Aivan kuten aikuisille, myös lapsille ikävien tunteiden sietäminen saattaa olla vaikeaa.
HUSin lastenpsykiatrian psykologi ja perheterapeutti Sanna Hemnell sanoo, että tunteet kuuluvat elämään – myös ikävät tunteet.
– Niiden kanssa voi kuitenkin oppia tulemaan toimeen, kun vähän harjoittelee, Hemnell vakuuttaa.
Hemnell on työssään tekemisissä lasten ahdistuneisuushäiriöiden kanssa. Tällä hetkellä hän on kouluttamassa Cool Kids -hoito-ohjelman osaajia. Cool Kids on näyttöön perustuva hoito-ohjelma, jonka avulla on tarkoitus päästä käsiksi lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Tässä jutussa ei kuitenkaan puhuta ahdistuneisuushäiriöstä, vaan siitä, miten kaikkia lapsia ja nuoria on mahdollista auttaa jokapäiväisessä tunteiden säätelyssä. Hyvät tunnetaidot auttavat myös tulevaisuudessa.
Hemnell sanoo, että vanhemman on täysin mahdollista auttaa lastaan kestämään ahdistusta ja purkamaan haitallisia toimintatapoja. Se kuitenkin vaatii aikuiselta hieman itsetutkiskelua. Sen jälkeen tunteita voi pohtia lapsen kanssa.
– Ensin kannattaa käydä läpi, miten oman lapsen ahdistus näyttäytyy. Sehän ei aina ilmene siten kuin aikuinen ajattelee ahdistuksen ilmenevän. Vanhemman kannattaa myös käydä läpi sitä, miten hän tunnistaa ja sallii omat kielteiset tunteensa, ja millaisella tavalla hän reagoi, kun lapsi tuo esiin ikäviä tunteitaan.
Pelot kuuluvat lapsen kehitykseen
Ahdistus on tunne muiden joukossa ja täysin tavallinen. Ja kuten muutkin tunteet: se tulee ja menee.
– Me kaikki ahdistumme aika ajoin. Ahdistus ilmenee pelkona, huolena, murehtimisena ja stressinä. Ahdistuksesta ei kuitenkaan ole tarkoitus päästä eroon – se ei edes ole mahdollista.
Hemnell sanoo, että kaikilla tunteilla on oma merkityksensä.
– Esimerkiksi pelon tarkoitus on suojella meitä vaaroilta. Lajikehityksen kannalta emme olisi selvinneet ilman sitä. Pelko kertoo meille uhasta, ja että meidän pitää skarpata ja tarkkailla ympäristöämme.
Se, missä vaiheessa tunne niin sanotusti menee yli ja siitä aiheutuu ihmiselle haittaa, liittyy sisäiseen hälytysjärjestelmäämme.
– Järjestelmä voi olla niin sanotusti epäkunnossa ja aiheuttaa vääriä hälytyksiä, vaikka ei olisikaan mitään todellista uhkaa tai vaaraa. Tunne on todellinen ja voi tuntua todella tukalalta. Sen seurauksena ihminen voi alkaa käyttäytyä niin, että välttää kaikin mahdollisin keinoin asioita ja tilanteita, jotka herättävät nuo tukalat ahdistuksen tunteet.
Hemnell muistuttaa, että lapsen kehitykseen kuuluu erilaisia pelkoja. Niistä voi keskustella yhdessä, ja opettaa lapsi kohtaamaan pelkonsa.
Perheessä saattaa hämmentää myös se, että tietynlainen kasvatus on toiminut toiselle lapselle, mutta seuraava onkin aivan eriluonteinen.
Vanhemmalle saattaa olla piinallista seurata, kun lapsi kamppailee jonkin uskaltamisen kanssa. Silloin on suuri kiusaus auttaa.
Perheessä saattaa hämmentää myös se, että tietynlainen kasvatus on toiminut toiselle lapselle, mutta seuraava onkin aivan eriluonteinen. Hemnell muistuttaa, että toiset lapset vain ovat herkempiä ahdistumaan. Jos lapsi on hyvin herkkä, vanhemmilta saattaa myös unohtua, mitä lapselta voi ikätasoisesti vaatia.
– Lapsen kanssa ei tosiaan tule manuaalia, vaan jokainen on omanlaisensa. Sanomme usein Cool Kids -koulutuksessakin, että jos lapsi vaikkapa arastelee puhumista kylässä, aikuisten ei kannata auttaa liian nopeasti. Jos aikuinen tulee aina lapsen avuksi, lapsi huomaa, että ’ahaa, tässä on jotakin jännitettävää, kun äiti ja isäkin reagoivat tuolla tavalla’.
– Liian nopea puuttuminen on varmasti ansa, johon moni vanhempi haksahtaa. He ikään kuin pyyhkäisevät pois lapsen tunteen, vaikka nimenomaan se tunne olisi tärkeä oppia sietämään.
Hemnell antaa esimerkin: jos lapselta kylässä kysytään, mitä kakkua hän haluaa, eikä tämä heti osaa vastata, vanhemman ei kannata rynnätä paikalle ja vastata lapsen puolesta.
– Ei siinä hirveän kauheita asioita voi käydä. Sekään ei ole maailmanloppu, jos lapsi jää ilman kakkua.
Ahdistus ilmenee monin eri tavoin
Lapsi oppii myös mallista. Eli se, miten aikuinen suhtautuu omaan ahdistuksen tunteeseensa, on esimerkkinä lapselle. Lapsi oppii aikuiselta, miten mihinkin tunteeseen suhtaudutaan.
– Yhtä tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä lapsi sanoo. Ei siis ole tarvetta antaa heti ratkaisuja, vaan vanhempi voi yhdessä lapsen kanssa pohtia asiaa.
Hemnell sanoo, että yhdessä voi harjoitella ongelmanratkaisua. Jos lapsi on unohtanut läksykirjan kouluun ja panikoi, kun ei pysty tekemään kotitehtäviä, hänen kanssa voi miettiä ratkaisuja.
– Sen sijaan, että lapsi jumiutuu katastrofitunnelmiin, voi miettiä, miten edetä pikkumokasta huolimatta. Olisiko hänen mahdollista esimerkiksi soittaa kaverilla ja kysyä läksyt tai laittaa viestiä luokkawhatsappiin? Silloin lapsi oppii, että tilanne on mahdollista ratkaista.
Hemnell sanoo, että sanoittaminen ja aikuisen oma rauhallinen suhtautuminen asiaan auttaa jo paljon. Toki on tilanteita, joissa lapsesta tuntuu siltä, että ahdistus ottaa vallan. Sen kuitenkin kestää, jos vieressä on turvallinen ja rauhallinen aikuinen.
– Joskus se voi olla vaikeaa, jos tunne on voimakas. Sen tietää jokainen, joka on ollut vieressä, kun joku on saanut paniikkikohtauksen. Tärkeintä on, ettei lasta jätetä yksin. Jos ahdistus tulee ensimmäistä kertaa, lasta voi auttaa hengittelemään ja vaikka nimeämään huoneessa olevat siniset tavarat.
Ahdistuneisuus ilmenee lapsessa monin eri tavoin: osa saa raivokohtauksia, toinen jankuttaa ja varmistelee, osa roikkuu vanhemman jalassa, joku pelkää sairastumista.
– Lapsi voi esimerkiksi pelätä todella paljon sairastuvansa koronaan. Silloin ei kannata vain kuitata sitä kieltämällä tosiasioita, vaan voi selittää lapselle, että todennäköisyys siihen on todella pieni ja että mitä se käytännössä tarkoittaisi, jos hän sairastuisi koronaan. Se on ajattelua ja eräänlaista tosiasioiden etsimistä yhdessä lapsen kanssa.
Haitalliseksi ahdistuneisuus muuttuu siinä vaiheessa, kun se alkaa häiritä toimintakykyä.
– Uhkaavassa tilanteessa pakenemme. Kun pakenemisesta tulee jatkuva toimintatapa ja se saa meidät välttelemään tai jättämään asioita tekemättä, vaikuttaa koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, käsillä on tilanne, jossa kannattaa hakea ulkopuolista apua.
Tue lasten ja nuorten mielenterveystyötä ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi
Vanhempi: missä tilanteessa sallit lapsen välttelyn?
Sen lisäksi, että lapsi mallintaa jatkuvasti sitä, miten vanhempi toimii ja oppii tämän käytöksestä, ahdistus on osittain perinnöllistä.
Suuri vaikutus on kuitenkin sillä, miten paljon sallii lapsen välttää tiettyjä asioita.
– Eihän se ole kiva fiilis nähdä, että lapsella on kurja olo. Luontainen reaktiomme on auttaa. Valitettavasti tässä tapauksessa se on karhunpalvelus, jonka vanhempi tekee lapselleen.
Käytöstä on kuitenkin mahdollista muuttaa ja siirtyä asteittain lasta rohkaisevampaan käytökseen. Pelkoja voi kohdata asteittain.
– Vanhemman kannattaa tutkia, missä tilanteissa sallii lapselle välttelyn.
Lapsen on tarpeellista oppia, että pettymyksetkin kuuluvat elämään.
Monella lapsella ahdistus ilmenee esimerkiksi vatsakipuna tai päänsärkynä, ja se saattaa yllättäen tulla aina, kun tiedossa on koe tai esitelmä koulussa.
– Silloin on mielestäni ihan asiallista tiedustella lapselta, että voiko olla nyt niin, että sulla on vatsa kipeä, koska on koe.
Pelkona saattaa olla epäonnistuminen ja huonot arvosanat.
Hemnell sanoo, että tällöin lapselle voi ehdottaa, että tämä menee kouluun, mutta jos huono olo jatkuu, silloin saa tulla takaisin kotiin.
– Yleensä huono olo unohtuu siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee kouluun ja näkee kavereita.
Hemnellin mukaan lapsen on tarpeellista oppia, että pettymyksetkin kuuluvat elämään. Sen hän oppii, jos vanhempi ei aina heti juokse apuun.
– Kannustan tässä asiassa toimimaan vastoin luontaista vanhemman reaktiota. Kun tulee intuitio päästää lapsi pälkähästä vaikeiden tunteiden kanssa, pysähdy hetkeksi ja mieti, olisiko tässä hyvä kohta miettiä reagointitapaa uudelleen.
Sanna Hemnell on HUSin lastenpsykiatrian psykologi ja perheterapeutti. Tällä hetkellä hän kouluttaa HUSin erikoissairaanhoidon kanssa Cool Kids -osaajia. Cool Kids on näyttöön perustuva hoito-ohjelma lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Valtakunnallinen koulutusohjelma toteutetaan Kummien tuella, ja on osa Mielen tila -kampanjaa.
MITEN? Kun ahdistus iskee
Kun lapsen tai nuoren ahdistus iskee, takataskussa on hyvä olla muutama muukin keino kuin rauhallinen keskustelu. Usein se on nimittäin mahdollista vasta sitten, kun sekä aikuinen että lapsi ovat rauhoittuneet.
Sanna Hemnell sanoo, että tilanteessa, jossa tunne ottaa vallan, harjoiteltu rauhoittumistapa on kullan arvoinen. Ja mitä enemmän sitä on harjoiteltu, sitä paremmin tapa toimii.
– On mahdollista oppia suhtautumaan ahdistukseen rakentavasti, mutta kannattaa muistaa, että eteneminen ei ole suoraviivaista. Jos lapsi on hyvin herkkä, eteen tulee varmasti uusia elämäntilanteita, joissa ahdistus nostaa päätään.
Hemnell mainitsee muutaman omassa työssään hyväksi havaitseman rauhoittumiskeinon, ja suosittelee löytämään itselleen sopivan tavan.
- Tunnekortit. ”Hanki tunnekortit. Verkosta voi ladata ilmaiseksi ainakin rauhoittumiskortit tai MAHTI-tunnekortit.”
- Hengitysharjoitukset. ”Opettele tekemään lapsesi kanssa hengitysharjoituksia tai iltarentoutusta. Jotkut tykkäävät kuunnella rauhoittumismielessä myös asmr-videoita.”
- Omat tunnetaidot. ”Tarkkaile, miten ilmaiset omia tunteitasi? Entä miten lapsi sanoittaa omiaan? Jos aikuinen kieltää omat ikävät tunteensa, meidän on vaikea sallia niitä lapsellekaan.”
- Rauhoittumisboksi. ”Joissakin tilanteissa erittäin toimiva, erilaisia ahdistuksenhallintakeinoja sisältävä laatikko. Laatikkoon kerätään asioita, jotka rauhoittavat. Jotkut laittavat boksiin stressileluja, slaimeja eli limoja ja erilaisia rauhoittavia tuoksuja kuten tuoksukynttilöitä. Lapsi ja aikuinen voivat tehdä omansa. Tärkeintä on etukäteen sovittu tapa, jolla ahdistavasta tilanteesta tai raivarista pääsee eteenpäin.”
Teksti: Laura Koljonen