
Kummien uusi vuosikumppani on Freudenbergin perheyhtiö. Sen Vileda- ja Wettex-siivoustarvikebrändien kautta yhteistyötä tuodaan esille myös kuluttajille erilaisilla kampanjoilla.
– Yhteistyöllä Freudenberg haluaa tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, kertoo Freudenberg Home and Cleaning Solutions Oy:n Minna Jokinen.
Jokinen työskentelee yrityksen Senior Key Account Managerina eli hänellä on vetovastuu Suomen markkinan myynnin osalta.
Ensimmäiset kampanjat käynnistyivät viime elokuussa ja jatkuivat vuoden loppuun asti.
– Kampanjat näkyivät isojen kauppaketjujen, kuten SOK:n ja Keskon, myymälöissä sekä Tokmanneilla ja Kokkolan Halpahallissa.
Kummit valikoitui kumppaniksi tunnettuutensa ja aiemman yhteistyökokemuksen perusteella.
Freudenberg on sitoutunut keräämään Kummeille tietyn vuosiosuuden, jota se kerryttää Viledan ja Wettexin tuotteiden myynnillä.
Kummit valikoitui kumppaniksi tunnettuutensa ja aiemman yhteistyökokemuksen perusteella.
– Olemme todella iloisia tästä yhteistyöstä ja haluamme tehdä sen kuluttajille näkyväksi.
Kummien ja Freudenbergin arvot kohtasivat
Freudenberg on maailmanlaajuisesti iso yritys, jonka historia ulottuu 175 vuoden päähän. Saksalaisyritys on pysynyt kaikki vuodet saman perheen omistuksessa. Freudenbergin tuotteet jaetaan kuluttajapuolen ja ammattilaispuolen tuotteisiin. Suomen markkinoilla Freudenbergin kuluttajatuotteista on myynnissä Vileda- ja Wettex-siivoustarvikkeet.
– Suomen organisaatioon kuuluu reilu 80 työntekijää. Suomessa ammattilaispuolen tuotteita myös tehdään Salossa omalla tehtaalla.
Perheyhtiön arvoihin on kirjattu muun muassa ihmiset ja ympäristö. Jokinen sanoo, että yritys haluaa tukea yhteisöjä kussakin toimintamaassaan.
– Lasten ja nuorten kohdalla Kummien ja Freudenbergin arvot kohtaavat, ja siksi Suomen osalta hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui Kummit.
Teksti: Laura Koljonen