VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski: ”Hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät työtä suunnitellusti ja viestivät jatkuvasti toiminnastaan”

Lastenklinikoiden Kummit on sitoutunut vastuullisen varainhankinnan pelisääntöihin.

VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski tuntee hyväntekeväisyysjärjestökentän. (Kuva: Jefunne Gimpel)

Lastenklinikoiden Kummien toimintaa ohjaavat vastuullisen varainhankinnan säännöt. Kummeille lahjoituksen tekevä voi siis olla varma, että yhdistys on sitoutunut toimimaan kaikin puolin ammattimaisesti ja läpinäkyvästi ja kohtelemaan kunnioittavasti sekä lahjoittajaa että lahjoituksen kohdetta.

Hyväntekeväisyyskentällä Kummit on konkari, sillä se on toiminut jo 30 vuoden ajan. Tuossa ajassa on moni asia muuttunut.

– Vastuullinen lahjoittaminen VaLa ry perustettiin 20 vuotta sitten tilanteessa, jossa monet järjestöt alkoivat aktivoitua varainhankinnassa ja rahankeräyksissä. Muun muassa kehitysyhteistyöhön tuli mukaan kuukausilahjoittaminen, feissareita alkoi näkyä katukuvassa ja varoja kerättiin erilaisilla näyttävillä tv-gaaloilla. Kentällä katsottiin, että olisi hyvä olla jotkin yhteiset eettiset säännöt, kertoo Pia Tornikoski.

Tornikoski toimii pääsihteerinä VaLa ry:ssä, joka on hyväntekeväisyysjärjestöjen verkosto. Kummit on ollut VaLan jäsen jo pitkään.

Tornikoski sanoo, että vaikka ihmisten auttamista ja erilaista mesenaattitoimintaa on ollut olemassa antiikin ajoista asti, viimeisen parin vuosikymmenten aikana varainhankinta on monimuotoistunut ja ammattimaistunut.

”Jos rahankeräyslupa löytyy nettisivuilta, ollaan jo suht varmoilla vesillä luotettavuuden suhteen.”

Tällä hetkellä erilaisia rahankeräystahoja on Suomessa 1500.

– Hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät työtä suunnitellusti ja viestivät jatkuvasti toiminnastaan – mitä ne aikovat tehdä, mitä haluavat yhteiskunnassa parantaa ja millaiset resurssit heillä on käytössään. 

Vuonna 2006 voimaan tuli myös uusi rahankeräyslaki, jolla säännösteltiin lahjoitusten antamista ja seurattiin varojen käyttöä. Lakia uudistettiin merkittävästi vuonna 2020.

Rahankeräyslakiin liittyvä rahankeräyslupa onkin lahjoittajalle yksi tae siitä, että kohde on vastuullinen.

– Jos rahankeräyslupa löytyy nettisivuilta, ollaan jo suht varmoilla vesillä luotettavuuden suhteen.

Entä sitten aina säännöllisesti keskusteluun nousevat ”kohtuulliset keräyskulut” – eli se summa, joka menee hyväntekeväisyystoimijan oman toiminnan pyörittämiseen.

– Kun kyseessä on ammattimainen varainhankinta, hyvä hallinto on nimenomaan tae siitä, että asiat ovat kunnossa. Se, että hallinnollisia kuluja ei ole, on enemmänkin merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥