Osallistumalla Kummien Mielen tila -päivätyökeräykseen koulunne on mukana tukemassa lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoitoa Suomessa.

Käytämme lukuvuoden 2020–2021 päivätyökeräyksen tuotot Mielen tila -kampanjaamme, jonka avulla edistämme Cool Kids -hoitomenetelmän ja muiden näyttöön perustuvien, ahdistuneisuushäiriöitä hoitavien menetelmien jalkauttamista valtakunnallisesti.

Osallistumistavat

Perinteinen päivätyökeräys

Jos osallistutte päivätyökeräykseen perinteisellä tavalla, koulunne saa keräystä varten oman viitenumeronsa sekä työlomakkeet. Tee näin:

  1. Täytä nettisivultamme löytyvä ilmoittautumislomake.
  2. Kerro oppilaille keräyksestä. Keskustelkaa Kummeista ja mahdollisuuksista vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin Suomessa. Voitte myös hakea inspiraatiota ja materiaaleja kummitila.fi-sivustolta.
  3. Käykää yhdessä läpi erilaisia vaihtoehtoja päivätyökeräyksen toteuttamiseen (esim. työpaikan etsintä).
  4. Jaa oppilaille työlomakkeet ennen päivätyökeräyspäivää.

Päivätyökeräys kotona

  1. Poikkeusaikana päivätyökeräyksen voi suorittaa myös kotona tehtävillä askareilla. Ilmoittaudu mukaan täällä.
  2. Luokaa digilipaskeräys helposti alla olevan ohjeistuksen mukaisesti tai lahjoittakaa Mobilepaylla.
  3. Keskustelkaa etäpäivätyökeräyksestä, joka tarjoaa perinteisen päivätyökeräyksen rinnalla loistavia mahdollisuuksia auttaa ja tehdä myös kivoja askareita kotona!
  4. Katsokaa vinkkejä kotona suoritettaviin tehtäviin täältä.

Päivätyökeräys omalla keräyssivulla

Koulu voi nyt tehdä päivätyökeräyksen myös omalla keräyssivulla eli digilippaalla, johon lahjoittaminen on helppoa, hauskaa ja turvallista. Omalla keräyssivullanne näette heti tehdyt lahjoitukset sekä lahjoittajien viestit.

Tee näin: 

  1. Luo digilipas helposti täällä.
  2. Kerro oppilaille keräyksestä. Keskustelkaa Kummeista ja mahdollisuuksista vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin Suomessa. Voitte myös hakea inspiraatiota ja vaikkapa logon käyttöönne kummitila.fi-sivustolta.
  3. Innostakaa muita mukaan osallistumaan koulunne keräykseen – esimerkiksi vanhempia, sukulaisia ja ystäviä!

 

Päivätyökeräyksellä koko koulu Kummitilaan!

Osallistumalla päivätyökeräykseen olette mukana Kummien tukijoukoissa – eli koko koulu on silloin Kummitilassa! Voitte käyttää Kummitila-logoa ja hashtagia #kummitila esimerkiksi omalla sometilillänne tai nettisivullanne. Inspiraatiota ja materiaaleja löydätte täältä.

 

 

Parasta mahdollista hoitoa lapsille ja nuorille

Lapsen sairastuminen vaikuttaa suuresti koko perheen elämään. Arki järjestyy uudella tavalla ja apua tarvitaan. Lastenklinikoiden Kummit ry on ollut sairaiden lasten apuna jo vuodesta 1993 lähtien. Kummit tukee lahjoituksin viittä yliopistollista lastensairaalaa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa sekä korkealaatuista lastentautien tutkimustyötä.

Kummit panostaa myös aktiivisesti lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Tuellamme kehitetään lasten ja nuorten psykiatrista hoitoa, jolle on jatkuvasti kasvavaa tarvetta. Vuonna 2020 käynnistynyt Cool Kids -hanke on tarkoitettu erityisesti lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriön hoitamiseen. Alun perin Australiassa kehitetty Cool Kids -hoito-ohjelma on näyttöön perustuva hoitomuoto, jota sovelletaan yhteistyössä lastenpsykiatrian asiantuntijoiden kanssa. Voit lukea lisää hankkeesta täältä.

 

Lisätietoja päivätyökeräyksestä saatte soittamalla Lastenklinikoiden Kummien toimistolle verkostokoordinaattori Kaisa Latva-Raskulle 040 582 4759 – tai laittamalla Kaisalle sähköpostia: kaisa@kummit.fi

P.S. Koulut voivat halutessaan kohdentaa lahjoituksensa myös oman alueensa lastensairaalaan.

Huomioittehan myös, että Kummeilla on vakuutus päivätyökerääjiä varten.