Kummien JouluMielelle-konsertti 12.12. MTV3:lla

Lämmintä joulutunnelmaa ja sesongin suosikkimusiikkia kotisohville tuova Lastenklinikoiden Kummien perinteikäs JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti Kulttuuritalo Martinuksesta Vantaalta esitetään MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaina 12. joulukuuta kello 20 alkaen!

Kaksituntisessa konserttilähetyksessä kuullaan rakkaimpia joululauluja artistitähtien esittämänä, tarinoita lapsipotilaiden elämästä sekä asiaa hyvästä hoidosta ja elämän merkityksellisyydestä.

Tunnelmallisen konsertin juontavat Marja Hintikka ja Jaakko Loikkanen.

“Kummien toiminta tuottaa jatkuvasti konkreettista hyvää lapsille ja nuorille ympäri Suomen. Muun muassa siksi on kivaa olla osa JouluMielelle-tiimiä. Pidän myös Kummien tavasta toteuttaa konsertteja ja muita tapahtumia”, Jaakko Loikkanen kertoo.

”Haluan olla mukana auttamassa pieniä potilaita – läsnäolo, empatia ja auttaminen tuo sydämeen aidon joulumielen. Tämä apu menee perille – konkreettisesti”, Marja Hintikka sanoo.

Tunnelmallisessa konsertissa kerätään joululahjoituksia lastenklinikoille ja -sairaaloihin eri puolilla Suomea, lastentautien tutkimustyöhön sekä lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi.

Konsertissa kuullaan kauneimpia joululauluja tähtiartistien esittäminä. Mukana ovat muun muassa Haloo Helsinki, Waltteri Torikka, Pepe Willberg, Suvi Teräsniska, Arja Koriseva, Antti Ketonen, Mikko Leppilampi, Janna, Jesse Kaikuranta sekä Saara Aalto ja Teemu Roivainen. Konsertin musiikista vastaa Vantaan viihdeorkesterin JouluMielelle-ensemble. Orkesteria luotsaa kapellimestarina Ako Kiiski.

Musiikin lisäksi ohjelmassa nähdään erilaisia pienten potilaiden ja heidän perheidensä tarinoita. Pääsemme muun muassa leukemiaa sairastavan Jensin, lyhytsuolisyndrooman kanssa elävän Eeron sekä neurologista RETT-oireyhtymää sairastavan Sumin matkaan.

Kaksituntisen konserttilähetyksen aikana nähdään niin ikään Aki Linnanahteen luotsaamia jouluisia keskusteluja muun muassa filosofi Esa Saarisen, Kummien pitkäaikaisen tukijan Anna-Liisa Tiluksen sekä kirjailija Juha Itkosen kanssa. Lähetyksessä saamme myös jouluisen tervehdyksen Kummien tukijoille supertähti Michael Bublélta.

Pääset mukaan JouluMielelle-tunnelmaan myös seuraamalla

Kummien Facebook-sivua

Kummien Instagram-kanavaa

Vaikuttavat joululahjoitukset pienten potilaiden hyväksi

Lähde tänä jouluna mukaan Kummien joulukeräykseen:

Yli 1000 euron vaikuttavalla lahjoituksella saa myös tervehdystekstin JouluMielelle-konserttilähetykseen MTV3:lla 12.12. sekä käyttöönsä monipuoliset Kummien jouluiset viestintämateriaalit. Ennakkolahjoituksia voi tehdä osoitteessa kummit.fi/joululahjoitukset

Lahjoittaa voi myös soittamalla numeroihin 0600-1-6000 (20,11 € + pvm) sekä 0600 9 6001 (suuremmat lahjoitukset tv-lähetyksen aikana). Tekstarilahjoituksia voi tehdä lähettämällä viestin KUMMIT10 numeroon 16499 (viestin hinta 10 €) tai KUMMIT20 numeroon 16499 (viestin hinta 20 €). MobilePaylla voi lahjoittaa valitsemansa summan Kummien numeroon 15300. Kaikki eri lahjoitusvaihtoehdot ovat esillä JouluMielelle-konserttilähetyksen aikana MTV3:lla.

Kummien JouluMielelle-konsertin avulla kerätään varoja kehityshankkeisiin, laitehankintoihin ja potilasviihtyvyyden tukemiseen viidellä yliopistollisella lastenklinikalla/-sairaalassa, lastentautien tutkimustyöhön sekä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa su 12.12. klo 20 alkaenOhjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥