Avopediatriasta on saatu hyviä tuloksia TYKSin alueella – ”Perheet tykkäävät siitä, että heitä ei luukuteta”

Miten auttaa lapsia, joiden vaivat ja murheet eivät hoidu poliklinikkakäynnillä? TYKSissä vastaukseksi kehitettiin avopediatria.

Avopediatria tempasi mukaansa lastentautien erikoislääkärin Minna Aaltosen. (Kuva: Laura Koljonen)

Vuonna 2017 TYKSin silloinen ylilääkäri ja toimialajohtaja Jussi Mertsola kollegoineen totesi, että päivystykseen tuli paljon lapsia, joiden vaivat ja murheet eivät olleet hoidettavissa poliklinikkakäynnillä. Mertsola alkoi kehittää avopediatriamallia ja hankki sille rahoitusta. Mukaan kehittämistyöhön hyppäsi lastentautien erikoislääkäri Minna Aaltonen.

Tällä hetkellä Aaltonen työskentelee TYKSin avopediatrian vastuulääkärinä ja kouluttajana. Hän on päässyt seuraamaan aitiopaikalta, miten avopediatrien määrä kasvaa hitaasti mutta varmasti.

– Kun aloitin, meitä oli TYKSissä kaksi avopediatria, mutta nyt meitä on jo kuusi. Koko Suomessa meitä taitaa olla lähes parikymmentä. Tämä kyllä tempaa mukaansa, Aaltonen sanoo.

Pediatria on lastentauteihin liittyvä erikoisala, mutta mitä tarkoitetaan avopediatrialla?

”Avopediatria on lastentautien erikoislääkäritutkinnon jälkeinen kahden vuoden lisäkoulutusohjelma, ja siihen koulutetaan Turun ja Oulun yliopistoissa. Kyseessä on suht tuore koulutusohjelma, sillä se on ollut olemassa vasta 3–4 vuotta.

Avopediatriassa ideana on, että me lastentautien erikoislääkärit työskentelemme lapsen tai nuoren, perheen ja yhteistoimintaverkoston kanssa ja huomioimme perheen kokonaistilanteen. Avopediatriaan kuuluu somaattisen eli fyysisen hoidon lisäksi psykiatria, neurologia ja neuropsykiatria.

”Aiemmin tuskastuin siihen, että kun perhe tuli vastaanotolle, jossa teimme voitavamme, mutta kuitenkin tiesin, että perhe ei saanut tarvitsemaansa apua. Lapsen tai nuoren vatsakipu, päänsärky, ummetus tai mikä ikinä vain jatkui.”

Potilaamme oireilevat sekä somaattisesti että psyykkisesti. Lapsella saattaa olla psyykkisen puolen ongelmia, psykosomaattista oireilua tai sosiaalisen puolen oireilua, mikä vaikuttaa lapsen tai perheen toimintakykyyn. Voi olla, että lapsi ei esimerkiksi pääse kouluun. Hänellä on päänsärkyä, huono olo, vatsakipua, ahdistusta tai keskittymisvaikeuksia. Siitä sitten lähdemme purkamaan, mikä siellä taustalla voisi olla. Avopediatrin pitää olla lastentautien erikoislääkäri, jotta voidaan poissulkea se, ettei taustalla ole jotakin somaattista hoidettavaa.

Lisäksi avopediatrin pitää tuntea paikallinen terveyspalvelutarjonta ja sen erityispiirteet sekä osallistua lapsen hoidon suunnitteluun.” 

Miten avopediatria on toteutettu TYKSin alueella?

”Pari, kolme ensimmäistä vuotta meni siihen, että kehitin tätä työmallia perustason kanssa. Avopediatria tukee nimenomaan terveydenhuollon perustasoa. Nyt menossa on laajennustyö. Tarkoituksena on, että saisimme koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueen mukaan. Tällä hetkellä uupuu vain yksi kunta, eli 26:ssa kunnassa on avopediatriatoimintaa.

Yksi avopediatri vastaa yhdestä sotealueesta, ja minulla on alue numero 5, johon kuuluu Naantali, Raisio ja Rusko.

Avopediatriassa on monia hyviä puolia. Kullakin sotealueella on yksi nimetty lääkäri, jonka henkilökunta saa aina kiinni. Samoin perheet, joilla on hoitosuhde. Näin luukulta toiselle jonottaminen poistuu.

Lastenlääkärinä minua kiinnostaa perheiden kokonaisvaltainen auttaminen. Aiemmin tuskastuin siihen, että kun perhe tuli vastaanotolle, jossa teimme voitavamme, mutta kuitenkin tiesin, että perhe ei saanut tarvitsemaansa apua. Lapsen tai nuoren vatsakipu, päänsärky, ummetus tai mikä ikinä vain jatkui. Tein kaikkeni, mutta koin, että ei mennyt maaliin.

”Meidän työmme on pyrkiä auttamaan perustasolla mahdollisimman paljon, jotta potilaiden ei tarvitse hakeutua erikoissairaanhoitoon asti.”

Avopediatria toteutetaan sisote-työskentelynä eli mukana on sivistys-, sosiaali- ja terveystoimi. Jos miettii lapsen tai nuoren ongelmia, sivistystoimen – eli koulun tai päiväkodin – unohtaminen yhtälöstä on mahdoton asia. Lapsi viettää niin paljon aikaansa muualla kuin kotona.

Työssäni menen mukaan potilaan arkeen ja koulupalavereihin ja kuulen kaikkien osapuolten näkemykset. Se, mitä vastaanotolla kuulen, voi olla hyvin eri asia kuin se, mitä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa kerrotaan.

Lyhyesti: meiltä pyydetään konsultaatio, sen jälkeen avopediatri tutustuu tapaukseen ja sitten päätetään, annetaanko hoito-ohjeet perustasolle, otetaanko omalle vastaanotolle vai kuuluuko potilas lastenklinikkaan.” 

Mitä avopediatrialla tavoitellaan?

”Iso taustaidea oli ja on edelleen, että voitaisiin estää lasten syrjäytyminen. Nämä potilaat voivat olla juuri niitä, jotka jäävät pois koulusta ja kuvioihin saattaa tulla myöhemmin mukaan päihteiden käyttö. Paljon puhutaan siitä, että lapset ja nuoret voivat huonosti ja psykiatrian jonot ovat pitkät. Meidän työmme on pyrkiä auttamaan perustasolla mahdollisimman paljon, jotta potilaiden ei tarvitse hakeutua erikoissairaanhoitoon asti.

Meidän potilaamme ovat 0–18-vuotiaita. Nähtävissä on tiettyjä piikkejä ikäjakaumassa: pienten vauvojen kohdalla vuorovaikutusasiat, uhmaiän tuomat haasteet, esimurrosikä alakoulussa ja murrosikä. Monesti potilaidemme oireet liittyvät käytökseen ja neuropsykiatriaan.”

Mitä hyötyä tästä on verrattuna perinteiseen pediatriseen hoitoon?

”Perheet tykkäävät siitä, että heitä ei luukuteta ja että heillä on jokin yhteyshenkilö, jonka he saavat kiinni. Useimpien kokemus on, että lähete aina uuteen paikkaan ei auta. Tässä mallissa perhe kertoo asiasta yhdelle henkilölle, ja homma alkaa saman tien edetä. Tilanteeseen saadaan heti myös erikoissairaanhoidon näkökulma, koska avopediatri eli erikoislääkäri on mukana. 

Usein kuulen kommentin ’kerrankin joku pysähtyi kuuntelemaan’. Emme tutki vain yhtä oiretta, vaan tarkastelemme kokonaisuutta. Toki se vie aikaa – nämä eivät ole vartin vastaanottoaikoja, vaan tunnin.

Paljon työstämme on konsultatiivista työtä. Menemme mukaan koulu- tai päiväkotiverkostoon ja jos tarvetta, voimme ottaa lapsen omalle vastaanotolle ja annamme konsultaationa ohjeet perustasolle. Asiat helpottuvat, kun lähetteitä ei kulje, vaan asiat hoidetaan potilasviesteinä.

”Emme tutki vain yhtä oiretta, vaan tarkastelemme kokonaisuutta.”

Erityisesti perustason lääkärit ovat kehuneet systeemiä, jossa he voivat tulla suoraan konsultoimaan erikoislääkäriä tai laittaa viestiä konsultaatiokanaviin. Me avopediatrithan istumme ihan fyysisesti kunkin alueen terveyskeskuksessa kerran viikossa, joten meiltä saa nopeasti toisen mielipiteen. Yleensä käy niin, että kaksi, kolme ensimmäistä kuukautta uusi lääkäri konsultoi meitä paljon, mutta kun lääkärit saavat meiltä samantyyppisiin vaivoihin samanlaisia vastauksia, he oppivat luottamaan omaan arvioonsa. He kehittyvät ihan hurjasti, eikä potilaita tarvitse laittaa lähetejonoon.

Sosiaalitoimesta, kouluista ja päiväkodeista on tullut viestiä, että työ helpottuu, kun asiasta voi kysyä nopeasti samalta, tutulta henkilöltä. 

Omasta näkökulmastani autan potilasta ja hänen perhettään saamaan kokonaisvaltaisemman hoidon, eikä työni ei ole sidottu poliklinikkapäivään. Se on mielekästä.”

Missä tilanteissa avopediatria ei ole hyvä vaihtoehto?

”Jos potilaalla on akuutti somaattinen vaiva tai selkeä fyysinen vaiva, kuten vaikkapa lasten reuma. Silloin sitä hoidetaan tietenkin reumapoliklinikalla. Avopediatria toimii niissä tapauksissa, kun potilaalla on jotakin muutakin kuin fyysinen vaiva. Toki samalla käynnillä hoituu myös pieni fyysinen vaiva, mutta se ei voi olla ainoa syy.”

Millaisia tuloksia avopediatrialla on saatu aikaan?

”Hyvin alustavissa arvioissa näytti, että TYKSin alueen lähetemäärät ovat tippuneet, ja pudotus näkyy erityisesti psykiatrian puolella. Puhutaan jopa kymmenistä prosenteista. Tilastoissa näkyy, että niissä kunnissa, joissa avopediatria ei ole pitkään ollut käytössä, päivystykseen ohjautuu enemmän psyykkisesti huonosti voivia nuoria. Toisin sanoen niissä kunnissa, joissa avopediatria on käytössä, osataan ottaa perustasolla koppia nopeammin. Mutta lopullisia tuloksia näemme vasta 10–20 vuoden päästä, kun lapset kasvavat aikuisiksi.”

Teksti: Laura Koljonen

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥