”Olen toiminut evankelisluterilaisen kirkon sairaalapappina vuodesta 1994. Erikoistuin työhöni Kaliforniassa Stanfordin yliopistollisessa sairaalassa. Tuo aika on muovannut minua sairaalapappina paljon, sillä Yhdysvalloissa uskontojen välinen yhteistyö sairaalassa oli luontevaa. Kirkkokuntia ja uskontoja oli paljon, ja siellä opin myös olemaan osa moniammatillista tiimiä. Opin kysymään kohtaamiltani ihmisiltä, ’mitä toivot, miten voisin auttaa sinua’. Kysyn sitä usein edelleen.
Aloitin HUSin Uudessa lastensairaalan vuodeosasto Taikalla helmikuussa 2020. Sitä ennen olin työskennellyt pitkään aikuisten syöpäpotilaiden kanssa HUSin Syöpäkeskuksessa, missä jatkan edelleen.
Työ lasten puolella menee minussa eri tavalla syvälle kuin työ aikuispuolella. Nuorimmat potilaani ovat olleet vastasyntyneitä. Joskus lapset ja heidän perheensä joutuvat kokemaan asioita, joita he eivät olisi ikinä osanneet kuvitella tapahtuvan. Miten kukaan voisikaan ennakoida, että omalla lapsella on esimerkiksi syöpä?
”Mitä pidempään teen tätä työtä, sitä vähemmän minulla on vastauksia elämän isoihin kysymyksiin.”
Sairaalapapin tärkeimpänä tehtävänä on kuunnella ja tukea perheitä. Puhun heidän kanssaan kaikenlaisista asioista, ja keskustelun lähtökohtana on aina vakaumuksen kunnioittaminen.
Lapsen sairastuminen tai onnettomuus herättävät vanhemmissa – ja myös henkilökunnassa – monenlaisia kysymyksiä. Mitä pidempään teen tätä työtä, sitä vähemmän minulla on vastauksia elämän isoihin kysymyksiin.
Sairaalapappi on myös henkilökuntaa varten. Useimmilla meistä sairaalapapeista on työnohjaajan koulutus.
Teen sairaalassa myös ihan papin perustyötä. Sairaalassa kastetaan lapsia ja rippikoulunkin voi suorittaa kokonaan tai osittain. Usein vanhemmat toivovat rukousta lapsensa puolesta. Kun lapsi on kuollut, olen vanhempien niin toivoessa mukana hyvästelyssä sairaalan kappelissa. Tehtäviini kuuluu myös se, että jos perhe ei voi itse ottaa yhteyttä omaan uskontokuntaansa, minä teen sen.
Helsingissä on yhteensä 17 sairaalapappia. Olemme jokainen vuorollamme varalla arki-iltaisin ja viikonloppuisin niin, että apua ja tukea tarvitessaan perhe saa aina yhteyden sairaalapappiin. Päivystysvuorolla meihin saa yhteyden viikonpäivästä tai vuorokauden ajasta riippumatta.
Työni mielekkyys tulee siitä, että voin olla edes hetken läsnä niille, joiden elämä on pahasti järkkynyt. Vaikka oma olo on riittämätön, toisen kärsimyksessä voi olla läsnä. Sillä on merkitystä.”
Teksti: Laura Koljonen