Nuorten mielenterveystyö ratkaisi päivätyökeräyskohteen

Gananderin koulun oppilaat osallistuivat päivätyökeräykseen, jonka tuoton he lahjoittivat Kummien Mielen tila -kampanjaan.

Roponen kertoi tubettamisesta päivätyökeräykseen osallistuneille Gananderin koulun oppilaille. (Kuva: Laura Koljonen)

Useat koulut osallistuivat viime syksynä koulujen perinteiseen päivätyökeräykseen. Niin myös Siikalatvan kunnassa sijaitsevan Rantsilan kylän Gananderin koulu, jonka yläkoulun 7. ja 8. luokat osallistuivat. 

Tukikohteen valitsi oppilaskunnan hallitus.

– Nuorten mielenterveys puhutteli, ja oppilaskunta halusi kohdentaa tuen lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Kummien Mielen tila oli siihen oiva kohde, kertoo Anita Lampela.

Lampela opettaa Gananderin koulussa terveystietoa ja kotitaloutta. Hän on myös oppilaskunnan ohjaaja.

Oppilaskunta on oppilaita varten oleva toimija. Se valitsee keskuudestaan koko lukuvuodeksi puheenjohtajan, ja oppilaskunta järjestää erilaista toimintaa, kuten pitää kahvilakioskia yhdessä yrittäjäkurssin kanssa.

Palkinnoksi Splayn tubettajavierailu

Kummit arpoi päivätyökeräykseen osallistuneiden koulujen kesken pienen palkinnon: tubettajavierailun.

Gananderin koulu voitti ja sai virtuaalisesti vieraakseen Splayn tubettaja Roposen.

Roponen kertoi ennen kesälomaa oppilaille tubettamisesta ja tekemästään hyväntekeväisyydestä sekä vastaili oppilaiden kysymyksiin.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥