Yritysvastuullisuus palkitsee monin tavoin – ”Asiakkaamme ovat mukana tekemässä hyvää”

Autokonserni Laakkonen on ollut Kummien pääyhteistyökumppani kymmenen vuoden ajan. Laakkonen on tukenut Kummeja jo yli puolella miljoonalla eurolla, ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön ovat osallistuneet kaikki Laakkosella autonsa huollattaneet. Yhdessä on saatu aikaan monta upeaa juttua.

”Yhteistyö Kummien kanssa on muotoutunut osaksi perustoimintaa”, sanoo markkinointijohtaja Tea Koivisto. (Kuva: Laakkonen)

Asenne, sitoutuminen ja molemminpuolinen yhteistyö, luettelee Autokonserni Laakkosen markkinointijohtaja Tea Koivisto.

Ne olivat asioita, jotka ratkaisivat kotimaisen konsernin halun tukea ja tehdä yhteistyötä nimenomaan Lastenklinikoiden Kummien kanssa. 

– Noin kymmenen vuotta sitten totesimme Laakkosella, että lahjoitamme vuosittain hyväntekeväisyyteen merkittävän summan, mutta raha jakautuu moneen pieneen kohteeseen. Aloimme pohtia, että mitä jos luovuttaisimme ison summan yhdelle kohteelle, jolloin sillä voisi saada aikaan isomman vaikutuksen, Koivisto kertoo.

Kummeja puolsivat kotimaisuus sekä lasten ja perheiden hyvinvointiin keskittyminen.

– Laakkonen on suomalainen perheyhtiö, joten oli päivänselvää, että halusimme tukea kotimaista kohdetta. Lisäksi halusimme auttaa nimenomaan lapsia, sillä lapsissa on tämän maan tulevaisuus. Arvot siis osuivat kaikin puolin yksiin. Yhteistyö Kummien kanssa on tapamme kantaa kortemme kekoon tässä yhteiskunnassa.

Pitkäjänteinen yhteistyö palkitsee

Koivisto sanoo, että yritysvastuullisuuden kannalta ehdottomasti paras tulos saadaan aikaan yhteistyössä tuensaajan kanssa.

– Kummit ei ole vain passiivinen tuen vastaanottaja, vaan teemme asioita yhdessä. Juuri se ratkaisi yhteistyömme alun perinkin.

Reilulla puolella miljoonalla eurolla on saatu aikaan paljon. Koiviston mukaan tukikohteet valikoituvat pitkälti sen perusteella, mitä Kummit ovat kulloinkin ehdottaneet. Kummit puolestaan saa tietoa sairaaloiden tarpeista suoraan sieltä.

– Toki on ollut kohteita, joita olemme halunneet erityisesti tukea, kuten lasten syöpätautien hoito ja tutkimus, mutta muuten tietenkin kuuntelemme sairaaloiden toiveita.

Kymmenessä vuodessa Kummit ja Laakkonen ovat saaneet aikaan hienoja juttuja. Yksi isoimmista on ollut sydänläppähanke, jota ei oltaisi saatu toteutettua ilman Laakkosen tukea. Konserni oli mukana avustamassa sekä läpän kehitystyötä että käyttöönottoa.

Sydänläppähankeen avulla tuotiin uutta teknologiaa potilastyöhön. Bioteknisen kehitystyön avulla sydänläpät käsiteltiin soluttomiksi. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kyseisen läpän avulla pikkupotilas saattoi välttyä kasvaessaan uudelta sydänleikkaukselta. 

Laitehankintojen, konserttiyhteistyön ja Kummitilaan menemisen lisäksi Laakkonen on ollut näkyvästi tukemassa lasten ja nuorten mielenterveystyötä.

Menetelmän käyttöönoton ja tutkimisen osalta Suomesta tuli edelläkävijämaa. 

– Sillä oli valtava vaikutus! Saimme tuettua huipputeknologiaa, ja siitä oli välittömästi iso hyöty pienille potilaille.

Koivistolle mieleen on jäänyt myös parin vuoden takainen yhteistyö Kummitila, johon Laakkonen meni artisti Michael Monroen kanssa.

Monroe yllätti autonsa Laakkosella huollattavat asiakkaat pienellä konsertilla ja muistutti, että jokainen autonsa Laakkosella huollattava osallistuu Kummien hyväntekeväisyyteen.

Mielen tila tärkeänä tukikohteena 

Laitehankintojen, konserttiyhteistyön ja Kummitilaan menemisen lisäksi Laakkonen on ollut näkyvästi tukemassa lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Se on yksi suurimmista Kummien vuosi sitten startanneen Mielen tila -kampanjan tukijoista.

Mielen tila -kampanjan avulla rahoitetaan valtakunnallisesti erilaisia lasten ja nuorten mielenterveyden tukiprojekteja, kuten lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoitoa sekä muita mielenterveyden tukiprojekteja.

– Yhteistyö Kummien kanssa ei ole staattista, vaan elää ajassa, Koivisto muistuttaa.

Asiakkaat mahdollistajina

Yritysvastuullisuus on yritykselle muutakin kuin merkintä budjettiin. Siihen pitää sitouttaa koko henkilöstö.

Koivisto sanoo, että Laakkosen henkilöstö on ylpeä ja tyytyväinen yhteistyöhön.

– Yhteistyö on muotoutunut osaksi perustoimintaa. 

Laakkosen ja Kummien yhteistyön ovat panneet merkille myös konsernin asiakkaat.

– Elämä Lapselle -konsertin jälkeen saamme asiakkailta aina palautetta. Olemme yksi konsertin pääyhteistyökumppaneista ja olemme tehneet yhteistyön näkyväksi. Jos teemme näin merkityksellistä työtä, haluamme sen myös näkyvän. Esimerkiksi huoltolaskuissamme lukee, että asiakas on mukana tekemässä hyvää. 

Toisin sanoen jokainen Laakkoselle autonsa huollattava on mukana tukemassa Lastenklinikoiden Kummeja.

– Asiakkaathan tämän mahdollistavat. Siksi ehdottomasti haluamme kertoa heille, mitä kaikkea on saatu aikaiseksi. Siten myös heille tulee hyvä mieli ja asiakkaamme ovat mukana tekemässä hyvää.

Koivisto kannustaa kaikkia yrityksiä kantamaan yritysvastuuta omalta osaltaan.

– Mielestäni se on jopa velvollisuus, ja käsittääkseni suurin osa yrityksistä harjoittaakin yhteiskuntavastuullisuutta hyväntekeväisyyden muodossa. Olemme kokeneet, että tapamme keskittyä yhteen tuensaajaan, on meille paras ratkaisu, ja siten saadaan aikaan isompi vaikutus. Sen osoittavat myös isoimmat projektimme Kummien kanssa. 

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥