
Lastenklinikoiden Kummit toimii lasten terveyden tukena Suomessa. Kummitoiminta vaikuttaa lasten terveyden edistämiseen yliopistollisten lastensairaaloiden, kehityshankkeiden sekä lastentautien tutkimuksen välityksellä ympäri maan. Vuosittain Kummit tukee avustuskohteidensa sekä työnsä kautta lukuisia eri potilasperheitä. Lastenklinikoiden Kummit on tukenut lasten ja nuorten parasta mahdollista hoitoa Suomessa vuodesta 1993 lähtien.
Kummitoiminta kattaa monipuolista varainhankinta-, tuki- ja vaikuttamistyötä potilaiden sekä heidän perheidensä hyväksi. Keskiössä on Kummien tiivis yhteistyö lastensairaaloiden kanssa, laaja hyväntekeväisyysverkosto sekä aktiivinen sidosryhmätoiminta, jonka kautta eri tekijöitä kutsutaan ja osallistetaan mukaan tukityöhön.
31:n toimivuoden aikana Kummit on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisten sydämiinsä valitsemista hyväntekeväisyyskohteista. Vuotta 2024 varjostivat haastava maailmantilanne sekä monia yrityksiä ja yksityishenkilöitä koskeneet taloudelliset huolet, jotka vaikuttivat osaltaan myös varainhankintakenttään ja hyväntekeväisyystoimialaan. Kummien pääkampanjat, Elämä Lapselle ja JouluMielelle, onnistuivat kuitenkin hyvin saaden tukijat laaja-alaisesti liikkeelle lasten terveyden asialle.
Kummien tukityö rakentuu neljän tärkeän tukiohjelman ympärille: innovaatiohankkeet ja laitehankinnat, lastentautien tutkimus, hyvinvointi ja virikkeet sairaalassa (Kummitassut) sekä lasten ja nuorten mielenterveys (Mielen tila -ohjelma). Näiden ohjelmien kautta vuoden 2024 aikana Kummit mahdollisti ja edisti monipuolisesti lasten terveyttä. Kummit tekee tiivistä yhteistyötä yliopistollisten lastensairaaloiden kanssa. Yhdessä tukikohteiden ja asiantuntijoiden kanssa kartoitetaan ajankohtaisia hankkeita eri osa-alueilta, joiden piirissä tuetaan lasten ja nuorten parasta mahdollista hoitoa valtakunnallisesti. Lastensairaaloissa esimerkiksi laitehankinnat ovat pysyvästi ajankohtaisia, sillä jatkuvasti kehittyvä hoitotyö ja hoitomenetelmien kehittyminen tuovat mukanaan uudenlaisia laitetarpeita, joilla voidaan parantaa lapsipotilaan hoitokokemusta sekä -tuloksia. Hyvän hoidon perustana oleva tutkimus yhdistettynä uuteen teknologiaan tuo monia mahdollisuuksia Kummien ja lastensairaaloiden tehokkaalle yhteistyölle.
Mielenterveyden osa-alueella Lastenklinikoiden Kummit on ollut viime vuosina tukemassa uraauurtavia hankkeita Suomessa. Mielen tila -ohjelmassa levitettävä lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöitä hoitava Cool Kids -ohjelma on saanut erittäin hyvän vastaanoton niin hoitoa saaneilta perheiltä kuin asiantuntijoilta. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on yksi onnistuneimmista implementaatioista Suomessa lasten mielenterveyden edistämiseksi valtakunnallisesti. Cool Kids -hankkeen alustavien tulosten mukaan jopa 75 %:lla hoito-ohjelmaan osallistuneista lapsista on havaittu vanhempien arvioimana lieventymistä ahdistusoireissa. Tähän mennessä hankkeen piirissä koulutettujen 509 Cool Kids -menetelmätyöntekijän toimesta järjestetty noin 45 000 hoitotapaamista. Vuoden loppupuolella käynnistyi myös Kummien uusi avopediatriaosaamisen levittämiseen kytkeytyvä hanke. ”Apu lapselle yhdeltä luukulta” -koulutushanke perustuu TYKS-alueella saavutettuihin onnistumisiin lapsen ja perheen kannalta tehokkaassa palvelutuotannossa, joka yhdistää moniammatillisen osaamisen lapsen tarpeen mukaisesti.
Kummit, Suomen Rehtorit ja MTV Uutiset toteuttivat jo kolmatta kertaa yhteistyössä laajan rehtorikyselyn lasten mielenterveydestä. Kyselyssä selvitettiin rehtorien näkemyksiä lasten mielenterveydestä sekä siihen vaikuttavista tekijöistä – puntaroinnissa olivat mm. yhteisöllisyys, kouluakäymättömyys sekä häiriökäyttäytyminen. Rehtorikyselyn tulokset nousivat koulujen alun yhteydessä yhdeksi pääuutisaiheista eri medioissa.
Toimintavuoden aikana tehtiin vaikuttavaa työtä Kummien tukemissa kehityshankkeissa. Perustajalahjoittaja OP Uusimaa jatkoi tärkeää tukeaan Kummien lääke- ja laitetutkimuksen kiihdyttämishankkeelle Uudessa lastensairaalassa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tehokkaampaa, tutkitumpaa ja turvallisempaa tulevaisuuden sairaudenhoitoa lapsille ja nuorille Suomessa. Tutkittavina kohteina voivat olla esimerkiksi yksilöllinen lasten syövän hoito, turvallinen keskosen kehitys ja lapsiystävällinen diabeteshoito. Hanke etenee tavoitteiden mukaisesti ja edistysaskeleet ovat olleet huomattavia – kokonaisuudessaan vuositutkimusmäärä on kasvanut hankkeen aikana 41 % ja biopankkiin kerättävien näytteiden määrässä on saavutettu peräti 140 % kasvu.
Merkityksellistä kehitystyötä tehtiin myös Savossa, kun OLVI-säätiö tuki Kummien kanssa hanketta lapsen elämänlaadun parantamiseksi palliatiivisessa hoidossa ja pitkittyneen kivun hoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Peräti 25 % lapsista ja nuorista kokee jossakin vaiheessa lapsuuttaan yli 3 kuukautta jatkunutta kipua. Lasten pitkittynyt kipu onkin ollut viime vuosina enenevissä määrin tunnistettavissa merkittäväksi terveysongelmaksi. Tarkoituksenmukainen kivunhoito voi tuottaa sekä inhimillisiä että taloudellisia vaikutuksia potilas-, perhe- ja yhteiskunnallisella tasolla. Puolestaan viriketoimintaa tukemalla lasten palliatiivisessa hoidossa edistettiin mm. lapsen mahdollisuutta leikkiin niin pitkään kuin hän itse kokee jaksavansa.
Potilaiden sekä heidän perheidensä hyvinvointia yliopistollisissa lastensairaaloissa tukeva Kummitassut-hanke kehittyi toimintavuoden aikana voimakkaasti. Hankkeen tavoitteena on tarjota tasapuolisesti hyvinvointia edistäviä sisältöjä, toimenpiteitä sekä palveluita potilasperheille. Tarpeita kartoitettiin ja toimintaa kohdennettiin laajan potilasviihtyvyyskyselyn perusteella. Sisältöihin kuuluivat mm. yhdessä sidosryhmien kanssa mahdollistetut monipuoliset tavara-, tapahtuma- ja palvelulahjoitukset perheiden iloksi sekä hyvinvoinnin tukemiseksi. Hankkeen puitteissa esimerkiksi erilaisia leluja, pelejä, askartelutarvikkeita ja lahjakortteja toimitettiin lastensairaaloihin kokonaisuudessaan yhteensä 48 900 kappaletta. Erittäin tärkeänä osana potilasviihtyvyystyötä Kummit tekee tiivistä yhteistyötä Sairaalaklovnien kanssa ollen yksi merkittävimmistä klovnityön mahdollistajista sairaaloissa. Teemu-nallen sekä Sairaalaklovnien yhteisvierailut ovat säännöllisesti toistuvia tapahtumia kussakin lastensairaalassa.
Kummit Live: Elämä Lapselle- ja Kummien JouluMielelle -konsertit olivat Kummien toimintavuoden tärkeimmät kampanjakokonaisuudet niin varainhankinnan kuin kokonaisnäkyvyyden osalta. Tanssin talossa järjestetty Elämä Lapselle -konsertti esitteli monipuolisesti Kummien toimintaa tukikohteiden hyväksi. Kunniavieraina konserttielämys tarjottiin myös monille lastensairaaloiden potilaille eri puolilta Suomea. Kummien päätapahtumat toteutettiin laajan kumppani-, media- sekä vaikuttajayhteistyön tuella, jotka ovat edellytys pääkampanjoiden onnistuneelle läpiviennille. Elämä Lapselle ja JouluMielelle -kampanjoilla on ollut suuri merkitys Kummien vahvan brändin rakentamisessa ja kampanjoiden vaikutus ulottuu koko vuoden varainhankintaan. Taloustutkimuksen Suomi Tänään -hyväntekeväisyysselvityksen mukaan Kummit on vähintään nimeltä tuttu 92 %:lle suomalaisista ja kuuluu kokonaismielikuvaltaan toimialansa top 5 -järjestöihin Suomessa. Kummit koetaan nykyaikaiseksi, vaikuttavaksi ja luotettavaksi toimijaksi, jota on helppo lähestyä. Terveys sekä lapset ja nuoret kotimaassa ovat suomalaisten tärkeäksi kokemia tukikohteita.
Tuki lastentautien tutkimukselle on edellytys lasten terveyden vaikuttavimmalle edistämiselle tulevaisuudessa. Sairaaloissa hoitomenetelmien kehittäminen mahdollistaa kivuttomampia ja tehokkaampia tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, sekä kokonaisuudessaan lapsipotilaan terveyttä. Kummit tukee vuosittain noin kymmentä tärkeää tutkimushanketta, joihin vuonna 2024 kuuluivat RETTin oireyhtymä, lasten krooninen tulehduksellinen suolistosairaus; lihavuuden, diabeteksen, rasvamaksan ja valtimotautien ennustaminen ja ehkäisy; syöpäalttiusgeenien tunnistaminen ja nestebiopsian käyttö, ennenaikaisen synnytyksen mekanismit ja ehkäisy, lasten ja nuorten mielenterveys kriisiaikana sekä älyvaatteet vauvan terveyden ja sairauden hoidossa.
Kummit kehittää jatkuvasti varainhankinta-, vaikutus- ja viestintätyötään, jotta eri sidosryhmiä voidaan palvella mahdollisimman tehokkaasti ja luotettavasti. Viestintäkokonaisuutta on uudistettu ja Kummien kumppanuusmalleja kehitetty vastaamaan toimintaympäristön, tukijoiden ja kumppaneiden tarpeisiin. Kummit pyrkii tarjoamaan tukijoilleen monipuoliset lahjoitusmahdollisuudet ja kattavasti tietoa toiminnasta, tukikohteista, ajankohtaisista lasten terveyden uutisista sekä osallistumismahdollisuuksista.
Lapsipotilaiden auttaminen on Kummeille sydämen asia. Kummien tehtävänä on verkostonsa avulla tukea lasten ja nuorten terveyttä sekä parasta mahdollista hoitoa. Lastenklinikoiden Kummit ry kerää sääntöjensä mukaisesti varoja viidelle yliopistolliselle lastensairaalalle sekä Lastentautien tutkimussäätiölle. Lahjoitusten ja Kummitoiminnan avulla tuetaan monipuolisesti lasten ja nuorten terveyttä sekä lapsipotilasperheitä ympäri Suomen.
Vuonna 2024 Kummit keräsi tukea yliopistollisille lastensairaaloille ja lastentautien tutkimukseen yhteensä 2 924 712,97 euron arvosta. Kummien tuki jaetaan valtakunnallisesti Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun ja Kuopion yliopistollisten lastensairaaloiden sekä Lastentautien tutkimussäätiön kesken.
Tutustu Kummien vuosikertomukseen 2024
Kummien vuosikertomukset löydät aikajärjestyksessä tältä sivulta.