
Lastenklinikoiden Kummit on ollut yliopistollisten lastensairaaloiden tukena yli 30 vuoden ajan. Siinä ajassa maailma – ja erityisesti sairaalamaailma – on muuttunut melkoisesti. Kun 1990-luvulla lasten vakavien sairauksien hoito vaati pitkiä sairaalajaksoja, tänä päivänä sairaalahoitojaksot pyritään pitämään mahdollisimman tiiviinä. Lisäksi monet sellaiset sairaudet, joista lapsi ei aiemmin selvinnyt, voivat olla nykyiseltä paranemisennusteeltaan yli 90 prosenttia.
Muutos on tietenkin vaikuttanut myös siihen, millaista tukea Kummit sairaaloille osoittaa. Mutta millainen merkitys Kummeilla on tämän päivän lastensairaaloille?
Lastenlääkäri ja HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä on seurannut Kummien toimintaa likeltä koko uransa ajan.
– Tämän päivän sairaaloissa pyritään huolehtimaan mahdollisimman hyvin siitä, että lapsi saa olla lapsi myös sairaalassa.
Mikä merkitys Lastenklinikoiden Kummien työllä on tämän päivän yliopistollisille lastensairaaloille ympäri Suomen?
”Kummien työ on erittäin tärkeää ja siihen vaikuttaa kaksi asiaa. Ensinnäkin kaikki se raha, jota Kummit kerää ja lahjoittaa sairaaloille, käytetään lasten hyväksi. Sairaanhoidossa on paljon tärkeitä kohteita, joita emme saisi toteutettua ilman lahjoitusvaroja. Toinen Kummien työn tärkeyteen liittyvä asia on se, miten laajasti Kummityö tavoittaa suomalaiset. Kummien ansiosta sairaiden lasten asia pysyy kaikkien meidän mielissä.”
Miksi lasten ja nuorten terveyden tukeminen on niin tärkeää?
”Lapset tarvitsevat erityistä suojelua. Meidän täytyy huolehtia siitä, että sairaan lapsen monenlaiset tarpeet tulevat huomioiduksi hoidon aikana ja että lapsen kokemus sairaala-ajasta olisi mahdollisimman hyvä. Lapsen ja perheen tarpeet ovat erilaiset kuin aikuisten potilaiden kohdalla. Perheen jaksamisen eteen voidaan tehdä paljon, ja se on lapsen toipumisen ja myöhemmän elämän kannalta merkityksellisiä.”
Avaa hieman, millaista yhteistyö Kummien ja HUSin Uuden lastensairaalan välillä on ihan käytännössä? Miten esimerkiksi varmistetaan sairaaloiden tarpeet?
”Olemme Kummeihin yhteydessä usein, ja yliopistosairaaloiden lastenklinikoilla on myös edustaja Kummien hallituksessa. Itse olen hallituksessa pysyvä asiantuntijajäsen. Vuoropuhelu siitä, millaisia ajatuksia sairaaloilla on tuen suhteen, on kynnyksetöntä ja jatkuvaa.
Kummit pystyy reagoimaan sairaaloiden toiveisiin erittäin sujuvasti ja nopeasti. Isommat hankkeet, kuten vaikkapa mielenterveyteen liittyvä Mielen tila -hanke, vaativat joskus pitkiä valmisteluaikoja sairaalan päästä.
”Kummien ansiosta sairaiden lasten asia pysyy kaikkien meidän mielissä.”
Osa sairaaloiden ideoista on sellaisia, että ne soveltuvat Kummien yrityskumppaneiden kanssa neuvoteltaviksi. Silloin Kummit solmii yrityksen kanssa yhteistyön.”
HUSin Uudessa lastensairaalassa hoidetaan sairaita lapsia kaikkialta Suomesta. Onko sairaalan Kummeilta saaman tuen tarpeessa jotakin erityistä verrattuna muiden alueiden yliopistosairaaloihin?
”Kaikki yliopistosairaalat saavat Kummeilta tukea. Uudessa lastensairaalassa hoidetaan hyvin monien potilasryhmien vakavimmat tapaukset, kuten sydänleikkaus- ja elinsiirtopotilaat, mikä tarkoittaa erityisen suurta määrää pitkänmatkalaisia. Tämä on sairaalassamme erityispiirre, ja tällaisia potilasperheitä Kummit on tukenut esimerkiksi mahdollistamalla lentoja kotipaikkakunnan ja sairaalan välillä.”
Sinulla on pitkä kokemus lastenlääkärinä ja taival Kummien kanssa on jatkunut vuosikymmeniä. Miten potilaiden tuen tarve on muuttunut vuosikymmenten aikana?
”Toimiessani vastasyntyneiden erikoislääkärinä 1990-luvulla muistan erilaisia Kummien oman alkutaipaleen tapahtumia. Vuodesta 2008 olen kuulunut Kummien hallitukseen. Voi sanoa, että koko urani ajan Kummit on ollut lähellä minua.
Kummien inhimillisen tuen tarve on pysynyt samanlaisena, mutta osa tuen tarpeesta on muuttunut. Yksi esimerkki on vaikkapa potilaiden hyvinvoinnin tukeminen sairaalassa. Aiemmin pelikonsoleiden ja muun elektroniikan lahjoitukset olivat sairaaloille tärkeitä, mutta nykyään useimmilla potilailla on älypuhelimet, joilla voi pelata, joten nämä lahjoitustarpeet ovat hieman muuttaneet muotoaan.
Uutena isona ilmiönä on mielenterveyden osa-alue, jonka ongelmien kirjo on suuri. Yhtenä esimerkkinä voi mainita syömishäiriöt, jotka ovat lisääntyneet paljon ja nimenomaan lapsilla. Lasten mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa Kummien Mielen tila -hanke on isona apuna.
”Kummit pystyy reagoimaan sairaaloiden toiveisiin erittäin sujuvasti ja nopeasti.”
Tuen tarve muuttuu myös silloin, kun jokin lääketieteellinen hoito menee eteenpäin. Kehityksen ansiosta syöpää sairastavien lasten hoidossa ja tulevaisuuden elämänlaadussa on tapahtunut huikea muutos. Nykyään hoidot ovat vähemmän vaurioittavia ja yksilöllisempiä, mikä on myös muuttanut potilaiden tarpeita.”
Miksi juuri Kummit on hyvä tukikohde, jos haluaa tukea lasten ja nuorten terveyttä?
”Kummit on täysillä sitä, mitä väittääkin olevansa. Aitous on nykyaikana harvinaistuva hyve. Kummit on ammattimainen ja tehokas organisaatio ja Kummien kautta lahjoitettu raha ohjautuu tarkasti lapsen hyväksi.
Sitä paitsi olen itsekin Kummi! Toimin sairaalavirassani siltana lahjoittajien ja sairaalan välillä, joten minulla on paljon pelissä. Juuri Kummien laadun ja läpinäkyvyyden ansiosta en ole ajatellut hetkeäkään, että Kummien jäsenyydestä koituisi mitään harmia.”
Teksti: Laura Koljonen