Vauhdikas lahjoitus potilasviihtyvyyteen

Autokonserni Laakkosella työskentelevä Jori Andberg tiesi, missä potkuautoista olisi iloa: lastensairaaloiden leikkiosastoilla.

Lahjoituksen otti vastaan HUSin Uuden lastensairaalan varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Kuusjärvi. – Tämä on lapsille kiva yllätys, hän sanoi. Kuvassa oikealla Jori Andberg. (Kuva: Laura Koljonen)

Syksyllä Suomen kaikkiin yliopistosairaaloihin tehtiin vauhdikas lahjoitus: jokainen sairaala sai leikkiosastolleen potkuauton.

Lahjoituksen takana oli Autokonserni Laakkosen Helsingin BMW-liikkeen johtajana työskentelevä Jori Andberg.

Laakkonen on yksi Kummien pääyhteistyökumppaneista. Se on myös Jori Andbergille tärkeää.

– Arvostan todella paljon sitä, että oma työnantajani on tukenut Kummeja jo niin monen vuoden ajan.

Andbergin aloitteesta BMW-Suomen maahantuonti lahjoitti Suomen yliopistollisiin sairaaloihin viisi potkuautoa. Jori itse kävi tuomassa yhden autoista HUSin Uuteen lastensairaalaan.

”Arvostan todella paljon sitä, että oma työnantajani on tukenut Kummeja jo niin monen vuoden ajan.”

– Olin yhteydessä BMW-maahantuontiin ja kysyin, vieläkö heillä on niitä lasten potkuautoja. Kerroin, että jos on, niin tiedän, missä niistä olisi todella iso ilo, Andberg kertoo.

Potkuauto tuli Andbergille mieleen siitä, että hän on itsekin ollut sairaalassa vanhemman roolissa.

– Tyttäreni Tessa tykkäsi lapsena ajaa leikkitilojen BMW-potkuautoa.

Lapsen sairaus on laittanut omat elämänarvot uuteen uskoon”

Jorin tyttären sydänvika selvisi jo raskausaikana toisessa ultrassa. Kyseessä oli vajaakehittynyt sydämen vasen kammio.

Tuolloin hieman päälle parikymppisille vanhemmille kerrottiin Jorvissa, että kyseessä on todella vakava sydänvika. Pariskunta ajoi Jorvista Helsingin Lastenklinikalle, jossa kerrottiin hieman positiivisempia uutisia: sydänvikaa oli mahdollista hoitaa, ja lapsi voisi elää sen kanssa.

– Kun Tessa syntyi, hänelle tehtiin kolmen leikkauksen sarja. Ensimmäinen suoritettiin, kun hän oli parin päivän ikäinen, toinen 4–6 kuukauden ikäisenä ja kolmas, kun hän oli 3-vuotias.

Andberg muistelee, että tilanne oli ikävä ja pelottava, sillä sairaus oli Suomessa harvinainen. Täällä on kuitenkin hyvä ammattitaito sydänsairauksiin liittyen.

– Meillä oli koko ajan todella luottavainen olo. Osastohoito oli hyvin järjestetty ja muistan, miten kaikki sairaalassa olivat aina ystävällisiä ja pitivät meidät ajan tasalla. Tessan sairaus on laittanut omat elämänarvot uuteen uskoon. 

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥