Vuonna 1989 voimaan tuli YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista, ja kyseisen sopimuksen on ratifioinut 196 maata. Lainsäädännöllisesti sitovan sopimuksen on allekirjoittanut myös Suomi.
Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee kaikille alle 18-vuotiaille muun muassa kansalais-, talous-, poliittiset ja sosiaaliset oikeudet. Sopimuksessa on myös kohtia, jotka liittyvät lapsen oikeuksiin terveydenhuollossa ja sairaalassa.
Toteutuvatko nämä oikeudet suomalaislasten kohdalla?
Lama muutti yhteiskunnan suuntaa
– Paljon on tapahtunut parannusta. Ja meillähän on huomioitu lapset erityisryhmänä terveydenhuollossa jo pitkään, kommentoi lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Lapsiasiavaltuutettu on ”itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista”. Toisin sanoen Pekkarisen tehtävä on pitää lasten puolta ja ääntä.
Suomessa sairaanhoito ja terveydenhuolto ovat maailman huippua – ovat olleet jo pitkään.
– 1990-luvun laman myötä yhteiskunta kuitenkin muutti suuntaansa, Pekkarinen sanoo.
Tästä on hänen mukaansa hyvänä esimerkkinä Helsingin Lastenklinikan ja Lastenlinnan pääseminen todella huonoon kuntoon ja uuden sairaalarakennuksen viivästyminen, sillä siihen ei tuntunut löytyvän julkista rahoitusta. Lopulta 184,50 miljoonaa euroa maksanut sairaala rakennettiin osittain yksityisellä tuella, ja HUSin Uusi lastensairaala avattiin vuonna 2018.
”Tällä hetkellä lapset joutuvat taistelemaan resursseista vanhusten kanssa.”
Nykyään kaikki yliopistosairaalakaupungit ovat saaneet modernit lastensairaalat, mutta kaikki ongelmat eivät tietenkään ole poistuneet uusien rakennusten myötä.
– Tällä hetkellä lapset joutuvat taistelemaan resursseista vanhusten kanssa. Ja tietenkin terveydenhuollossa on myös paljon muita väestöryhmiä. Siksi lasten oikeudesta terveyteen pitää pitää ääntä. Lapset eivät kykene siihen itse, eivätkä he äänestä. Lapsiasiavaltuutettu ei jaa sanktioita, vaan puuttuu epäkohtiin erilaisin aloittein, ohjein ja neuvoin. Eli nostaa asioita esille ja pitää yllä julkista keskustelua.
Pekkarisen mukaan Suomessa on oivallettu lasten oikeus hyvään terveyteen jo ennen YK:n lasten oikeuksien sopimusta, mutta sopimuksen ratifiointi alleviivasi sitä, että se on myös valtioiden velvollisuus.
Lasten terveyden tukena ovat Pekkarisen mukaan monet seikat: Suomessa terveydenhuollon osaaminen on huippuluokkaa ja rakenteet ovat lainsäädännön osalta kunnossa.
– Silti perusterveydenhuolto ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla ja siihen on monia syitä. Lapset ovat eriarvoisessa asemassa sen suhteen, millaista hoitoa he saavat omalla paikkakunnallaan.
Eriarvoistuminen uhkaa lapsia
Pekkarisen mukaan monessa kunnassa on puutteita ihan jo lakiin kirjattujen terveystarkastusten järjestämisen kanssa.
Erittäin iso ongelma on myös yhteiskunnan eriarvoistuminen. Suurimmalla osalla perheistä menee hyvin, mutta on myös perheitä, joissa ei kyetä huolehtimaan edes lasten perustarpeista.
– Tämä näkyy esimerkiksi niin, että toisilla lapsilla on yksityinen terveysvakuutus, ja toiset eivät edes kohtaa terveydenhuollon ammattilaisia. Tämänkaltainen perheiden välinen eriarvoistuminen on menossa huonompaan suuntaan, mitä voi olla vaikea ymmärtää hyvinvointikuplan sisältä.
Pekkarinen antaa esimerkkinä keskustelun sosiaaliturvasta.
– Saatetaan ajatella, että osa perheistä on syyllisiä omaan ahdinkoonsa, vaikka siellä voi olla todella monimutkaisia ylisukupolvisia tekijöitä, joiden vuoksi asiat eivät parane. Tällainen tilanne ei ole koskaan lasten vika, mutta tilanteesta kärsivät eniten aina lapset.
Elintavat vaativat erityishuomiota
Yhä useampi vaikea sairaus on parannettavissa ja tulevaisuudessa esimerkiksi syöpähoitoja voidaan räätälöidä yksilöllisempään suuntaan.
Positiivista kehitystä on tapahtunut myös siinä, että hoidossa lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärtää hoidon tavoitteet.
Pekkarinen sanoo, että tutkimuksista tiedetään niiden lisäävän selviämisen mahdollisuutta.
– Erityisen tärkeää tämä on psyykkisten sairauksien kohdalla. Kokemus siitä, että jää ulkopuolelle ja että keskustelua käydään pään yli, ei varmasti edesauta parantumista. Toki tämä koskee myös somaattisia sairauksia. Myös sillä puolella lapsen pitää saada kokemus, että hän on kokonaisvaltaisesti hyvässä hoidossa ja häntä puhutellaan.
”Lapsia joudutaan hoitamaan aikuisten lääkkeillä. Lapsen keho kuitenkin reagoi lääkkeisiin eri tavalla, ja lapset ansaitsevat kunnollista lääketutkimusta.”
Pekkarisen mielestä tilanne somaattisten sairauksien suhteen on pääsääntöisesti hyvä. Mutta on myös paljon asioita, jotka vaatisivat enemmän huomiota.
– Lasten liikkuminen, lepo, ravinto ja ylipaino. Riittämättömän liikunta aiheuttaa paljon sairauksia lapsille. Olisi myös tärkeää käsitellä mielenterveyttä osana terveyttä, ja ottaa oireet tosissaan. Huolestuttava kehityssuunta liittyy myös lasten itsemurhiin sekä niiden yrityksiin ja päihdekuolemiin.
Pekkarinen nostaa esiin vielä yhden kehityskohteen: oikeanlaisen lääkityksen.
– Lasten lääketutkimus on eettisesti vaativaa, eikä lääketeollisuus ole aina ollut kovin kiinnostunut tekemään lasten lääketutkimusta. Lapsia joudutaan hoitamaan aikuisten lääkkeillä. Lapsen keho kuitenkin reagoi lääkkeisiin eri tavalla, ja lapset ansaitsevat kunnollista lääketutkimusta.
Yhteishuoneista omiin huoneisiin
Lasten sairaalahoito on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä paljon.
Muutosta on todistanut omin silmin lastenlääkäri Jari Petäjä, joka työskentelee tällä hetkellä HUSin Uuden lastensairaalan toimialajohtajana lasten ja nuorten sairauksien puolella.
HUSin Uusi lastensairaala tuottaa euroissa mitaten noin 40 prosenttia kaikesta suomalaislasten tarvitsemasta erikoissairaanhoidosta.
Petäjä erikoistui lastenlääkäriksi vuonna 1998, 26 vuotta sitten. Silloin lakiin ei oltu kirjattu muun muassa sitä, että synnytyssairaaloissa pitää olla päivystävä lääkäri ympäri vuorokauden.
Petäjä pitää reilut kymmenen vuotta sitten voimaan tullutta kirjausta syvällisenä ja aatehistoriallisenakin muutoksena.
– Nykyään lasten oikeudet terveydenhuollossa tunnistetaan ja tunnustetaan. Elintason noustessa lasten arvo on kasvanut. Yksi virstanpylväs Suomessa on ollut Uusi lastensairaala -projekti, joka aloitettiin vuonna 2008, ja joka muuttui julkiseksi vuonna 2012. Projekti pakotti päätöksentekijätkin lopulta huomaamaan lapset yhtä tärkeinä kuin aikuiset, Petäjä sanoo.
Jos nyt kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa olevia uusia lastenyksiköitä vertaa vanhoihin, ero on selvä: sairaalarakennukset ovat ilmanvaihdoltaan, sähköteknologialtaan ja tietotekniikaltaan aivan eri maailmasta. Iso osa tiloista on rakennettu toisin kuin vanhoissa sairaaloissa.
Nykyään lapsella on oikeus saada tietää sairaudestaan ikätasoisesti kerrottuna sekä oikeus osallistua hoitoa koskevaan päätöksentekoon.
Uuden lastensairaalan potilashuoneet ovat pääsääntöisesti korkeita yhden hengen huoneita.
– Ne ovat viihtyisämpiä ja infektioturvallisempia – etenkin, kun sairaalabakteeriongelma on kasvussa antibioottiresistenssin takia. Lisäksi stressitekijöitä on vähemmän, ääniympäristö muuttunut, potilaiden intimiteetti parantunut ja huoneessa mahtuu myös tarvittaessa työskentelemään useampi ammattilainen.
Uusissa sairaaloissa tilaa on varattu myös vanhempien viihtymiseen ja yöpymiseen.
Positiivista kehitystä ja haittailmiöitä
Myös lapsipotilaan rooli sairaalassa on muuttunut aikojen saatossa. Nykyään lapsella on oikeus saada tietää sairaudestaan ikätasoisesti kerrottuna sekä oikeus osallistua hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Lapsen omatoimisuus arvioidaan vieläpä tapauskohtaisesti.
– Sen tiedän, että vaikka lasten kanssa sairaalassa tekemisissä olevat ammattilaiset ovat aina arvostaneet lapsia ja työ tuntunut heistä merkitykselliseltä, käytös on nykyisin lapsilähtöisempää.
Lasta kunnioittavan ja arvostavan hoidon rinnalla myös perheen rooli on muuttunut.
Sairaalan perusviesti sairastuneen lapsen vanhemmalle on, että kun lapsi on sairas, vanhemman rooli on olla vanhempi.
– Siihen liittyen on ollut paljon positiivista kehitystä mutta myös joitakin haittailmiöitä – ja sitten on asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Viimeiseen kategoriaan kuuluvat vanhempien yöpymisprosentit.
Petäjän mukaan sairaan lapsensa kanssa sairaalassa yöpyvien määrä ei ole tilastollisesti kasvanut, vaikka olosuhteet ovat parantuneet huomattavasti.
– Jos lapsi jää päivystyksestä yöksi sairaalaan, vanhemmat jäävät yöksi, samoin syöpää sairastavien lasten vanhemmat. Näin oli myös vanhan Lastenklinikan aikoihin. Nykyään vanhemman on mahdollista jäädä yöksi myös silloin, kun lapsi on tehohoidossa. Sen sijaan lapsen leikkauksen jälkeen vanhempien yöpyminen on aina ollut vähäistä – jostain syystä.
Petäjä kuitenkin muistuttaa, että lapsella on oikeus vanhempaansa kriittisessä tilanteessa, ja sairaalassa vanhempia ohjeistetaan jäämään yöksi. Suomessa yöpyminen lapsen rinnalla ei kuitenkaan ole pakollista toisin kuin muissa Pohjoismaissa.
– Jokainen voi miettiä, mikä psyykkinen merkitys sillä on lapselle, kun hän herää yöllä kivuissa tai hämillään tai ahdistuneena, että vieressä on vanhempi tai että siinä ei ole ketään.
Yhteiskunnan rakenteelliset muutokset näkyvät myös sairaaloissa. Esimerkiksi monien perheiden sosiaaliset piirit ovat pienentyneet.
– Ja ydinperheet ja isovanhemmathan ovat yleensä olleet niitä yhteisöjä, jotka tarjoavat tukea ja resilienssiä vaikeissa tilanteissa.
Muuallakin yhteiskunnassa havaittava hyvin yksilö- tai minäkeskeinen vaatimustason nousu näkyy myös lastensairaaloissa. Petäjä nimeää sen pahimmissa muodoissaan kulttuuriseksi ylilyönniksi.
– Välillä tuntuu, että suhteellisuudentajua puuttuu ja osa vanhemmista vaatii mahdottomia. Hyvin kuitenkin pärjätään, kun keskitytään erityisesti asioiden sanoittamiseen ja kohtaamiseen.
Teksti: Laura Koljonen