Millaista stressiä lapset ja nuoret kokevat? Miten sitä voitaisiin tunnistaa paremmin ja tarjota tukea ennen kuin stressi ja paha olo muuttuvat mielenterveyden häiriöiksi? Millainen vaikutus koronapandemialla on ollut lasten ja nuorten mielenterveyteen?
Kaikkiin näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tänä vuonna alkaneella tutkimuksella. Aihetta tutkii Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professori ja HUS Lastenpsykiatrian ylilääkäri Eeva Aronen tutkimusryhmineen. Hänen vetämänsä tutkimusryhmä sai hiljattain ison apurahan Lastentautien tutkimussäätiöltä.
Asiantuntijat ovat suht yksimielisiä siitä, että paras tapa puuttua ja ehkäistä lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä on ennaltaehkäisy. Se vähentäisi lasten- ja nuorisopsykiatrian poliklinikoiden ruuhkia ja erikoissairaanhoidon kuormitusta.
– Tarkoituksemme on selvittää, onko koronaviruspandemialla edelleen vaikutusta perheisiin ja jos, niin millainen. Tutkimme kuitenkin kuormitusta yleisemmin, emme vain koronan vaikutusta, Eeva Aronen kertoo.
Tarvetta tutkimukselle on, sillä lasten ja nuorten kokemasta stressistä ei ole juurikaan kerättyä tutkimustietoa.
– Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) taitaa olla ainoa taho, joka selvittää vuosittaisessa koulukyselytutkimuksessaan lasten ja nuorten mielenterveyden tilaa.
Viime vuoden kyselytutkimus paljasti etenkin tyttöjen ahdistuneisuuden kasvaneen. Jopa neljäsosa nuorista tytöistä kertoi kärsivänsä ahdistuksesta.
Lyhytaikainen stressi vs. pitkäaikainen stressi
Yksi stressin perinteisistä määritelmistä on se, että ihminen stressaantuu, kun hänet altistetaan liian suurelle määrälle vaatimuksia, joista hän ei tunne selviytyvänsä.
– Miten kukin stressin kokee, liittyy yksilön sietokykyyn ja asenteeseen. Toiseksi on tärkeää erottaa lyhytaikainen ja pitkäaikainen stressi. Lyhytaikainen stressi ei ole huono asia ja saattaa jopa parantaa suoritusta, Aronen sanoo.
Ongelmia aiheuttaa pitkäaikainen, voimakas stressi. Tässä jutussa stressillä viitataan juuri tuohon pitkäkestoiseen, myrkylliseen stressiin.
Pitkäkestoisen stressin aikana keho erittää voimakkaasti stressihormoneja, kuten kortisolia. Kehon korkeat kortisolitasot puolestaan voivat aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka heijastuvat aivotasolle asti vahingoittaen muun muassa muistikeskusta. Se voi vaikuttaa myös tunnesäätelytaitoihin ja muokata stressinsäätelyfysiologiaa.
Tarvetta tutkimukselle on, sillä lasten ja nuorten kokemasta stressistä ei ole juurikaan kerättyä tutkimustietoa.
Tutkimusten mukaan pitkäkestoinen stressi on yhteydessä lukuisiin eri sairauksiin, sekä psyykkisiin että somaattisiin.
Stressin aiheuttamia fysiologisia muutoksia on alettu tutkia lapsilla vasta viime vuosina.
Aronen sanoo, että lasten ja nuorten stressi on vaikea tunnistaa, sillä oirekuva on erilainen.
– Yhdelle lapselle tulee stressistä masennusta ja ahdistusta, toiselle käytöshäiriöongelmatiikkaa, kolmas vetäytyy, neljännellä on oppimisvaikeuksia, viidennellä somaattisia oireita. Joskus oireet ovat erikoisiakin, kuten ADHD-tyyppistä oireilua ilman ADHD:ta.
Lasten ja nuorten aivot vasta kehittyvät
Lapsille ja nuorille stressi on erityisen haitallinen asia, sillä aivojen kehitys on kesken. Tällöin kehityksen aikainen voimakas stressi voi muokata aivoja.
– Kehittyvissä aivoissa pitkäkestoinen stressi saattaa muokata esimerkiksi tunteidensäätelyn taustalla olevaa aivotoimintaa. Myös aivojen rakenteeseen saattaa tulla muutoksia. Stressi vaikuttaa myös unen laatuun ja määrään.
Stressi on haitallista myös aikuisille, mutta toisin kuin lapsilla ja nuorilla, heidän aivonsa eivät enää kehity samalla tavalla.
– Jos lapsen tai nuoren aivoissa tietyt hermoradat ovat vahingoittuneet, niitä on myöhemmin vaikea muuttaa. Jos stressiin päästään puuttumaan ajoissa, aivotasolla ei ehdi tapahtua muutoksia.
Pitkäkestoinen stressi on huono myös vuorovaikutuksen kannalta; lapsen tai nuoren vuorovaikutus perheessä tai kaveripiirissä muuttuu negatiiviseksi, ja saattaa syntyä kielteinen vuorovaikutuskehä.
Mutta millaiset tekijät sitten aiheuttavat lapsille ja nuorille stressiä?
– Lastenpsykiatrina sanoisin, että se, kun heiltä vaaditaan ikätasoonsa nähden liikaa. Lapselle on saatettu asettaa aivan liian isot vaatimukset, eikä hän saa koskaan kunnolla levätä. Eli elämä on liian täynnä kaikkea. Ketään ei kuitenkaan voi vaatia sopeutumaan kohtuuttomiin vaatimuksiin, vaan niitä pitäisi kyetä muuttamaan.
Lapsella tai nuorella voi olla esimerkiksi oppimisvaikeuksia, joita ei tunnisteta ja joihin hän ei saa apua. Silloin koulutehtävistä selviäminen aiheuttaa valtavasti stressiä.
Arosta kiinnostaa ennen kaikkea se, miten lapsia ja perheitä voisi tukea mielenterveysasioihin liittyen.
Stressin taustalla on joskus myös vakavampia asioita, kuten pitkäkestoista koulukiusaamista, perheessä olevaa stressiä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai kaverisuhdeongelmia.
Aronen muistuttaa, että jos stressiin ei päästä tarpeeksi nopeasti puuttumaan, pahimmillaan se saattaa muuttua psykiatrisiksi sairauksiksi.
Ahdistus muuttuu ahdistuneisuushäiriöksi, satunnaiset käytösoireet – kuten esimerkiksi tavaroiden heittely, tottelemattomuus ja raivokohtaukset – pysyviksi käytösongelmiksi.
– Jos oireisiin ei saa apua ja niiden taustalla oleviin stressitekijöihin ei puututa, lapselle voi kehittyä diagnosoitavia häiriöitä. Nopean puuttumisen myötä niitä on kuitenkin mahdollista ehkäistä.
Eeva Aronen ja tutkimusryhmänsä tarkastelevat tutkimuksessaan myös vanhempien stressiä. Koronaviruspandemia on useassa perheessä lisännyt perheiden kokeman kokonaisstressin määrää, mikä on heijastunut myös jälkikasvuun.
– Lapset ja nuoret oppivat stressinhallintakeinot mallista – useimmiten vanhemmilta.
Aronen sanoo, että jos vanhempi on kovin stressaantunut, hän ei jaksa olla myötämielinen lasta kohtaan. Varsinkaan, jos lapsi on haastava.
– Tämä saattaa johtaa kielteiseen vuorovaikutukseen, ja edesauttaa käytösongelmien syntymistä. Toisaalta, jos lapsi on kovin haastava, se stressaa vanhempaa ja siitä syntyy eräänlainen kehä. Silloin vanhempia pitää tukea heidän vanhemmuudessaan.
Lastenpsykiatria imaisi mukaansa
Lasten ja nuorten stressitutkimuksessa Aronen tutkimusryhmineen tarkastelee lasten ja vanhempien stressiä väestöpohjaisesti. Otanta on iso: tarkoituksena on saada tutkimukseen väestöpohjaisesti jopa 1500 henkilöä ja sen jälkeen 500 lasten- ja nuorisopsykiatrian potilasta.
Tietoa kerätään erilaisilla kyselylomakkeilla. Sen lisäksi osa perheistä pyritään tutkimaan tarkemmilla stressimittareilla. Heiltä mitataan esimerkiksi kortisolimäärät sekä sydämensykevaihtelu.
Potilasaineisto kootaan yhteistyössä Helsingin ja Itä-Suomen yliopiston, HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa.
– Tutkijakielellä sanottuna tarkoituksena on evaluoida lasten ja nuorten subjektiivista ja objektiivista stressiä normatiivisessa ja potilasaineistoissa. Selvitämme siis stressiä lapsilla ja heidän vanhemmillaan, sekä sitä, miten nämä liittyvät lasten psyykkisiin oireisiin.
Eeva Arosen tie tutkimuksen pariin löytyi tutkimusta tekemällä.
Suorittaessaan lastenpsykiatrian syventäviä opintoja lääkäriopintojen aikana professori Terttu Arajärvi pyysi häntä tutkimaan erästä aihetta: Vanhemman ohjaus lasten psyykkisten häiriöiden ehkäisyssä.
Aronen muun muassa tutki, ehkäisikö vanhemmuusohjaus lasten psyykkisiä oireita lastenneuvoloista kerätyissä perheissä. Osa perheistä sai ohjausta, ja osa toimi verrokkiaineistona. Neuvonnalla havaittiin myönteistä vaikutusta lasten psyykkiseen terveyteen, kun vanhempainohjausta saaneiden perheiden lapset olivat lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia.
– Väittelin tohtoriksi vuonna 1988, ja sillä tutkimustiellä olen edelleen.
Lastenpsykiatria imaisi mukaansa. Se on Arosen mukaan monipuolinen, mielenkiintoinen ja kehittyvä ala, joka pyrkii näkemään asiat laajakatseisesti.
– Hienointa tutkimustyössä on se, kun pääsee analysoimaan tuloksia. Se on aina yhtä kiinnostavaa – että vau, tämä meneekin näin. Tutkimustyö on osittain myös luovaa toimintaa, etenkin, jos saadaan kiinnostavia tuloksia. Pidän myös kirjoittamisvaiheesta. Silloin tulokset integroidaan olemassa olevaan tietoon, ja tuodaan esiin kyseisen tutkimuksen uudet löydökset ja niiden merkitys.
Arosta kiinnostaa ennen kaikkea se, miten lapsia ja perheitä voisi tukea mielenterveysasioihin liittyen.
– Lapsista puhuttaessa lastenpsykiatriassa puhutaan aina myös perheistä. Perheen tuki lapselle kasvun ja kehityksen aikana on tärkein, erityisesti silloin, kun lapsella on kehityksen haasteita.
Lastenpsykiatria kattaa lapset 13 ikävuoteen asti – sen jälkeen lapsi siirtyy nuorisopsykiatrian puolelle.
Tutkimus ohjaa satsaukset oikeaan osoitteeseen
Lapsiin ja nuoriin liittyvällä stressitutkimuksella pyritään löytämään keinoja tunnistaa lasten oireilun taustalla oleva stressi ja kuormitustekijät paremmin.
– Tutkimuksen myötä toivottavasti edistämme lasten elämän kuormitustekijöiden tunnistamista ja niiden merkityksen arviointia, sekä edistämme keinoja puuttua tilanteisiin ennen kuin häiriöitä syntyy.
Aronen painottaa, että tutkimusta tarvitaan, jotta terveydenhuollon satsaukset osuisivat oikeaan kohteeseen. Ilman tutkimusta niin ei välttämättä käy, vaikka kuinka tarkoitettaisiin hyvää.
Lastenklinikoiden Kummit tukee lastentautien tutkimustyötä ja on mukana mahdollistamassa vuosittain noin kymmentä tärkeää lastentautien tutkimushanketta Suomessa.
Kummit on tukenut Lastentautien tutkimussäätiön kautta Eeva Arosen tutkimusta lasten ja nuorten kokemasta stressistä.
Teksti: Laura Koljonen