Johanna Puhakka: ”Kokemuksesta tiedän, että lapsista pidetään sairaalassa hyvää huolta”

Näyttelijä, somevaikuttaja ja podcast-juontaja Johanna Puhakka haluaa nostaa esiin Kummien asiaa omissa kanavissaan.

”Minulla on salainen haave: haluaisin joku päivä opiskella sairaalaklovniksi”, Johanna Puhakka paljastaa. (Kuva: Johanna Puhakan kotialbumi)

Olen mukana Kummien toiminnassa… sillä pienten lasten terveys ja hyvinvointi on lähellä sydäntäni jo ihan oman elämäntilanteeni takia. Minulla ja miehelläni on 3,5-kuukauden ikäiset kaksospojat, jotka syntyivät keskosina raskausviikolla 35. Kummit oli minulle ennestään tuttu toimija, sillä isäni Jari on ollut mukana useissa Kummien joulukonserteissa ja pääsin hänen mukanaan katsomaan niitä paikan päälle.

Vaikuttajakummina minut sytyttää… tietoisuuden lisääminen Kummien tekemästä työstä. Someseuraajilleni olen muun muassa kertonut erilaisista Kummien keräyksistä ja nostanut esiin Elämä Lapselle -konsertin teemoja, kuten keskosuutta, jakamalla somessa meidän perheemme tarinaa. Vaikka meillä asiat ovat pääsääntöisesti menneet hyvin, keskosuuteen on liittynyt – ja liittyy – kyllä omia haasteita ja stressitekijöitä. 

Lastensairaala on minulle… vanhempana sellainen paikka, jossa olen kokenut oloni turvalliseksi. Siellä perheemme on saanut ensiluokkaista hoitoa ja sairaalarakennuksessa on otettu pienetkin yksityiskohdat huomioon.

Mieleenpainuvin Kummit-muistoni on… varmasti jokin lapsuudessa tapahtunut asia. Olen ollut isän mukana konsertissa ja nähnyt artisteja. Mieleen on jäänyt myös yksi Kummien järjestämä hyväntekeväisyysjääkiekko-ottelu, jossa olin Salkkari-näyttelijänä. Muistan positiivisen tunnelman ja paikalla olleet Salkkari-fanit.

”Tiedän, miten pelottavalta epätietoisuus tuntuu – on niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa.”

Minut on yllättänyt… se, miten hienoja juttuja Kummien kautta on tehty. Mieleen tulee myös kollegani Sara Parikan keräys, jonka avulla HUSin Uuteen lastensairaalaan voitiin lahjoittaa keskosten alkuhoitopöytä. Olin keräyksen aikana raskaana ja muistan miettineeni, että tarvitseekohan meidän perheen lapset sitä. Olen hirveän ylpeä Sarasta, joka sai omalla vaikuttamisellaan kokoon hienon potin.

Potilasperheille haluan… sanoa, että tiedän, miten pelottavalta epätietoisuus tuntuu – on niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Itseäni auttoi siinä hetkessä tieto, että Suomessa lasten hoito on ensiluokkaista, ja kokemuksesta tiedän, että lapsista pidetään sairaalassa hyvää huolta. Toivon, että perheet löytäisivät vertaistukea, vaikkapa verkosta. Siitä on ollut ainakin itselleni paljon apua.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥