Lastenklinikoiden Kummit ry tukee lastenklinikoita ja lastentautien tutkimustyötä. Tavoitteenamme on paras mahdollinen hoito lapsille ja nuorille Suomessa.
Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin juuri sinulle sopivalla lahjoituksella ja tavalla. Minkä lahjoitustavan päätätkin valita, juuri se on yhteiselle tukikohteellemme arvokas.
Sinun tuellasi on suuri merkitys. Yhdessä teemme ihmeitä!
Auta pieniä potilaita
Kertalahjoittaminen
Kertalahjoittaminen on mainio tapa osallistua Kummien toimintaan ja tukea pieniä potilaita eri puolilla Suomea.
Tue säännöllisesti
Kuukausilahjoittajana tuet lasten ja nuorten parasta mahdollista hoitoa Suomessa.
Kummikaverina saat kuusi kertaa vuodessa postissa kirjeen ja tilisiirtolomakkeen vapaaehtoista lahjoitusta varten. Kummikaveruus on hyvä tapa tukea Kummien toimintaa ja saada ajankohtaista tietoa.
Muita tapoja auttaa

Testamenttilahjoitus on hieno tapa muistaa lapsia ja nuoria Suomessa. Anna perinnöksi lahja perinnölle.
Merkkipäiväkeräys tai läheisen muistaminen lahjoituksella on hieno teko, josta tulee hyvä mieli.
Finnairin lentopistelahjoituksella mahdollistat pitkämatkalaisten potilasperheiden liikkumisen kodin ja sairaalan välillä.
Lahjoita Finnair Plus -pisteitä
Miksi lahjoittaa?
Ihme ja Kummi – aina yhdessä.
Olemme tärkeällä asialla, koska me yhdessä keräämme varoja lapsipotilaiden hoidon hyväksi eri puolilla Suomea.
Lastenklinikoiden Kummit tukee viittä yliopistollista lastenklinikkaa/lastensairaalaa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. Lastenklinikoilla tukea kohdennetaan elintärkeiden hoitolaitteiden hankintaan, joita ovat olleet esimerkiksi erittäin vaativissa lastenkirurgisissa operaatioissa hyödynnettävä O-kaari-kuvannuslaitteisto sekä veren ulkoisen hapetuksen mahdollistavat ECMO-laitteistot. Sen lisäksi kummituen elintärkeitä osa-alueita ovat lastentautien tutkimustyö sekä lasten ja nuorten mielenterveystyö. Kummit tukee joka vuosi noin kymmentä korkeatasoista ja tärkeää lastentautien tutkimushanketta, joiden avulla autetaan lapsia – niiden piirissä ovat olleet esimerkiksi keskosten kehitys, synnynnäiset sydänviat, lasten unihäiriöt, elinsiirtojen vaikutus, diabeteksen tunnistus ja ehkäisy, mielenterveysongelmat sekä leukemian ja aivokasvainten taustat ja hoitomuodot. Korkealaatuisen tutkimuksen ansiosta tiedämme enemmän ja osaamme tulevaisuudessa hoitaa sekä hoivata entistä paremmin.
Mielenterveyden osa-alueella Kummit on tutkimustuen ohessa tukenut lasten- ja nuorisopsykiatrisia osastoja, akuuttitarpeita lastenpsykiatriassa, koulutus- ja valistustyötä sekä uusimpana hankkeena näyttöön perustuvan Cool Kids -hoito-ohjelman laaja-alaisempaan hyödyntämistä.
Lastenklinikoiden Kummit ry on 1993 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana. Viime vuosina yhdistys on tukenut merkittävin panoksin lasten ja nuorten mielenterveystyötä.
Koko toimiaikanaan Lastenklinikoiden Kummit ry on tehnyt lahjoituksia n. 38 miljoonan euron edestä.
Yhteisenä tavoitteenamme on paras mahdollinen hoito lapsille ja nuorille Suomessa.
Lahjoittamalla autat
Kauniista ajatuksesta hyviin tekoihin.
Lahjoittaminen on mainio tapa osallistua Kummien toimintaan ja tukea pieniä potilaita eri puolilla Suomea.
Oletko yrittäjä tai yrityspäättäjä?
Lastenklinikoiden Kummit tarjoaa myös yrityksille monipuoliset mahdollisuudet tehdä hyvää.
Vaihtoehtoja on kertalahjoittamisesta erilaisiin kumppanuusratkaisuihin. Tule tutustumaan!