Syyskuun 9. päivä vuonna 2010. Olin tavallinen 15-vuotias juuri peruskoulun yhdeksännen luokan aloittanut nuori. Heräsin aamulla ja lähdin ajamaan mopollani kohti koulua ja alkavaa ruotsintuntia. Koulupäiväni päättyi klo 15 ja kotona aloin valmistautua illalla edessä olevaan lätkämatsiin. Järvenpäästä ajettiin Porvooseen, jossa peli pelattiin. Peli jäi lopulta minun ”urani” viimeiseksi. Pelistä oli pelattu aika tarkasti puolet, kun otin viimeiset luistelupotkuni. Luistelin kaukalon toisesta päästä asti ja olin hakemassa kiekkoa kulmauksesta, kunnes juuri ennen laitaa luistin tökkäsi jäässä olleeseen kuoppaan ja kaaduin polvilleni. Törmäsin pää edellä laitaan. Niskastani murtui yksi nikama kahteen osaan ja sain täydellisen neliraajahalvauksen.
Muistan tilanteesta kaiken, sillä tajuni ei lähtenyt missään vaiheessa. Sairaalassa minut leikattiin ja olin siellä yhteensä kahdeksan viikkoa. Sairaalasta menin vielä puoleksi vuodeksi kuntoutukseen. Pahin mahdollinen ennusteeni oli, että olisin loppuelämäni hengityskoneessa ja, että raajojeni liikkuminen olisi olematonta. Olin hengityskoneessa lopulta kaksi päivää.
Nyt käteni toimivat lähtötilanteeseen nähden melko hyvin ja pystyn liikkumaan melko itsenäisesti, vaikka tarvitsenkin lähes kaikessa apua enemmän tai vähemmän. Nykyään harrastan pyörätuolirugbya. Olen myös jatkanut opiskeluja, oikeastaan jo kuntoutuksen yhteydessä. Vammautumiseni jälkeen olen käynyt lukion ja nyt keväällä valmistun nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Vammautuminen on tietysti muuttanut elämääni paljon, mutta pystyn edelleen tekemään haluamiani asioita yksin tai avustettuna, lukuun ottamatta jääkiekon pelaamista.
Henri Ihander
Henri on pian nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaksi valmistuva nuori mies, jonka elämä sai suuren käänteen vuonna 2010 tapahtuneessa jääkiekko-onnettomuudessa. Henrin tarina esitettiin Elämä Lapselle -konsertissa yhteydessä vuonna 2014.
