Ajankohtaista

Elämä Lapselle 2019

Suomen tunnetuimpiin hyväntekeväisyystapahtumiin lukeutuva, lapsipotilaiden tueksi tehtävä Elämä Lapselle -konsertti järjestetään 11. syyskuuta Hartwall Arenalla Helsingissä. MTV3 välittää konsertin suorana lähetyksenä klo 20-22, ja huikeana uutuutena konserttietkot Arenalta nähdään suorana Subilla klo 19-20. Elämä Lapselle kokoaa tänä vuonna yhteen upean esiintyjäjoukon sekä mahtavan kummitubettajatiimin, kun hyväntekeväisyyskonsertissa mukana ovat mm. Robin Packalen, JVG, Elastinen, Juha Tapio, Benjamin, ABREU, Arttu Lindeman, Eino ja Aapeli sekä tubetähdet Pinkku Pinsku, Roni Back, Jaakko Parkkali, MiskaMH ja Roponen. Uusia julkistuksia tehdään aina syksyyn saakka.

Lastenklinikoiden Kummien järjestämä Elämä Lapselle -konsertti tukee Suomen viiden yliopistollisen lastenklinikan toimintaa sekä lastentautien tutkimustyötä. Ensimmäistä kertaa 90-luvun puolivälissä järjestetyn tapahtuman avulla on mahdollistettu useiden elintärkeiden hoitolaitteiden hankinta sekä tuki monelle merkittävälle lastentautien tutkimushankkeelle Suomessa. Elämä Lapselle -konsertti on valtakunnallinen nuorisotapahtuma, johon saapuu vuosittain ystäväporukoiden ja perheiden lisäksi lukuisia nuorisotoimia eri puolilta maata.

Elämä Lapselle -konserttitunnelmaan pääsee mukaan useissa kanavissa: Arenan, monipuolisten tv-lähetysten sekä verkkokanavien ohessa Radio Nova tekee suoraa lähetystä konserttipaikalta.

Pääsyliput, yritysliput ja lahjoitusohjeet

25/29,50 € maksavat konserttiliput ovat myynnissä: ticketmaster.com.

Yrityksille ja yhteisöille löytyy niin ikään useita erilaisia mahdollisuuksia osallistua tapahtumaan. Lippupaketeista sekä oheistilaisuuksista voi olla suoraan yhteydessä Kummien toimistoon: kummit.fi  

Jaa postaus: