Kummien vapaaehtoistyöntekijät: ”Kaikille löytyy omanlainen tapa olla mukana”

Tampereen ja Turun seudun vapaaehtoistiimien vetäjät kertovat, miksi lähtivät mukaan Kummien toimintaan ja mitä vapaaehtoistiimeissä tehdään.

Sanna Kekki sanoo, että idea vapaaehtoistyöstä tuli hänelle juuri oikeaan aikaan. (Kuva: Sannan kotialbumi)

Sanna Kekki: ”Mietin, voisinko itse olla mukana järjestämässä muille tällaista”

Tampereen alueen vapaaehtoinen ja tiiminvetäjä Sanna Kekki kiinnostui Kummien toiminnasta osallistuttuaan viime keväänä äitien virkistyspäivään.

Virkistyspäivät ovat Kummien ja paikallisten yritysten potilasperheiden vanhemmille järjestämiä tilaisuuksia, joiden tarkoituksena on lisätä lapsipotilaiden vanhempien jaksamista arjessa. Ja yleensä arjessa jaksaa paremmin, kun saa hetkeksi ajatukset pois siitä.

Sairaala-arki lapsen kanssa oli tullut tutuksi Sannalle, ja sairaalahenkilökunta oli vinkannut Kummeille, että pieni virkistys voi olla paikallaan.

– Sen päivän jälkeen oli leijuvissa fiiliksissä – niin paljon buustia siitä sain. Ajattelin, että tällä jaksan pitkään. Jälkikäteen pohdin, voisinko myös itse olla mukana järjestämässä muille tällaista, Sanna muistelee. 

Virkistyspäivä osui Sannan kohdalla monin tavoin hyvään saumaan. Virkistyspäivässä hän sai tietää enemmän Kummien toiminnasta ja vapaaehtoisverkostosta.

– Kun kuulin, että Tampereen alueelle kaivataan vapaaehtoisia, kiinnostuin.

Sannalle tärkeä asia vapaaehtoistyössä on se, että arvot osuvat yhteen. Hän sanoo jo pidemmän aikaa miettineensä, millainen toiminta olisi hänen sydäntään lähellä, ja nyt se tuli vastaan.

Samojen arvojen lisäksi Sannalle on tärkeää olla ajan hermolla potilasperheiden tarpeista ja siitä, mikä heitä auttaa.

– Kummien kumppaneita ovat sairaalat, yritykset ja julkisuuden henkilöt. Sen lisäksi kumppaneina voi mielestäni nähdä myös potilasperheet. Oman kokemukseni mukaan Kummit tekee aika herkillä tuntosarvilla sitä tutkimustyötä, mitä me tarvitsemme ja miten voisimme yhdessä toimia verkostona.

Vahvuudet käyttöön

Idea vapaaehtoistyöstä tuli siis oikeaan aikaan. Vapaaehtoisille järjestettävän koulutuksen jälkeen Sannasta tuli Tampereen alueen vapaaehtoistyön tiiminvetäjä, johon hän sai vielä oman koulutuksen.

– Lähdin mukaan ihan alkuvaiheessa, ja pääsin käynnistämään toimintaa sekä rekrytoimaan ihmisiä mukaan. Tällä hetkellä ringissä on noin 20 vapaaehtoista. Kaikki ovat mukana sen verran kuin pystyvät.

Sannalle tärkeä asia vapaaehtoistyössä on se, että arvot osuvat yhteen. Hän sanoo jo pidemmän aikaa miettineensä, millainen toiminta olisi hänen sydäntään lähellä, ja nyt se tuli vastaan.

Korona siirsi Tampereen seudun kevääksi suunnitellut tapahtumat syksyyn. Yksi suunnitelmista oli potilasperheiden vanhemmille järjestettävä virkistyspäivä, toinen perinteinen kauppakeskustapahtuma.

– Emme ole vielä päässeet toimimaan kädet savessa. Toistaiseksi jokainen vapaaehtoinen on lähestynyt omia verkostojaan, ja kysynyt heidän halukkuuttaan lähteä mukaan tämäntyyppiseen toimintaan. Mukaan on pyydetty yrityksiä ja tapahtumien vetonauloja.

Sanna pitää vapaaehtoistyön yhteisöllisyydestä ja siitä, että työssä otetaan huomioon jokaisen vahvuudet.

– Toki yhdessä ideoidaan ja toteutetaan, ja kaikille löytyy omanlainen tapa olla mukana.

Omina vahvuuksinaan Sanna pitää innostustaan uuden kehittämiseen sekä kykyään innostaa muita.

– Minulla on myös hyvä tuntuma siihen, mitä perheet toivovat ja tarvitsevat. Lisäksi olen hyvä organisoimaan, ja sitä puolta olen saanut vahvistaa omassa työssäni sosiaalialan kehittämistehtävissä. 

Vapaaehtoistyön parasta asiaa Sannan ei tarvitse kauaa miettiä.

– Ilo. Saan tehdä asioita, joista syntyy muille iloa. Se on eräänlaista vastuun kantamista lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa. Oli kiva laittaa Facebookiin vapaaehtoistyöhön liittyvä ensimmäinen rekrytointi-ilmoitus saatesanoin: Hei, haluatko aloittaa vuotesi tekemällä jotakin merkityksellistä?

Kiinnostuitko osallistumaan Kummien vapaaehtoistyöhön Tampereen seudulla? Laita viestiä: [email protected]

——————————————————————————————————————–

Suvi Ylikylä–Elers: ”Pieni iloinen juttu sairaalassa jäi mieleen”

Turun seudun vapaaehtoistiimin vetäjä, raisiolainen Suvi Ylikylä-Elers lähti mukaan Kummien vapaaehtoistyöhön viime kesänä. Suvin tehtävänä on koordinoida Turun seudun toimintaa sekä vastata muun muassa lipaskeräyksistä ja tilittää ne.

Tosin nyt hän odottaa, että koronapandemia vähitellen hellittäisi, ja vapaaehtoisjoukko pääsisi takaisin hommiin.

– Turun seudulla on todella sitoutunut kymmenen vapaaehtoisen tiimi, mutta mielellämme otamme lisää vapaaehtoisia mukaan, Suvi sanoo.

Suville vapaaehtoistyö tuo hyvää mieltä.  (Kuva: Suvin kotialbumi)

Tällä hetkellä kaikki kevään tapahtumat on siirretty syksyyn, mutta vain siirretty – ei peruttu.

Viime syyskaudella Turun suunnalla ehdittiin järjestää iloa lapsille ja potilasperheille erilaisten tapahtumien kautta. Joulukuussa vapaaehtoiset organisoivat lipaskeräyksen kauppakeskus Skanssiin, ja osallistuivat järjestämään TPS:n jääkiekkoilijoita vierailulle Tyksin lasten klinikan jokaiselle osastolle. Sen lisäksi potilasperheitä pääsi mestisjoukkue Tuton otteluun, ja jäähallissa kiersi Teemu-nalle yhdessä Tuton suositun Jore-maskotin kanssa.

Lähtökohtana on, että vapaaehtoiset järjestävät vähintään kolme tapahtumaa vuodessa.

”Turun seudulla on todella sitoutunut kymmenen vapaaehtoisen tiimi, mutta mielellämme otamme lisää vapaaehtoisia mukaan.”

Tälle keväälle oli suunnitteilla potilasperheiden hyvinvointi-ilta Kupittaalla. Turun Teknologiakiinteistöt lupasi tilat vapaaehtoisten käyttöön yhdeksi illaksi, ja Suvi sanoo, että paikka on täydellinen hyvinvointi-illan järjestämiseen.

– Illan ohjelmassa olisi potilasperheistä huomioitu niin lapset kuin aikuisetkin kivalla ohjelmalla.

Alueen vapaaehtoistyön myötä Kummit on myös saanut näkyvyyttä. Turun seudulla useita tienvarsinäyttötauluja omistava Medialiiga näytti joulun alla Kummien mainoksia JouluMielelle-konsertista.

Mukaan henkilökohtaisista syistä

Suvi lähti mukaan Kummien vapaaehtoistyöhön henkilökohtaisista syistä. 

– Minulla on kaksi lasta, ja heistä molemmat ovat viettäneet aikaa teho-osastolla.

Suvin 11-vuotias esikoistyttö painoi syntyessään 690 grammaa, ja vietti Tyksin keskolassa viisi kuukautta. Esikoisen kaksoissisko menehtyi. Suvin viisivuotiaalla pojalla on synnynnäinen sydänvika, ja hän vietti Tyksin keskolassa yli kuukauden ja seitsemän vuorokautta Meilahdessa lasten sydänosastolla.

– Olemme saaneet suomalaiselta erikoissairaanhoidolta paljon, ja omasta kokemuksestani tiedän, mitä sairaala-arki teho-osastolla karuimmillaan on.

Suvi on päättänyt, että kaikki ilo, mitä lapsille ja vanhemmille voi vapaaehtoistyöllä tuoda – joko sairaalaan tai sen ulkopuolelle – se tuodaan.

Hän muistaa itsekin, miten iso merkitys pienillä iloa tuottavilla jutuilla aikoinaan oli.

– Olimme poikamme kanssa sairaalassa pääsiäisen yli, ja yhtenä pääsiäispäivänä sairaanhoitajat jakoivat lasten sydänosaston potilaille yhteistyökumppanin lahjoittamat Kinder-munat. Koska poikamme oli vasta kolmen viikon ikäinen, jaoimme Kinder-munan puoliksi mieheni kanssa. Pieni juttu, mutta jäi mieleen. 

Suville vapaaehtoistyö tuo ennen kaikkea hyvää mieltä. 

– Uskon, että sitä saa koko perhe, sillä puhun asiasta niin innoissani. Perheeni on myös osallistunut toimintaan.

Ilon tuottaminen on aina yhtä palkitsevaa. Suvi nauttii lasten ja aikuisten ilahtuvista ilmeistä esimerkiksi silloin, kun iso Teemu-nalle tallustaa kauppakeskuksen käytävillä.

– Vapaaehtoistyössä olen myös tutustunut mahtaviin tyyppeihin, jotka kokevat työn yhtä tärkeänä kuin minä. Lasten ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntäni ja koen, että vapaaehtoistyö on omalta osaltaan tärkeää yhteiskuntavastuuta.

Kiinnostuitko osallistumaan Kummien vapaaehtoistyöhön Turun seudulla? Laita viestiä: [email protected] 

Voit myös liittyä Facebookissa Kummien Turun alueen omaan ryhmään. Saat tietoa, mitä tapahtumia alueellasi on.

VINKKI: Näin vapaaehtoistyö pysyy mielekkäänä

  • Etsi sellainen järjestö tai taho, jonka asiat ovat lähellä sydäntäsi. Pohdi, minkälaisten asioiden ja / tai ihmisten parissa haluat tehdä vapaaehtoistyötä ja millaisia asioita edistää.
  • Mieti omat resurssisi. Ei kannata haukata heti aluksi liian isoa palaa. Liikkeelle voi lähteä pienestä. Kannattaa vaikka laittaa sähköpostia ja tiedustella, miten paljon aikaa vapaaehtoistyö vie.
  • Älä vertaa muihin vapaaehtoistyöntekijöihin. Osallistu omien mahdollisuuksien mukaan – ja muista, että yksikin tunti vapaaehtoistyötä on tärkeää.

Vinkit antoi Turun seudun vapaaehtoistiimin vetäjä Suvi Ylikylä-Elers.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥