Scanian Ari Hakala vierailee päiväkodeissa Teemu-nallen kanssa – ”Päiväkotivierailuilla olen muistuttanut, että isoja autoja ei tarvitse pelätä, mutta varoa pitää”

Kummien kumppani Scania on yhteistyön aikana muistuttanut liikenneturvallisuuden tärkeydestä.

”Tee itsesi näkyväksi ja tee muille liikenteessä oleville selväksi, mitä olet tekemässä”, sanoo Scanian tuotepäällikkö Ari Hakala. (Kuva: Scania Suomi Oy) 

Vuodesta 2021 Kummien kumppanina toiminut kuorma- ja linja-autoja maahantuova Scania Suomi Oy on tullut tutuksi useille päiväkoti-ikäisille. Scanian työntekijät yhdessä Teemu-nallen kanssa ovat kiertäneet päiväkoteja ja kertoneet isoihin autoihin liittyvästä liikenneturvallisuudesta.

Yksi päiväkodeissa vieraillut on Scanian tuotepäällikkö Ari Hakala.

– Luulen, että useimmille lapsille pääasia on ollut nähdä kuorma-auto läheltä ja päästä hyttiin istumaan, mutta kyllä siinä samalla on päässyt kertomaan hieman myös katvealueista, Hakala sanoo.

Katvealueita, jotka ovat kuskin kuolleessa kulmassa, on havainnollistettu lapsille muun muassa lippusiimojen avulla.

– Päiväkodin opettaja on vienyt lapset rajatun katvealueen sisälle ja kun lapset eivät ole nähneet kuskia, he ovat tajunneet, ettei kuskikaan silloin voi nähdä heitä. Vaikka nykyautoissa on pääosin pakollisena kuljettajaa avustavat järjestelmät, kuten kevyen liikenteen tunnistus edessä ja sivulla, kaikissa maanteillä ajavissa autoissa niitä ei ole. Päiväkotivierailuilla olen muistuttanut, että isoja autoja ei tarvitse pelätä, mutta varoa pitää.

Liikenneturvallisuudessa etäisyys ja ennakoitavuus ovat avainasemassa

Hakala sanoo, että tieliikenneturvallisuuteen liittyy muutama perusasia, joilla pääsee jo pitkälle.

– Omille lapsilleni olen opettanut, että pidä etäisyyttä ja näytä, mitä olet tekemässä. Kun kuskin on mahdollista ennakoida muiden liikenteessä olevien tekemistä, se helpottaa kaikkia.

Liikenneturvallisuutta on hyvä harjoitella ensin vanhempien kanssa.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että katua ei yhtäkkiä vain lähdetä ylittämään, vaan ensin pysähdytään ja katsotaan joka suuntaan, vaikka kyseessä olisi suojatie. Raskas kalusto pysähtyy hyvällä kelillä samassa ajassa kuin henkilöauto, mutta liukkaissa olosuhteissa jarrutusmatkat pitenevät reilusti.

Liikenneturvallisuutta on hyvä harjoitella ensin vanhempien kanssa. 

– Kukaan ei ole seppä syntyessään – oli kyse sitten lukemisesta tai liikenneturvallisuudesta. Aikuinen opettaa, miten toimitaan, ja kun asiat alkavat sujua, vasta sen jälkeen harjoitellaan omin päin.

Pimeään vuodenaikaan kuuluu myös heijastin, ja mielellään useampi. Heijastin, heijastinliivi, heijastava pipo, heijastavat hanskat ja pyörän valo, Hakala luettelee vaihtoehtoja.

– Sellaista on vaikea varoa, mitä ei näe.

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥