarina

30.10.2019 klo 16.02 Heidi Forsell

Meidän Veea syntyi helmikuussa 2018. Jo raskausaikana saimme tiedon, että tytöllä on vaikea sydänvika, mikä vaatisi useita leikkauksia läpi elämän, jos raskauden loppuun saakka ikinä päästäisiin. Veealla todettiin myös kampurajalka. Raskaus oli kaikin puolin haastava, ja makasin vuodelevossa lähes viisi kuukautta.

Tyttö pysyi kuin pysyikin mahassa täysiaikaiseksi saakka, mutta ennen kuin ehdin synnytyksen jälkeen saada vauvaa edes syliini, häntä vietiin jo kiireesti tutkimuksiin. Vauvan matka jatkui vastasyntyneiden teho-osastolle, ja sieltä Lastenklinkalle. Kaikki tuntui pelottavalta, ja katsoin kauhuissani letkujen ja laitteiden keskellä makaavaa lastani samalla, kun kaipasin todella kipeästi saada vauvan syliini...

Lähde mukaan Kummien joulukeräykseen

Jaa postaus:

Mitä kuuluu Eevin perheeseen?

27.09.2019 klo 14.35 Heidi Tujunen

Siitä onkin vierähtänyt jo useampi vuosi, kun viimeksi kirjoitin Kummien blogiin. Muutama vuosi tuntuu kuitenkin meidän perheessämme usealta vuosikymmeneltä, niin paljon niiden aikana ehtii tapahtua. Eevi aloitti elämänsä alkutaipaleen asuen sairaalassa 1v 2 kk:tta, ja kuten kahdessa Elämä Lapselle -konsertin insertissä olenkin kertonut, muutti se perheemme elämän kokonaan, peruuttamattomasti. Lapsen fyysinen sairastuminen koettelee koko perhettä myös psyykkisesti, ja kun perheessä on kaksi sairasta pikkuista, tuntuu kuorma toisinaan kohtuuttomalta. Ei ainoastaan vanhemmille, vaan myös sisaruksille ja niille pikkuisillekin. Pikkuisista potilaistakin kasvaa isompia, ja jos vanhemmat ja sisarukset ovat sairastuneet psyykkisesti heidän vauvavuotenaan, vaikuttaa se väistämättä näihin pikkupotilaisiinkin.

Jaa postaus:

Juusen tarina

30.08.2019 klo 10.36 Piia-Riikka Valkeinen

Juuse, perheemme toinen poika, syntyi TAYSsissa 27.12.2017. Juusen odotusaika oli mennyt hyvin, eikä mitään poikkeavaa ollut tiedossa. Syntymän jälkeen pääsimme potilashotellin Perheonneen, jossa kaikki näytti olevan hyvin ja odottelimme kovasti kotiin pääsyä. Juusen ollessa kahden vuorokauden ikäinen ensimmäistä vauvakakkaa ei ollut tullut ja Juuse lopetti syömisen. Vatsa oli turvoksissa ja pian Juuse alkoi oksentamaan. Jouduimme siirtymään vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolle LO5:lle. Osastolle joutuminen oli pelottavaa. Silloin meillä oli kova huoli siitä mikä Juusella oli hätänä ja selviääkö Juuse siitä.

Jaa postaus:

Terveiset Kuopion lastenklinikalta

13.06.2019 klo 11.34 Heli Wouters

Kesä on jo ehtinyt tänne Kuopion seudullekin, mutta Lasten ja nuorten klinikalla sattuu ja tapahtuu vuodenajasta riippumatta – potilaita riittää ympäri vuoden! Lapsen tai nuoren sairastuminen ei kysy vuodenaikaa, eikä muutenkaan hetken sopivuutta, vaan useimmiten se myllertää perhe-elämää yllättäen joko lyhemmän tai pidemmän aikaa.

Lastentarhanopettajana lastenosastoilla työskennellessäni tapaan hyvin monenlaisia lapsia, joilla on erilaisia sairauksia ja vammoja. Tapaan myös monenlaisia perheitä eri lähtökohdista. Mikä näitä perheitä yhdistää, on se hätä ja huoli, kun oma lapsi on sairastunut ja joutunut sairaalaan. Erilaisia potilaita, eri sairauksia, eripituisia hoitojaksoja. Kuitenkin sairaudesta riippumatta jokainen sairaalassaolo on yksilöllinen kokemus lapselle ja perheelle. Siksipä lapset ja perheet tarvitsevatkin juuri heille sopivaa huomiointia ja palvelua. Toki on olemassa tietynlaiset ”kaavat”, kuinka mitäkin sairautta hoidetaan, mutta jokaisen lapsen ja perheen kokemus ja elämäntilanne ovat ainutlaatuisia, joten sitä pyritään vaalimaan. Tätä työtä ei voi koskaan tehdä ”liukuhihnalta”. Ei voi koskaan perheen puolesta kertoa minkälaisen myllerryksen tai ketjureaktion lapsen sairastuminen voi perheessä aiheuttaa, vaan lasta ja perhettä on kuunneltava ja kohdeltava yksilöinä.

Jaa postaus:

Mitä kuuluu Elmerille?

23.05.2019 klo 10.53 Lisa Wesin

Kesäkuussa kolme vuotta täyttävä Elmeri on hyvin aurinkoinen ja sosiaalinen lapsi, joka suorastaan rakastaa kaikkia ja saamaansa huomiota erityisesti. Elmerin arki koostuu tällä hetkellä puhe-, fysio- ja toimintaterapiasta, joita on aina arkipäivisin. Lisäksi Elmerillä on viikoittain sairaalassa poliklinikka- tai osastokäyntejä. Nuori mies lähtee kuitenkin aina mielellään sairaalakäynneille, koska sehän on jo muodostunut tämän melkein kolmen vuoden aikana meidän normaaliksi arjeksi. 

Jaa postaus:

Emmareetan tarina

14.12.2018 klo 09.06 Emmareetta

Olen Emmareetta, tässä kuussa 14 vuotta täyttävä yläkoululainen Lapinlahdelta, Pohjois-Savosta. Olen perheeni nuorin lapsi, minulla on yksi vanhempi veli ja kaksi vanhempaa siskoa. Siskoni ovat jo naimisissa ja olen kolmen pienen tytön täti.

Viisivuotiaana minun elämässäni tapahtui isoja asioita. Muutama päivä oman syntymäpäiväni jälkeen minusta tuli ensimmäisen kerran täti. Siskoni, hänen miehensä ja pieni vauva asuivat tuolloin meillä, ja sain osallistua vauvan hoitoon joka päivä. Olin itse silloin vielä perhepäivähoidossa, mutta tuo tuttu ja turvallinen päivähoito päättyi seuraavana kesänä. Minun oli aika siirtyä syksyllä esikouluun.  

Jaa postaus:

Niklaksen tarina

02.11.2018 klo 09.41 Kristiina Karinkanta

Olemme nelihenkinen perhe Jyväskylästä. Perheeseemme kuuluvat 20-vuotias tyttäreni Janika, mieheni Ilkka ja 4-vuotias erityislapsemme Niklas. Tyttäreni lähti elämään omaa elämäänsä ja muutti pois kotoa, kun Niklas oli 1-vuotias. Asumme siis erityislapsemme kanssa kolmistaan. Niklaksen elämän alku ei ole ollut helpoin mahdollinen ja olemme selviytyneet monenlaisista haasteista yhdessä perheenä. Niklaksen selkä on leikattu 5 kertaa ja yhteensä hänelle on tehty erilaisia leikkauksia jo 13. Tämä ei ole suinkaan heikentänyt pienen poikamme elämänhalua tai myönteistä suhtautumista elämään ylipäätään – päinvastoin! Niklas on iloinen ja nauttii elämän pienistäkin asioista täysin rinnoin. Hän lähestyy kaikkia ihmisiä lämmöllä sekä rakkaudella ja ottaa ihmisen kuin ihmisen omakseen saaden aikuiset ihastumaan itseensä. Niklaksella on ystäviä ympäri maailmaa, koska kaiken tämän keskellä hän on saanut matkustella paljon. Kerran Kyproksen-matkalla hän sai ravintolan omistajan pojan ihastumaan niinkin kovin itseensä, että poika antoi Niklakselle lahjan ja sanoi hänen olevan suloinen ja ihana poika. Toki matkoillammekaan emme ole välttyneet kiusaamisilta, mutta Niklas ei kiusaajista piittaa, vaan jättää ne omaan arvoonsa.

Jaa postaus:

Onneksi olet täällä, etkä hiljaa hiipunut pois – Juuson tarina

24.08.2018 klo 10.21 Kristiina Parri

Ajatukseni ei ollut koskaan, että kirjoitan meidän synnytyskertomusta mihinkään julkisesti. Muistan, kun olin viimeistä päivää töissä ja yksi työkaverini huikkasi minulle: "kirjoitat sitten sinne blogiin oikein rajun synnytyskertomuksen kaikkine yksityiskohtineen", ja minä siihen nauraen, että "en varmasti". Toisaalta, mieluummin olisinkin kirjoittanut oikein kunnon stoorin siitä, kuinka supisti niin paljon ettei kivulla ollut rajoja ja kuinka ponnistaessa meinasi taju lähteä, kunnes se pieni nyytti oli sylissä ja kaikki olisi hyvin. Meidän synnytys oli kaikkea muuta. En tuntenut lainkaan kipua enkä nähnyt pisaraakaan verta. Kaikki tuli niin yllättäen, ettemme olleet varautuneet sinä maanantaina vielä tähän. Kaikki oli aivan kesken.

Jaa postaus:

Aamu – valoisia ajatuksia

16.05.2018 klo 12.55 Anna Halonen

Aamu syntyi perheemme esikoisena reilut kuusi vuotta sitten. Jo odotusaikana saimme kuulla, että hänellä on synnynnäinen sydänvika, joka tulee vaatimaan leikkauksia. Koska lasten sydänkirurgia on keskitetty Helsinkiin, lähdimme sinne kotoamme Oulusta hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, jotta Aamu saisi tarvitsemaansa hoitoa heti synnyttyään. Helsingissä Aamu sai vähän ennen syntymäänsä uuden, vaikeamman diagnoosin, ja selviämistodennäköisyys oli lääkärin mukaan 2%.

Jaa postaus:

Lilin kuulumisia

06.03.2018 klo 14.34 Maiju Liimatainen

”Moimoi, Lili täällä!” – se on minun lempilausahdus. Ja ai niin, minä olenkin jo kaksi vuotta! Vasta äsken olin ihan pieni käärö ja nyt jo kaksi.

Ajattelin kertoa teille hieman kuulumisiani, ja niitähän riittää. Olin vähän reilun vuoden ikäinen, kun aloin kävelemään. Siitä lähtien olenkin edennyt oikeastaan juoksemalla. Minulla on kova kiire joka paikkaan, niin en oikein ehdi kävelemään. Elokuussa aloitin perhepäivähoidossa – se on ihan huippujuttu, vaikka alkuun minun äiti ja isi sitä jännittivätkin. Siellä olen oppinut tosi paljon uusia taitoja, koska muut kaverit hoidossa ovat 3-vuotiaita. Syöminenhän minulla oli kaikkein haastavinta pienempänä, en oikein halunnut syödä ja kaikki oksetti minua helposti. Hoidossa sekin asia loksahti kohdilleen ja nyt tykkään syömisestä! Koska olen niin pienenä syntynyt, niin minun kasvamista kontrolloidaan aika tiiviisti. Se on tosi hyvä juttu, mutta hetkittäin se käy raskaaksi.

Jaa postaus:

Pages