Sara Parikka aloittaa Kummien hallituksessa

Sara Parikka on pitkäaikainen Kummivaikuttaja.

Kummien vuosikokouksessa päätettiin hallituksen kokoonpanosta kaudelle 2025-2027 ja uudeksi jäseneksi valittiin Sara Parikka. Alla pääset tutustumaan Saran ajatuksiin uuteen pestiin liittyen.

Sara, olet ollut mukana Kummien toiminnassa jo vuodesta 2010 ja nyt meillä on ilo saada sinut mukaan Kummien hallitukseen. Onnittelut! Mitä sinulle merkitsee tulla valituksi Kummien hallitukseen?

– Kiitos! Suuri kunnia olla entistä tiiviimmin osana Kummeja ja tukemassa tärkeää asiaa. Hallitusjäsenyys merkitsee mulle aidosti todella paljon, ja on upeaa päästä osaksi niin ammattitaitoista sekä monialaista porukkaa. En malta odottaa mitä kaikkea pääsen oppimaan ja myös itse tekemään. 

Mikä on aivan ensimmäinen Kummit-muistosi? Entä mieleenpainuvin?

– Muistan ensimmäisen vierailuni Lastensairaalan kymppikerroksessa, jossa hoidettiin pieniä syöpäpotilaita. Olin tuolloin itse aika nuori ja potilaat olivat toivoneet Salkkari-näyttelijöitä moikkaamaan. Se oli monella tapaa silmiä avaavaa. Muistan, kuinka pienten potilaiden positiivinen sävy sykähdytti ja miten heillä oli valtava luotto tulevaan. 

Yhden mieleenpainuvimmista keskusteluista kävin erään pienen potilaan äidin kanssa sairaalan pihalla. Kyseessä oli Kummien tapahtuma ja olin jättänyt esikoisvauvani kotiin vierailun ajaksi. Juteltiin tämän toisen äidin kanssa siitä, kuinka samanikäiset meidän vauvat on ja kuinka eri tavalla heidän elämänpolkunsa olivat alkaneet. Keskustelu kosketti aivan valtavasti.

Millaisia asioita toivoisit pääseväsi edistämään hallitustyössä?

– Lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni ja toivon, että pystyisin edistämään pienten potilaiden hoitoa mahdollisimman laajasti. Olen myös motivoitunut keksimään uusia tapoja varainhankintaan ja löytämään keinon toimia sosiaalisessa mediassa entistä paremmin.

Mitä olet oppinut vuosien varrella toimiessasi Kummien kanssa?

– Kaikki ihmiset ketä olen Kummien parissa tavannut ovat olleet lämminhenkisiä ja aidosti liikkeellä hyvän asian puolesta. Olen tutustunut tarkasti Kummien toimintaan ja tykkään siitä miten läpinäkyvä ja luotettava järjestö se on. Varat menevät aidosti pienten potilaiden hyväksi. ❤️

Mikä olisi sinun vinkkisi tämän uutisen lukijoille Kummien työhön osallistumiseen – ja miksi se kannattaa?

– Varmasti aika moni meistä elää kiireistä arkea ja samalla on monta rautaa tulessa. Uskon, että ihmisillä on kova halu auttaa ja samalla kokea merkityksellisyyttä. Kummeja tukemalla tekee hyvän teon ja auttaa lähellä, täällä Suomessa. 

Kummit toivottaa Saran lämpimästi tervetulleeksi mukaan hallitukseen!

Kummien hallitus työskentelee pro bono -perusteisesti ilman korvauksia. Koko Kummien hallitukseen pääset tutustumaan Kummien hallitus -sivulla.

Tule mukaan lahjoittajaksi

Lähde mukaan pienten potilaiden tukijoukkoihin lahjoittamalla.

Jaa tämä sivu somessa

Tärkeän asian välittäminen eteenpäin on aina hyvä ajatus. Tästä voit sen tehdä! ♥