
1) Lapsen hampaiden hoito alkaa vanhempien hampaiden hoidosta
Heti, kun perhe saa tietää uudesta tulokkaasta, vanhempien on tärkeää alkaa kiinnittää erityistä huomiota hampaiden hoitoon. Esimerkiksi äidin hoitamattoman suun tilanteen tiedetään olevan yhteydessä keskosuuteen ja lapsen ennenaikaiseen syntymään.
2) Hampaat puhkeavat puolen vuoden iässä
Suuhun puhkeaa ensimmäinen maitohammas noin puolen vuoden iässä. Sitä on hyvä alkaa harjata heti. Harjaus pitää hampaat puhtaina ja opettaa lapselle hammashuollon rutiinin.
Nykyään suositellaan fluorihammastahnapesua kaksi kertaa päivässä. Jos lapsi ei osaa vielä sylkeä, fluorihammastahnaa voi käyttää vähemmän, jotta lapsi ei niele sitä niin paljon.
Kariesbakteerin tarttumisen välttämiseksi suosituksena on, että lasta ei ruokita samalla lusikalla kuin millä aikuinen syö. Aikuisten on hyvä käyttää ksylitolia, ja pienenkin lapsen kohdalla on tärkeää muistaa ravintosuositukset; pienille vauvoille ei suositella sokeripitoisia ruokia tai juomia.
3) Maitohampaat lähtevät ja pysyvät hampaat puhkeavat alakoulussa
Keskimäärin alakoulun kolmannella luokalla lapselta lähtevät maitohampaat ja pysyvät hampaat puhkeavat. Pysyvät hampaat kehittyvät vielä paljon sen jälkeen, kun ne ovat puhjenneet. Harjaus on tärkeää, ja lapsen on hyvä osata harjata itse. Vanhempi on kuitenkin se, joka valvoo harjausta. Selkeät ruoka-ajat vähentävät napostelua ja antavat hampaille lepoaikaa. Herkut olisi hyvä rajoittaa yhteen tai kahteen herkkuhetkeen viikossa.
4) Hampaiden kehitys kestää kaksi vuotta niiden puhkeamisesta
Lapselle puhkeaa ylä- ja alamaitohampaiden taakse isot, pysyvät hampaat. Niiden kehitys kestää noin kaksi vuotta puhkeamisesta. Sinä aikana hampaat ovat erityisen alttiita reikiintymiselle. Tässä vaiheessa on hyvä siirtyä aikuisten fluorihammastahnaan, jossa on enemmän fluoria. Myös ksylitolipastillien käyttö on suositeltavaa.
5) Teini-iässä luodaan edellytykset aikuisuuden suun hoitoon
Teini-ikäisenä lapsi alkaa itsenäistymään ja hänellä saattaa olla myös omaa rahaa, jolla hän voi ostaa kaupasta herkkuja ja limua. Vanhempien on tärkeää opettaa teini-ikäiselle puhtaiden hampaiden merkitys. Myös lankaus on hyvä aloittaa tässä iässä.
Suun hyvällä terveydellä on iso vaikutus koko elimistön terveydelle. Hoitamattomat hampaat lisäävät sydän- ja verisuonitautien riskiä. Siksi on tärkeää, että lapsi ja nuori oppii hyvät hampaidenhoitorutiinit.
Pepsodent on yksi Kummien pääyhteistyökumppaneista. Vuonna 2020 alkaneen yhteistyön avulla halutaan lisätä tietoisuutta suun terveydestä ja sen vaikutuksesta lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Lue lisää lasten suun terveydestä.
Katso videot täältä.
Teksti: Laura Koljonen