Lastenklinikoiden Kummit ry on tukenut yliopistollisia lastensairaaloita ja lasten terveyttä Suomessa monella tapaa jo yli 30 vuoden ajan.
Tukityömme rakentuu nykypäivänä neljän kattavan tukiohjelman kautta, joita ovat innovaatiohankkeet ja laitehankinnat, lastentautien tutkimus, potilasviihtyvyystyö sairaaloissa (Kummitassut) sekä lasten ja nuorten mielenterveys (Mielen tila -ohjelma ja hankkeet). Haluamme jatkuvasti kehittää työtämme lasten terveyden hyväksi yhdessä sairaaloiden kanssa ja yksi vuoden 2024 pääkohteista on potilasviihtyvyys yliopistollisissa lastensairaaloissa. Kummit haluaa keskittyä tuomaan sairaalan arkeen sellaisia ilonpilkahduksia ja kivoja hetkiä, jotka parhaiten tukevat parantavaa sairaalaympäristöä pienten potilaiden ja heidän perheidensä iloksi. Tästä syystä toteutamme touko-kesäkuussa yliopistollisissa lastensairaaloissa sekä verkkolomakkeen kautta Kummien potilasviihtyvyyskyselyn, jolla kokemuksia voidaan kartoittaa.
Kyselyssä ei arvioida henkilökunnan sairaanhoitotyötä tai sairaaloita rakennuksina, vaan nimenomaan niitä asioita, joita sairaalan parantava ympäristö voisi Kummien tukemana lapselle tarjota.
Kyselyyn voivat vastata kaikki tällä hetkellä kaikissa viidessä (Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio) yliopistollisissa lastensairaaloissa yöpyvät perheet sekä sellaiset perheet, jotka ovat viimeisen vuoden aikana viettäneet näissä sairaaloissa öitä. Vastaamalla Kummien nimettömään kyselyyn vastaajat auttavat Kummeja parantavan sairaalaympäristön kehitystyössä. Myös lapset osallistuvat kyselyyn vastaamiseen ikätasonsa mukaisesti – mukana on myös piirustuspaperia perheen pienimmille tunnelmien välittämiseksi.
Kyselyn vastauksista tehdään kesän aikana koosteita ja jaetaan syksyllä tärkeimpiä havaintoja potilasperheiden tunnelmista ja toiveista, joihin voi myös kohdentaa tukilahjoituksia Kummien kautta.
Lisätietoja [email protected]