Kummit mahdollistaa maamme yliopistollisiin lastensairaaloihin monenlaisia hoitoa kehittäviä laitehankintoja. Kummitukijoiden tuella lastensairaalat pystyvät hankkimaan sairaalalaitteista uusimpia versioita, testaamaan uusia laitteita ja joskus hankkimaan useampia kappaleita samasta laitteesta eri osastoille.
Hankinnoilla edistetään myös tulevaisuuden terveyttä, sillä erityisesti lasten kohdalla uusilla laitteilla ja innovaatioilla on iso vaikutus pienen potilaan parhaaseen hoitoon ja hoitokokemukseen.
Muun muassa näitä laitteita sairaaloihin on hankittu Kummien tuella.
Tehohoitoa erittäin huonossa kunnossa oleville potilaille

ECMO-hoitoa (extracorporeal membrane oxygenation) eli kehonulkoista hapetusta käytetään HUSin Uuden lastensairaalan teho-osastolla. ECMOn avulla voidaan hoitaa erittäin huonossa kunnossa olevia potilaita.
Hoidon aikana tuetaan potilaan sydäntä ja/tai keuhkoja, kun huonosti happeutunut veri kierrätetään kehon ulkoisen hapettimen läpi. Sen jälkeen veri johdetaan happeutuneena takaisin potilaan verenkiertoon. ECMO ei paranna, vaan antaa elimistölle aikaa toipua kriittisestä tilasta.
ECMO-hoidossa ovat esimerkiksi pahaan keuhkokuumeeseen sairastuneet sekä sydämensiirtoa odottavat sydämen vajaatoiminnasta kärsivät potilaat.
ECMO-hoitoon päädytään esimerkiksi silloin, kun vastasyntynyt on vetänyt synnytyksen aikana ulostetta keuhkoihinsa ja saanut keuhkotulehduksen. Muita potilasryhmiä ECMO-hoidossa ovat esimerkiksi pahaan keuhkokuumeeseen sairastuneet sekä sydämensiirtoa odottavat sydämen vajaatoiminnasta kärsivät potilaat. Joskus potilas laitetaan ECMO-hoitoon myös vaikean sydänleikkauksen jälkeen, jotta keho saa toipua vaativasta leikkauksesta.
ECMO-hoito kestää yleensä 1–2 viikkoa, mutta voi pitkittyä jopa kuukausiksi.
Afereesilaite ja fotofereesilaite keräävät verisoluja ja valikoivat niitä

Modernissa hematologiassa käytettävä afereesilaite kerää verisoluja, ja sitä käytetään muun muassa neuroblastooman hoidossa. Neuroblastooma on lasten yleisin kiinteä syöpä aivokasvainten jälkeen. Ennen intensiivistä sytostaattihoitoa potilaalta kerätään afereesilaitteella talteen luuytimen kantasoluja, jotka palautetaan elimistöön sen jälkeen, kun sytostaatit ovat tuhonneet luuytimen.
Muita afereesilaitteesta hyötyviä potilasryhmiä ovat aivotuumori- ja jotkin lymfoomapotilaat sekä Ewingin sarkoomaan sairastuneet. Laitetta käytetään myös punasolujen vaihtoon sirppisolusairauden hoidossa.
Fotofereesilaite on kuten afereesilaite, mutta siinä on ”solarium”, jonka UV-säteilyn avulla voidaan hillitä kantasolusiirron jälkeen esiintyvää käänteishyljintää. Käänteishyljinnässä kantasolusiirteen immuunijärjestelmän solut saattavat hyökätä kantasolusiirteen saaneen kehoa vastaan.
Fibroscan mittaa maksan arpeutumista

Fibroscan-laitteella mitataan maksan jäykkyyttä ja arpeutumista. Terve maksa on kudoksena pehmeä – sen sijaan sairas maksa on jäykkä, eikä laitteen signaali pääse kunnolla sen lävitse.
Maksan arpeutuminen liittyy moniin lapsilla yleensä harvinaisiin sairauksiin. Rasvamaksapotilaillekin Fibroscan antaa käsityksen siitä, mistä vaikeusasteesta on kyse.
Maksan arpeutuminen liittyy moniin lapsilla yleensä harvinaisiin sairauksiin.
Maksassa ei ole kipureseptoreita, mistä syystä maksasairaudet voivat joskus edetä pitkälle ennen kuin huomataan, että jonkin on pielessä.
Fibroscanin ansiosta maksan arpeutumista varten lapselta ei aina tarvitse ottaa koepalaa. Uudessa lastensairaalassa laite on moniammatillisessa käytössä. Sitä käytetään elinsiirtoyksikössä, sisätaudeissa ja kirurgiassa.
Vastasyntyneen siirtokuljetuskehto on paareilla siirtyvä keskoskaappi

Siirtokuljetuskehtoa käytetään nimensä mukaisesti vastasyntyneiden siirtoihin keskussairaaloista yliopistosairaaloihin. Se on siis paareilla kulkeva keskoskaappi, joka mahdollistaa siirron ja hoidon ambulanssissa. Kuten keskoskaappi, myös siirtokuljetuskehto pitää vauvan lämpimänä, ja samalle ambulanssin paareille kiinnitettävälle alustalle voi kiinnittää myös hengityskoneen ja nestepumpun. Erona keskoskaappiin siirtokuljetuskehdossa on turvavyöt.
Vastasyntyneen siirtokuljetuskehdon ansiosta vauvapotilaat voidaan siirtää sinne, missä he saavat tarvitsemaansa hoitoa.
Siirtokuljetuskehtoa käytetään myös palautussiirtoihin. Lisäksi kyseinen moderni kaappi on parantanut ensihoitajien työolosuhteita, sillä se on helpompi siirtää ambulanssiin.
Spirometrialaitteella tehdään monenikäisten astmatutkimuksia

Spirometrialaitteella voidaan suorittaa virtaus-tilavuus -mittauksia kouluikäisille lapsille, joilla epäillään astmaa.
Aikuisille ja isommille lapsille tehtävässä astmatutkimuksessa keuhkot vedetään ensin täyteen ilmaa ja puhalletaan sen jälkeen kovaa ulos. Puhallustekniikan täytyy olla tietynlainen, jotta tulos on luotettava.
Pienempien, 3–7-vuotiaiden lasten astmaa selvitetään samalla laitteella tehtävällä impulssioskillometriatutkimuksella, jossa lapsi hengittää suukappaleen kautta laitteeseen, ja laite mittaa, miten paljon hengitystiet vastustavat laitteesta tulevaa paineaaltoa.
Laitteen ansiosta astmadiagnostiikkaa voidaan tehdä luotettavasti ja aiempaa nopeammin, jolloin lapset saavat hoidon riittävän ajoissa. Lapset eivät useinkaan osaa kertoa, jos olo on hankala tai henki ei kulje kunnolla, jolloin he vain lakkaavat liikkumasta ja tekemästä samoja asioita kuin terveet lapset.
Teksti: Laura Koljonen