
”Minut kutsuttiin pikkupalaveriin ennen kuin Kummeja oli edes perustettu. Menin paikalle ja katselin ympärilleni. Muistan ainakin Hjallis Harkimon, Riki Sorsan, Taneli Mäkelän ja Juha Rantasilan. Kysyin, miten tässä on mukana pelkkiä miehiä. Minulle vastattiin, että nyt on naisiakin. Niin lähdin mukaan Kummien toimintaan.
Tajusin jo silloin julkisuuden arvon – asialle tarvittiin näkyvyyttä. Ihan aluksi piti auttaa yksityisiä ja yrityksiä ymmärtämään, mitä kaikkea lastenklinikoilla tehdään. Ja vähitellen ihmiset alkoivatkin tajuta, että keräämme rahaa, jotta asiat saadaan toimimaan paremmin. Tänä päivänä on varmasti vaikea ymmärtää, miten nollasta lähdimme liikkeelle. Mutta me pääsimme iskemään ensimmäisinä, ja Kummien tunnettuus on säilynyt kaikki nämä vuodet.
Menin mukaan myös Kummien hallitukseen. Halusimme sinne myös lääkäreitä, jotta toimintaan saataisiin arvovaltaa sairaalamaailmasta. Toiminta paisui ja saimme lahjoitettua sairaaloihin laitteita sekä varoja tutkimustyöhön.
Tänä päivänä Kummien toiminta on todella ammattimaista ja Kummit lahjoittaa vuosittain isoja summia. Mittasuhteet ovat aivan eri kuin alkuaikoina.”
Teksti: Laura Koljonen