
OP Koti on ollut Kummien yrityskumppani vuodesta 2023. Yhteistyö käynnistyi, kun OP Koti Uusimaa halusi perinteisen kauppalahjan sijaan ohjata jokaisesta toteutuneesta asuntokaupasta 20 euroa Kummien tekemään työhön. Kokemukset olivat niin positiivisia, että vuotta myöhemmin kumppanuus päätettiin laajentaa koskemaan kaikkia OP Koti -yrityksiä. OP Koti koostuu 14 paikallisesta yhtiöstä, joissa työskentelee lähemmäs 550 henkilöä.
OP Kodin johtaja Lasse Palovaara kuvaili yhteistyön alkua seuraavasti:
– Ihmisillä tuppaa nykyään olemaan tavaraa tarpeeksi ja ehkä vähän liikaakin, joten tästä syntyi ajatus, että voisiko kauppalahja olla jotakin muuta kuin tavaraa, esimerkiksi lahjoitus hyvään.
Kummit-yhteistyöstä OP Koti viestii asiakkailleen muun muassa omissa sosiaalisen median kanavissaan. Palovaaran mukaan viestin pitää kulkea myös OP Kodin omille työntekijöille.
– Aina jos viestitään ulkoisesti, viestitään myös sisäisesti. Järjestämme helmikuussa OP Kodin talvijuhlan koko henkilökunnalle päättyneen vuoden kunniaksi, ja sielläkin yhteistyö Kummien kanssa on esillä. Myös osa meidän työntekijöistämme on käynyt tutustumassa paikallisen yliopistosairaalan lastenklinikkaan.
”Sen lisäksi, että voimme olla mukana auttamassa lapsia ja nuoria, haluamme kannustaa myös muita yrityksiä osallistumaan yritysvastuullisuuteen.”
Vuosittain keräämäänsä summan OP Koti on ohjannut kaikkeen Kummien tekemään työhön – laitehankintoihin, innovaatiohankkeisiin, potilaiden hyvinvointiin, tutkimustyöhön ja mielenterveyden tukemiseen – ja kaikille Suomen viidelle yliopistosairaala-alueelle. Vuonna 2025 OP Koti keräsi yli 150 000 euroa Kummien tukipottiin.
Palovaara sanoo, että OP Koti on selvästi löytänyt sellaisen tekemisen muodon, jolla on työntekijöille syvempi merkitys.
– Tämä on hieno kokonaisuus, jonka koko meidän porukka mahdollistaa yhdessä asiakkaidemme kanssa. Sen lisäksi, että voimme olla mukana auttamassa lapsia ja nuoria, haluamme kannustaa myös muita yrityksiä osallistumaan yritysvastuullisuuteen. Tämän päivän maailmassa tarvitaan hyviä tekoja.

Minna Antikainen, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Itä-Suomi:
”Olen työskennellyt OP Koti Itä-Suomessa nelisen vuotta, ja arvostan kovasti Kummien kanssa tehtävää yhteistyötä. Asiakkaille kerromme, että asuntokaupan myyntilahjana lahjoitamme 20 euroa Kummien kautta oman alueen yliopistosairaalan lastenklinikalle. Asunnon ostajalle kerromme siinä vaiheessa, kun kaupat on tehty ja myyjälle siinä vaiheessa, kun asunto laitetaan myyntiin. Olen päässyt yhteistyön myötä tutustumiskäynnille KYSin lastenklinikalle ja tänä vuonna olin myös ensimmäistä kertaa Kummien Elämä Lapselle -konsertissa.”

Tero Vaahtio, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Länsi-Suomi:
”Yhteistyö Kummien kanssa näkyy siten, että tuotamme asiakkaille hyvää mieltä ja he ovat kanssamme tekemässä hyvää. Moni asiakas kommentoikin yhteistyöstä kuultuaan, että onpa hienoa, että myyntilahja menee näin hyvään tarkoitukseen. Kummit oli itselleni entuudestaan tuttu toimija. Yhteistyöstä syntyy ainakin itselleni ylpeys omaa työnantajaa kohtaan.”

Veera Salonen, myyntineuvottelija, OP Koti Sisä-Suomi:
”Vastuullinen työnantaja on itselleni iso syy, miksi työskentelen OP Kodilla. Kummit-yhteistyöstä on kiva kertoa asiakkaille, ja moni on sanonut arvostavansa sitä. Minulla oli kerran asiakas, joka oli juuri käynyt arviointikäynnillä muualla ja kysyi vitsaillen, että mitäs OP Koti tarjoaa, kun edellisessä paikassa tarjottiin myyntilahjaksi skumppaa. Kerroin hänelle, että me teemme Kummien kanssa yhteistyötä ja lahjoitamme Taysille 20 euroa jokaisesta toteutuneesta asuntokaupasta.”

Jukka Havulehto, myyntineuvottelija, OP Koti Pohjoinen:
”Lasten ja perheiden tukeminen on tärkeää, ja kun kerron yhteistyöstä asiakkaille, tulee ylpeä fiilis työnantajasta. Työntekijänä tuntuu siltä, että olen mukana jossakin liiketoimintaa suuremmassa asiassa. Moni asiakas kommentoi, että hieno juttu. Kummit näkyy omassa työarjessani asuntokauppojen lisäksi erilaisina kampanjoina ja viestinnän kautta. Tiesin Kummien työstä jo aiemmin. Samoin lastensairaala on tullut tutuksi meidänkin perheessämme. Parikymmentä vuotta sitten siskonpoikani joutui viettämään vauvana viikon verran HYKSissä rotaviruksen takia. Hän oli todella heikossa kunnossa, ja siinä meinasi käydä huonosti. Onneksi hoito puri, ja nyt siskonpoikani on terve parikymppinen.”
Teksti: Laura Koljonen
MITÄ? OP Koti lahjoittaa Kummien työhön 20 euroa per toteutunut asuntokauppa
- OP Koti on ollut Kummien yhteistyökumppani vuodesta 2023. OP Koti Uusimaa testasi ensimmäisenä asuntokaupan myyntilahjan kokoisen summan ohjaamista Kummien työhön.
- OP Koti lahjoittaa Kummien tekemään työhön 20 euroa jokaisesta toteutuneesta asuntokaupasta. Varat ohjataan kaikkiin Suomen yliopistollisiin lastensairaaloihin.
- Viime vuonna OP Koti keräsi yli 150 000 euroa Kummien tukipottiin.