Scania: Suunnitelmallisuudella saa parhaat hyödyt irti yhteistyöstä

Kuorma- ja linja-autoja maahantuova Scania Suomi Oy on ollut Kummien yhteistyökumppanina vuoden 2021 alusta. Yritys sitoutui siihen, että kumppanuus näkyisi Scanian markkinoinnissa säännöllisesti ympäri vuoden. Millaisia vinkkejä heillä on vastuullisuuskumppanuuteen?

Scanian markkinointipäällikkö Olli Heikkinen on muun muassa käynyt Teemu-nallen kanssa kertomassa päiväkoti-ikäisille tieliikenneturvallisuudesta. (Kuva: Laura Koljonen)

Hyvin toteutunut yhteistyö yrityksen ja yhdistyksen välillä hyödyttää molempia. Onnistuminen ei kuitenkaan synny itsestään, vaan vaatii sitoutumista sekä yritykseltä että yhdistykseltä.

Kummien kanssa kahden vuoden ajan yhteistyötä tehnyt Scania on oiva esimerkki siitä, miten kumppanuuden voi ottaa mukaan yrityksen markkinoinnin vuosikellossa ja sen suunnittelussa.

1) Scanian markkinointipäällikkö Olli Heikkinen, olette tehneet Kummien kanssa yhteistyötä kahden vuoden ajan. Kerro hieman, mihin kaikkeen yritys on ottanut kumppanuutta mukaan markkinointinsa suunnittelussa.

– Kummien kanssa tehtävä yhteistyö liittyy vastuullisuusmarkkinointiin ja Kummit on kumppanina sellainen, että yhteistyössä tulevat esille yrityksemme arvot. Kun arvot ovat samat, se tukee yhteistyötä kaikilla mahdollisilla tasoilla. Scaniassa arvoja ovat muun muassa yhtenä joukkueena tekeminen sekä samanarvoisuus ja tasa-arvo. Tulevaisuuden kannalta lasten ja nuorten hyvinvointi on hyvin olennaista, ja yhtenä tärkeänä asiana nousee silloin esimerkiksi mielen hyvinvointi. Yhteistyö Kummien kanssa on tärkeä myös Scanian henkilökunnalle.

2) Miten olette saaneet markkinointimateriaaleissa yhdistettyä Kummit ja Scanian?

– Itselleni ovat ainakin jääneet mieleen vierailut päiväkodeissa, kun olemme yhdessä Teemu-nallen kanssa vieneet viestiä liikenneturvallisuudesta. Teemu-nalle tekee asioista helposti lähestyttävämpiä, ja Teemu-nalle onkin ollut meille tärkeä yhteistyökumppani. Lopulta saimme kutsuja päiväkoteihin enemmän kuin ehdimme toteuttaa. Tämäntyyppisistä asioista olemme saaneet Kummien kanssa helposti hyvää materiaalia, ja se on tukenut meidän molempien viestiä suurelle yleisölle.

”Esimerkiksi kaikki yhteistyöhön liittyvät sosiaalisen median julkaisut ovat keränneet vilpitöntä positiivista palautetta.” 

3) Miten yhteistyöstä saa luontevan ja juuri omalle yritykselle sopivan?

– Suunnitelmallisuus on tärkeää – silloin kaikki saavat yhteistyöstä parhaat hyödyt. Kun ryhdyimme yhteistyöhön, teimme selkeän suunnitelman. Käytimme aikaa miettimällä, mitkä ovat meille tärkeitä asioita ja mihin meillä on aikaa. Markkinointia ei kannata tehdä vain markkinoinnin ilosta.

4) Miten tämäntyyppisen yhteistyön tavoite asetetaan?

– Vastuullisuusmarkkinoinnissa ei välttämättä ole suoria tavoitteita. Toki mittaamme säännöllisesti Scania-brändin arvoa ja teetämme bränditutkimuksia. Yhtenä yleisenä tavoitteena oli brändimme arvostuksen nousu, ja se on kyllä toteutunut.

5) Ovatko Kummien kanssa tehdyt yhteistyötempaukset näkyneet jotenkin muuten?

– Ainakin se on näkynyt palautteissa. Esimerkiksi kaikki yhteistyöhön liittyvät sosiaalisen median julkaisut ovat keränneet vilpitöntä positiivista palautetta. Olemme tuoneet yhteistyötä ilmi asiakkaille myös tehtyjen kauppojen yhteydessä.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥