Sara Parikka: ”Omien lasten myötä Kummien toiminta on tullut vielä lähemmäs”

Tämän vuoden Elämä Lapselle -konsertin toinen juontaja, Sara Parikka, odottaa pestiä innoissaan. Ison konsertin juontaminen on hänelle uusi aluevaltaus.

Saran ensimmäinen muisto Kummeista on Elämä Lapselle -konsertti. Se oli ensimmäinen konsertti, johon hän teini-ikäisenä pääsi ilman vanhempia.

Viesti oli pakko lukea tietokoneen ruudulta pariin otteeseen.

– Sanoin miehelleni Mikolle, että kato mikä tuli, Sara Parikka kertoo.

Lastenklinikoiden Kummit julkisti Elämä Lapselle -konserttinsa juontajat elokuussa. Lavalla artistien kanssa nähdään juontajat Mikko Leppilampi ja Sara Parikka.

Parikka on tuttu suositusta Salatut elämät -sarjasta, ja hänellä on huippusuosittu blogi, mutta isojen tapahtumien juontajana hän ei ole kovin tunnettu.

– Ehdotus tuli ihan puskista. Samaan aikaan se tuntui sairaan siistiltä ja tosi omalta työtehtävältä. En tietenkään olisi ottanut työtä vastaan, jos en uskoisi voivani hoitaa sitä hyvin.

Salkkaritaustasta on paljon hyötyä

Ellien juontaminen vaatii Saran mielestä ennen kaikkea heittäytymistä. Livetilanteessa on pakko olla läsnä – tapahtuu lavalla mitä tahansa.

– Tietenkin se vaatii sitä, että on ensin harjoitellut hyvin. Uskon, että salkkaritaustastani on siinä mielessä hyötyä, että osaan toimia nopeissa tilanteissa.

Sara ei ole aiemmin tehnyt töitä Mikko Leppilammen kanssa. Hän on kuitenkin iloinen, että juontajapari on todella kokenut.

”Rakastan lapsia, joten tuntuu luontevalta olla mukana lapsiin liittyvässä hyväntekeväisyystoiminnassa.”

Sara sanoo olevansa iloinen pyynnöstä myös siksi, että hänellä on alle vuoden ikäinen vauva.

– Pidän sitä ilahduttavan tasa-arvoisena, että minua pyydettiin, eikä ajateltu, etten voi ottaa työtä vastaan vauvan takia. Eihän kukaan kysy mieheltänikään, voiko hän ottaa vastaan jonkin työkeikan nyt, kun vauva on pieni.

Sairaalavierailut koskettivat

Sara on ollut mukana Kummien toiminnassa useamman vuoden. Kummitaival alkoi hieman yli parikymppisenä koko kansalle tutuksi tulleena näyttelijänä. 

– Rakastan lapsia, joten tuntuu luontevalta olla mukana lapsiin liittyvässä hyväntekeväisyystoiminnassa. Ajattelen, että jos voin piristää jotakin, totta kai olen mukana. Olin mukana Kummien toiminnassa jo ennen omia lapsia, ja vanhin heistä on nyt lähemmäs seitsemän.

Moni tunnettu kummi tekee vierailuja lastensairaaloihin, niin myös Sara. 

Hän sanoo muistavansa vierailut edelleen.

– Olen tehnyt vierailuja myös sen jälkeen, kun sain omia lapsia. Heidän myötä Kummien toiminta on tullut vielä lähemmäs. Keskustelut lasten vanhempien kanssa ovat olleet hyvin koskettavia. Nyt, kun minulla on omia lapsia, lasten hyvinvointiin liittyvät asiat ovat herkistäneet entistä enemmän.

Sara sanoo, että vaikuttavuus on myös yksi syy siihen, että hän halusi ottaa juontopestin vastaan.

– Kummien tukemat kehityskohteet tutkimuksesta laitehankintoihin ovat tehneet minuun vaikutuksen. Olen todella iloinen, että saan olla mukana ja auttaa. Toivon, että konserttikatsojat ymmärtävät, että pienikin apu ja ele on pikkupotilaille iso asia.

KUKA? Sara Parikka

  • Sara Parikka on 29-vuotias media-alan ammattilainen.
  • Sara tuli tutuksi suurelle yleisölle Maikkarin Salatut elämät -sarjasta, jossa hän näytteli Peppi Puolakkaa. Sara näytteli sarjassa yli kymmenen vuoden ajan. 
  • Sara pitää huippusuosittua blogiaan, jossa hän kertoo arjestaan puolisonsa Mikko Parikan ja kolmen lapsensa kanssa. 
  • Instagramissa Saralla on yli 200 000 seuraajaa.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥