”Kun asiakas tilaa meiltä työntekijän, hän osallistuu samalla Kummien työn tukemiseen”

Kummien monivuotinen yhteistyökumppani, Click Henkilöstöpalvelut Oy, on tehnyt Kummien kautta laitelahjoituksia yliopistosairaaloihin vuodesta 2014.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Kummien kumppanuuspäällikkö Nina Tuomenoksa, Clickin rekrytointikonsultti Laura Piri, Clickin Helsingin aluejohtaja Mikael Karlsson sekä ylilääkäri Petri Rahkonen. (Kuva: Eleonora Schirmer) 

HUSin Hyvinkään sairaalan lastenosastolle lahjoitettiin helmikuussa uusi nasaaliylipainelaite. Lahjoituksen takana oli Click Henkilöstöpalvelut, joka teki laitehankinnan Kummien kautta jo yhdeksättä kertaa.

Uudella nasaaliylipainelaiteella voidaan tukea hengitysvaikeuksista kärsivien vastasyntyneiden ja keskosten hoitoa. 

Clickin ja Kummien yhteistyön avulla on hankittu uusia laitteita ja koneita Tampereen, Turun ja Helsingin lastenklinikoille. Lisäksi lahjoituksilla on parannettu potilasviihtyvyyttä.

Clickin yrittäjä Kirsti Tuisku kertoo yrityksen lahjoittaneen ennen Kummit-yhteistyötä pieniä summia useaan eri kohteeseen. Lopulta yrityksessä kuitenkin päädyttiin siihen, että iso lahjoitus yhteen kohteeseen on vaikutukseltaan suurempi kuin pieni summa monelle eri toimijalle.

– Kummit oli monelle Clickissä tuttu. Kummien työ on näkyvää, joten tiesimme, mitä rahoilla tehdään. Lasten erikoissairaanhoito valikoitui lahjoituskohteeksi siksi, että useilla toimihenkilöillämme on pieni lapsia.

Myös rekrytoinnista lahjoitetaan Kummeille

Click Henkilöstöpalvelut on perheyritys. Omaa toimihenkilöstöä sillä on noin 20, mutta se välittää vuosittain useita satoja työntekijöitä eri alojen yrityksiin.

– Palveluitamme on käyttänyt jo yli 2000 yritystä, Kirsti Tuisku sanoo.

Osa vuokrahenkilökunnasta siirtyy asiakasyrityksen palkkalistoille. Rekrytoinnista kilahtaa tietty summa Kummien kassaan.

– Sekä rekrytoinneista että laitehankinnoista on helppo viestiä ulospäin. Kun asiakas tilaa meiltä työntekijän, hän osallistuu samalla Kummien työn tukemiseen.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥