
Rahtarit lähtivät mukaan tukemaan lasten terveyttä ryhtymällä Kummien pääyhteistyökumppaniksi vuonna 2023, jolloin yhdistys juhli myös 50-vuotisjuhlavuottaan. Merkittävän lähes 29 000 Rahtarit-jäsenen tuki on konkretisoitunut Kummien kautta tehokkaiden lasten ja nuorten mielenterveyden hoito-ohjelmien levittämiseen eri puolilla Suomea. Tuki on jatkunut myös ensimmäisen juhlavuoden jälkeen Kummien vuosikumppanuutena. Pääsimme haastattelemaan Rahtareiden edustajia, järjestöpäällikkö Sari Nuutista ja toiminnanjohtaja Suvi Uskia kolmannen tukivuoden kunniaksi.
Miltä yhteistyön jatko on tuntunut Rahtareiden näkökulmasta? Onko useamman vuoden mukana oleminen tuonut mukanaan jotain uutta?
– Yhteistyön jatkuminen on tuntunut erittäin hyvältä ja luontevalta. Useampi vuosi mukana on syventänyt tunnetta, että tämä ei ole kampanja, vaan osa Rahtareiden arvopohjaa. Tiedostamme, että pitkäjänteisyys tuo tuloksia – jäsenet ja tapahtumissa kohtaamamme ihmiset tunnistavat Kummit-yhteistyön ja osallistuvat siihen mielellään. Lisäksi olemme voineet kehittää tapoja, joilla keräys ja viestintä nivoutuvat osaksi tapahtumia ja toimintaa. Koemme, että Kummit ja Rahtarit ajavat samaa merkityksellistä tietä samaan suuntaan.
Rahtareiden toiminnan ja myös tämän Kummit-yhteistyön keskiössä on ollut vahvasti yhteisöllisyys. Mitä se tarkoittaa teille?
– Meille yhteisöllisyys on yksi suurimmista voimavaroista – aivan kuten Kummeilla. Rahtariyhteisöön kuuluu lähes 29 000 jäsentä, yli 200 aktiivista luottamushenkilöä, reilu 800 Rahti-Rastia ja 17 osastoa eri puolilla Suomea. Tämä verkosto on lähtenyt lämmöllä mukaan tukemaan Kummeja.
Osastot ovat järjestäneet esimerkiksi hyväntekeväisyys-ajotaitokilpailuja, ja jäsenet ovat osallistuneet keräyksiin tapahtumissa ja digilippaan kautta. Kun näin suuri joukko toimii yhdessä, pienistä teoista syntyy iso vaikutus. Yhteisöllisyys tekee hyväntekeväisyydestä innostavaa ja näkyvää – se on voima, joka kantaa.
Kuinka yhteisöllisyyttä voisi mielestänne hyödyntää vastuullisuus-/hyväntekeväisyystyössä? (omat kokemukset esimerkkeinä olisi tähän tosi kiva lisä)
– Yhteisöllisyys on voimavara: kun viestimme keräyksestä tapahtumissa ja somessa, osastot ja jäsenet innostuvat ja haastavat toisiaan mukaan. Teemu-nalle on ilahduttanut meitä useissa tapahtumissa, ja Rahtareiden onnenpyörästä saatujen lahjoitusten kautta olemme nähneet, miten pienistä summista kertyy iso potti, kun useat osallistuvat. Hyväntekeväisyys ei ole yksilön suoritus, vaan yhteinen teko – ja se motivoi.
Olisiko teillä vinkkejä yrityksille tai yhteisöille, jotka pohtivat hyväntekeväisyyteen mukaan lähtemistä?
– Olkaa rohkeasti yhteydessä Kummien ihanaan väkeen, sieltä saatte tukea ja vahvistusta ajatuksillenne siitä, kuinka pääsette mukaan tekemään hyvää. Aloittakaa vaikka pienestä ja valitkaa kohde, joka aidosti resonoi arvojenne kanssa. Hyväntekeväisyys ei ole vain rahaa, vaan myös näkyvyyttä ja viestintää – kertokaa avoimesti, miksi olette mukana. Yhteistyö, joka jatkuu useamman vuoden, rakentaa luottamusta ja vaikuttavuutta. Meille Rahtareille pidempi yhteistyö on ollut hyvin luontevaa ja mieluisaa.
Suosittelisitteko Kummeja kohteeksi myös muille – miksi tai miksi ei?
– Ehdottomasti suosittelemme. Kummit tekee työtä, joka koskettaa meitä kaikkia – lasten ja nuorten hyvinvointi on yhteinen asia. Kummeilla on vahva asiantuntemus ja läpinäkyvä toimintatapa, mikä tekee yhteistyöstä luotettavaa ja merkityksellistä. Lisäksi Kummien viestintä ja tuki kumppaneille ovat erinomaisia, mikä helpottaa osallistumista.
Me Rahtarit olemme aidosti iloisia ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet kulkea Kummien rinnalla heidän erittäin merkityksellisessä työssään. On suuri etuoikeus tehdä yhdessä hyvää lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden eteen. Mikä voisi olla palkitsevampaa kuin tietää, että omilla teoilla voi parantaa lasten ja nuorten elämää? Tämä yhteistyö on meille sydämen asia – ja uskomme, että se olisi sitä myös kaikille, jotka siihen lähtevät mukaan.
Rahtarit ry jatkaa Kummien vuosikumppanina myös vuonna 2026. Lämmin kiitos, Rahtarit ry ja koko Rahtariyhteisö!