
Lastenklinikoiden Kummien yksi tärkeimmistä varainhankintakonserteista, Elämä Lapselle, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. MTV3:lla suorana lähetettävä konsertti on vuosien saatossa kerännyt merkittäviä summia lasten ja nuorten terveyden tueksi ja yhdistänyt suomalaiset lahjoittamaan ennennäkemättömällä tavalla. Tervetuloa mukaan myös tänä vuonna!
Konsertti järjestetään ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella
Elämä Lapselle -konsertti on vuosien varrella järjestetty eri puolilla pääkaupunkiseutua, mutta nyt juhlavuoden kunniaksi konsertti järjestetään Turun Logomossa.
– Konsertin 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on kiva tehdä jotakin uutta! Sitä paitsi Kummien tuen kohteena on viisi yliopistosairaalaa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa, joten on mahtavaa, että päästään tuomaan konsertti muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle, Kummien toiminnanjohtaja Anu Rapeli sanoo.
Vaikka konsertti järjestetään uudessa paikassa, sisällön suhteen perinteitä on päätetty kunnioittaa: suorassa lähetyksessä nähdään potilastarinoita ja tähtiesiintyjiä sekä Esko Eerikäisen Kymppihaaste.
Juhlavuoden kunniaksi konsertti järjestetään Turun Logomossa.
Rapeli iloitsee siitä, että monenlaiset tukijat ovat lähteneet mukaan ja konsertti kiinnostaa myös monia yrityksiä. Yksi tärkeä tukija on Turun kaupunki.
– Uskon, että Turussa järjestettävän konsertin myötä Kummien työ tunnistetaan paremmin myös tällä alueella. Olemme valtakunnallinen toimija ja meille on tärkeää, että kaikki suomalaiset kokevat lasten terveyden tukemisen omaksi asiakseen.

Esiintymässä jälleen Suomen eturivin artisteja
Artisti Robin Packalen on tuttu näky Elämä Lapselle -konsertin lavalla. Tänä vuonna turkulaisella on myös kotikenttäetu Logomon lavalla.
– Mahtavaa, että tänä vuonna ollaan Turussa. Todennäköisesti suhtaudun esiintymiseeni Logomossa rennommin.
Ensimmäisen kerran Packalen esiintyi Kummien konsertissa vuonna 2012. Aiemmin samana vuonna hän oli julkaissut debyyttisinglensä Frontside Ollien, josta tuli valtava hitti.
– Artistin näkökulmasta Elämä Lapselle on yksi kesäfestari lisää, vaikka se järjestetäänkin syksyllä. Konsertissa näkee kaikkia kollegoja. On jännittävää saapua konserttiin aamupäivän aikana ja nähdä, ketä kaikkia siellä on ja kenen kanssa on esimerkiksi samassa pukuhuoneessa. Ja jos mukana on uusia tyyppejä, niihin pääsee tutustumaan, Packalen sanoo.
”Artistin näkökulmasta Elämä Lapselle on yksi kesäfestari lisää.”
Konsertissa esiintyvät artistit ja yhtyeet osallistuvat Kummien toimintaan lahjoittamalla työpanoksensa. Packalenille Kummien tukeminen on itsestäänselvyys.
– Lähdin Kummien tueksi ollessani vielä itsekin nuori. Ehkä siitä syystä nuorten asioista puhuminen tulee minulta luonnostaan.
Tänä vuonna Elämä Lapselle -konsertin lavalla nähdään Robin Packalenin lisäksi ainakin KUUMAA, Jenni Vartiainen, Fintelligens, Mirella, Elastinen, Ellinoora ja ANI.

Avainkumppani MTV:n tuki on valtava
MTV on Kummien pitkäaikainen tukija ja avainkumppani. Takana on vuosikymmenten mittainen, monipuolinen yhteistyö.
Kummien toiminnanjohtaja Anu Rapeli muistuttaa, että MTV on auttanut tavoittamaan suomalaiset kotisohvilta ja tuonut lasten terveyden asiat ja muiden auttamisen lähelle kaikkia.
– Yhdessä on pidetty lasten ja nuorten asioita esillä kahden vuosittaisen varainhankintakonsertin lisäksi ainakin Porin SuomiAreenassa, rehtorikyselyn merkeissä ja toteutettu myös Salkkarien jouluhaaste. Medianäkyvyyden voima ja tuki Kummien työlle on ollut valtavan tärkeä.
MTV:n yritysviestintää ja vastuullisuusasioita vetävä Tea Siikonen sanoo Kummien olevan yhtiölle tärkeä kumppani.
– Yhteistyömme perustuu yhteiseen tahtoon tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Suomessa. MTV:n katsojista suuri osa on lapsia ja perheitä, ja myös siksi yhteistyö Kummien kanssa on meille erityisen merkityksellistä. Vuosien varrella olemme tarjonneet suomalaisille tietoa, viihdettä ja mahdollisuuksia osallistua – hetkiä, jotka rakentavat yhteisöllisyyttä ja toivoa. Uskomme, että yhdessä voimme rakentaa vahvempaa ja parempaa yhteiskuntaa.

Eskon Kymppihaaste avaa Kummien työtä konserttipaikkakunnalla ja radiossa
Bauer Median Radio Nova on Kummien pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja kanavan lähetyksissä konserttipäivää seurataan tiiviisti. Radio Novalla muun muassa kuullaan illalla esiintyvien artistien haastatteluita.
Useampana vuotena Radio Novan juontaja ja vaikuttaja Esko Eerikäinen on myös kerännyt konserttipottiin ison summan Kymppihaasteellaan.
Eerikäinen heittäytyy konserttipäivänä kymmenen tunnin haasteeseen. Aiempina vuosina hän on kävellyt, pyöräillyt ja tanssinut kymmenen tuntia, ja tänä vuonna hän aikoo soutaa. Eskon voi nähdä soutamassa oikealla veneellä Turun Aurajoella ja soutulaitteella Radio Novan tapahtumapisteellä.
”Viime vuonna pelotti, mutta tänä vuonna hirvittää.”
Eerikäisen mukaan tunteet ja tunnelmat ovat vaihdelleet haasteesta riippuen.
– Viime vuonna pelotti, mutta tänä vuonna hirvittää. Olen jutellut muutaman kilpasoutajan kanssa, ja kaikki ovat sanoneet, että tämä on kova ja kunnianhimoinen haaste. Mutta vaikka hirvittää, lähden liikkeelle samalla tavalla kuin aiempina vuosina: suoritan vain. Kun tarkoitus on näin hyvä, ei ole vaihtoehtoja, Eerikäinen sanoo.
Urakkaansa Eerikäinen on valmistautunut pitämällä kunnostaan huolta ja treenaamalla.
– Ajattelin ensin, että olisin voinut ottaa soutulaitteen mukaan salitreeniin mutta luovuin ideasta. Olen sellainen, että kun jotakin pitää tehdä, menen mieluummin kohti tuntematonta. Tiedän, että rankkaa tulee olemaan, mutta en, miten rankkaa. Onneksi minulla on vapaus soutaa omaan tahtiin.
Esko kehuu Kymppihaastetta kivaksi ja yhteisölliseksi tempaukseksi. Kanava ja muut juontajat kannustavat, samoin paikan päällä piipahtaa aina paljon ihmisiä tsemppaamassa.
– Toissa vuonna, kun poljin kuntopyörää Helsingin Rautatientorilla, minua kävi moikkaamassa nuori potilas, jolle oli tehty sydämensiirto. Oikein terävöidyin, kun muistin, miksi tätä tehdään. Siinä hetkessä tunsin, että voin konkreettisesti auttaa.

Kummien tukea tarvitaan enemmän kuin koskaan
Tyksin naisten- ja lastentautien tulosryhmäjohtaja ja ylilääkäri Heikki Lukkarinen arvioi keväällä, että Kummien tuen merkitys on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan aiemmin.
– Kaikki tietävät Suomen tämänhetkisen taloustilanteen ja verovaroin rahoitetun terveydenhuollon haasteet. Verorahoilla saadaan hankittua tällä hetkellä välttämättömät laitteet ja hankinnat. Niukkuus puolestaan näkyy siinä, että uusia hankkeita ei ole mahdollisuutta viedä eteenpäin ja kaikki ei-välttämättömät laitehankinnat tippuvat pois hankintalistalta. Silti juuri kyseiset ei-välttämättömät laitteet ovat niitä, jotka vievät hoitoa eteenpäin. Onneksi voimme hankkia niitä Kummien tuella.
Turun Logomossa järjestettävä Elämä Lapselle -konsertti nähdään 10. syyskuuta suorana lähetyksenä MTV Katsomossa ja MTV3:lla klo 20–22. Konserttipäivää seurataan myös Radio Novalla koko päivä.
Teksti: Laura Koljonen