Potilasperheinsertit ovat tuttuja kaikille Kummien konsertteja katsoneille. Niillä on iso merkitys ohjelmakokonaisuudelle, Kummien tukityön näkyvyydelle sekä varainhankinnalle konserttilähetyksessä. Potilasperheinsertit konkretisoivat katsojille sen, minkä takia konsertti järjestetään ja millä asialla suuri joukko Suomen eturivin artisteja on.
Jo muutaman vuoden ajan potilasperheinsertit on kuvannut Optipari. Se on ohjaaja Tuukka ja Olga Temosen tuotantoyhtiö.
– Inserteillä on tarkoitus muistuttaa katsojia ja lahjoittajia, että jos joku kokee niin vaikean tilanteen kuin lapsen vakava sairastuminen, heitä ei ole syytä unohtaa, Temonen sanoo.
Kuvauksissa on erityinen tunnelataus
Temonen on ohjaajana kokenut. Hän on ohjannut viisi kokopitkää elokuvaa, useita tv-sarjoja ja musiikkivideoita sekä yritysviestintävideoita.
Potilasinserttien tekemistä Temonen kuvailee lottovoitoksi, sillä Kummien brändi on hänen mielestään niin merkittävä. Työ kuitenkin eroaa paljon yrityksen muusta tekemisestä.
– Jostain syystä jännitän inserttikuvauksia, vaikka olen kuvannut presidenttejä ja pääministereitä. Luulen, että se johtuu siitä, että he ovat ammattiesiintyjiä, joilla on asema ja paikka. Potilasperheet puolestaan kamppailevat vaikean, merkittävän ja yksityisen asian kanssa, eivätkä esitä mitään. Se tunnelataus on ihan erilainen kuin poptähteä kuvatessa. Jännitän myös sitä, osaanko olla tarpeeksi hienotunteinen ja kysyä kaiken oleellisen. Tai mitä jos ne tarinat menevät liikaa ihon alle.
”Aina minulla on sama kysymys mielessä: miksi joillekin käy noin ja miten voidaan perustella, että jonkun ihmisen elämä alkaa vakavalla sairastumisella.”
Ennen kuvasta Temonen työryhmineen tietää perheen tilanteen pääpiirteittäin. Etukäteen he vielä tapaavat perheen Teamsin välityksellä ja käyvät päivän kulun läpi.
Kuvaamaan lähtee kolmen hengen tiimi: ohjaaja Temonen sekä kuvaajat Aki Huttunen ja Eemeli Kelokorpi. Kuvauksiin kuluu nelisen tuntia.
– Monesti tapaukset ovat samankaltaisia, sillä sairaus noudattaa tiettyä kaavaa. Insertit saattavat sulautua toisiinsa, mutta aina minulla on sama kysymys mielessä: miksi joillekin käy noin ja miten voidaan perustella, että jonkun ihmisen elämä alkaa vakavalla sairastumisella.
Temoselle on jäänyt mieleen erityisesti yksi insertti. Viime joulukonsertissa nähty Meijun tarina teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.
– Synnynnäisestä sydänviasta kärsinyt Meiju eli alle vuoden, mutta hänen äitinsä Sanna oli valmis kertomaan tarinan ihan tuoreeltaan. Tunsin suurta empatiaa häntä kohtaan. Meijun äiti kannatteli tilannetta ihan yksin – se oli niin koskettavaa. Olen seurannut Sannaa Instagramissa kuvausten jälkeen ja ollut jotenkin hirvittävän helpottunut, että nyt hänen elämässään on tapahtunut iloisia asioita.
Potilasperheinserteissä esiintyvät henkilöt eivät ole ammattiesiintyjiä, mutta Temonen sanoo, että he käyttäytyvät hyvin ammattimaisesti.
– Kukaan ei ole jäätynyt kameran edessä, ja tarinat ovat aina olleet hyvin jäsenneltyjä. Ihmiset ovat etukäteen miettineet, mitä he haluavat sanoa. Että siinä mielessä he ovat vähän kuin ammattiesiintyjiä.
Kohteiden avoimuus tekee tilanteesta myös tekijälle helpon.
– Jos vertaan tunnettuihin ihmisiin, niin nämä ihmiset antavat koko elämänsä. Hyvin harvoin he sanovat, että älkää kuvatko tätä ja tätä.
”Ihmisillä on tarve puhua asiasta”
Potilasperheinsertit ovat melkein poikkeuksetta koskettavia. Perheiden tilanteet eivät ole helppoja, ja elämä on saattanut muuttua silmänräpäyksessä.
Silti itse kuvaustilanne ei ole synkkä. Kohtaamiset ovat Temosen mukaan itse asiassa aika hauskoja.
– Kuvauskeikoilla on useimmiten hyvä fiilis ja paljon naurua. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja juttelemme tietenkin aina myös muista asioista kuin sairaudesta. Työstä, unelmista, matkoista. Se, että he jakavat minulle ja kameralle elämänsä vaikeimman tilanteen, kertoo luottamuksesta. Ihmisillä on tarve puhua.
Temosten Optipari on osaltaan tukemassa Kummeja, sillä se tekee insertit hyväntekeväisyyshengessä.
Temonen sanoo, että kun on kerran mahdollisuus auttaa, se on velvollisuus.
– Selän kääntäminen ei ole minusta oikea tapa toimia. Olen nähnyt kerta toisensa jälkeen, ettei sairastuminen katso kohdetta, vaan on kiinni sattumasta. Kuka tahansa voisi olla potilasperheen paikalla.
Teksti: Laura Koljonen