OP Uusimaa jatkaa Kummien kliinisen tutkimuksen kiihdyttämishankkeen tukijana – ”Tämä on vahvasti tulevaisuuteen tähtäävää työtä, jota haluamme tukea”

OP Uusimaa tekee monipuolista vastuullisuustyötä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen. Yksi sen kohteista on vuonna 2023 alkanut Kummien lasten ja nuorten lääke- ja laitetutkimuksen kiihdyttämishanke HUSin Uudessa lastensairaalassa.
Ensi vuonna jatkoa saava hanke on hyvässä vauhdissa, ja paljon konkreettista on jo saatu aikaan.

OP Uusimassa kiihdyttämishanketta on seurattu tiiviisti. Kuvassa markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Korhonen (vas.) ja vastuullisuuspäällikkö Ulla-Kajsa Lemmetyinen. – Vierailuilla on tullut selväksi, että lasten tarpeet sairaalassa ovat eri kuin aikuisten tarpeet, ja siksi hankkeella on suuri merkitys, Hanna Korhonen sanoo. (Kuva: Laura Koljonen)

Kummien kliinisen tutkimuksen kiihdyttämishanke HUSin Uudessa lastensairaalassa on hyvässä vauhdissa. Hankkeen perustajalahjoittajaksi vuoden 2023 keväällä lähtenyt OP Uusimaa on päättänyt jatkaa hankkeen tukemista myös vuonna 2025.

OP Uusimaan vastuullisuuspäällikkö Ulla-Kajsa Lemmetyinen sanoo, että kliinisen tutkimuksen kiihdyttämishankkeessa on saatu paljon aikaan mutta työ jatkuu.

Pankin tavoitteena oli alun alkaenkin toive pidemmästä yhteistyöstä, sillä OP Uusimaan asiakkaat ovat nostaneet lasten ja nuorten tukemisen yhdeksi tärkeimmäksi vastuullisuuskohteeksi.

– Tämä on vahvasti tulevaisuuteen tähtäävää työtä, jota haluamme tukea, Lemmetyinen sanoo.

Lasten ja nuorten terveyden sekä luonnon tukena

OP Uusimaa on asiakkaittensa omistama pankki: sillä on yli 370 000 omistaja-asiakasta ja yli puoli miljoonaa asiakasta.

Pankin markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Korhonen kertoo, että OP Uusimaa kysyy asiakkailtaan vuosittain, mitkä vastuullisuusteemat ovat heidän mielestään tärkeimpiä.

– Saamme vastauksia paljon, ja lapset ja nuoret ovat kantava teema yhdessä ympäristöteeman kanssa. Olemme jo pitkään tukeneet lasten ja nuorten harrastustoimintaa, mutta Kummien kliinisen tutkimuksen kiihdyttämishankkeen kaltainen lasten ja nuorten terveyden tukeminen on uusi tapa.

OP Uusimaan asiakkaat ovat nostaneet lasten ja nuorten tukemisen yhdeksi tärkeimmäksi vastuullisuuskohteeksi.

Kaiken kaikkiaan pankki tekee yhteistyötä yli sadan uusimaalaisen yhdistyksen kanssa. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäksi OP Uusimaa tukee luonnon monimuotoisuutta Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin kautta.

OP Uusimaan asiakkaiden vastaukset ovat linjassa Taloustutkimuksen tänä vuonna teettämän Suomi tänään -tutkimuksen kanssa. Hyväntekeväisyystutkimuksesta selviää, että lasten ja nuorten tukeminen ja hoitomenetelmien kehittäminen nousee yhdeksi suosituimmaksi tukikohteeksi sielläkin.

Kummien valintaa yhteistyökumppaniksi puolsivat yhtenäiset arvot ja selkeä tuen tarve.

– Meille on tärkeää, että jaamme yhteistyökumppaneidemme kanssa yhteiset arvot. Lisäksi haluamme olla varmoja, että tuki on vaikuttavaa. Ja viestinnällisesti on tärkeä onnistua kertomaan omistaja-asiakkaillemme ja muille sidosryhmille, mitä tuella saadaan aikaan. Samalla saamme lisättyä asiakkaidemme yhteiskunnallista ymmärrystä, Lemmetyinen sanoo. 

Vastuullisuudesta pankki viestii monissa eri kanavissa: uutiskirjeissä, sosiaalisessa mediassa sekä OP.fi-sivustolla.

– Puhumme vastuullisuudesta myös asiakaskohtaamisissa. Lisäksi oma 1300 työntekijän henkilökuntamme on tärkeä sidosryhmä, ja vastuullisuus on heille merkityksellistä. Kummit-yhteistyö resonoi henkilökunnassa, sillä monella on joko omakohtaisia tai lähipiirin kokemuksia lastensairaaloista.

Paikallisyhteistyötä, taloustaitovalmennusta, digitaalista apua…

Pankin vastuullisuustyö on näkynyt vuosikymmenien ajan myös ruohonjuuritasolla, kun se on tehnyt yhteistyötä erilaisten paikallisyhteisöjen kanssa. 

Lemmetyinen sanoo, että pankki on aina ollut vahvasti mukana esimerkiksi urheiluseurojen tukemisessa. Tällä hetkellä OP Uusimaa tekee yhteistyötä noin 80 urheiluseuran kanssa.

– Vahvin historia meillä on lasten ja nuorten liikunnan tukemisessa. Monella asiakkaallamme on muistoja erilaisista Hippo-tapahtumista. Sen lisäksi edistämme taloustaitoja ja autamme asiakkaita, jotka tarvitsevat tukea digitaalisessa asioinnissa. Tähän ryhmään kuuluu monenlaisia ihmisiä aina koululaisista seniori-ikäisiin.

Hanketuki Kummien lääke- ja laitetutkimukselle olennaisen tärkeä

Kummien lääke- ja laitetutkimuksen kiihdyttämishankkeella tehostetaan lasten kliinistä tutkimusta tukemalla väitöskirjatutkijoiden koulutusmahdollisuuksia, poistamalla tutkimustyön aloittamisen esteitä sekä aktivoimalla lasten biopankin ja tietoaltaan laajempaa hyödyntämistä tutkimustyössä.

– Hanketuki kliiniselle tutkimukselle on olennaisen tärkeää, ja ilman rahoitusta emme pystyisi jatkamaan tätä lasten terveyden kannalta merkittävää kehitystyötä, sanoo lastenlääkäri ja ylilääkäri Matti Hero.

”Hanketuki kliiniselle tutkimukselle on olennaisen tärkeää, ja ilman rahoitusta emme pystyisi jatkamaan tätä lasten terveyden kannalta merkittävää kehitystyötä.”

HUSin Uudessa lastensairaalassa työskentelevän Heron mukaan kiihdyttämishankkeelle kuuluu hyvää, ja tavoitteissa on pysytty sekä aikataulujen että etenemisen osalta.

Kiihdyttämishankkeen avulla on voitu palkata muun muassa tutkimuskoordinaattori ja bioanalyytikko.

Tutkimuskoordinaattorin työhön kuuluu lasten syöpätutkimusten kokonaisuuden hallinnointi, ja tällä hetkellä tutkimuksia on käynnissä tai käynnistymässä noin kolmekymmentä.

Hankkeen bioanalyytikon vastuulle puolestaan kuuluu tutkimusnäytteiden ottaminen, käsittely ja lähettäminen sekä biopankkinäytteiden keräämisen ylläpito.

– Hän on perehtynyt jo 12 tutkimuksen laboratorionäytteiden hallintaan ja osallistunut viiden uuden käynnistyvän tutkimuksen suunnitteluun. Tästä eteenpäin pystymme ottamaan vastaan uusia, haastavampia lasten lääketutkimuksia. 

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥