Täysiaikainen raskaus kestää 40 viikkoa. Mikäli lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä, hänet määritellään keskoseksi.
On selvää, että raskausviikolla 22 syntynyt lapsi on monella tapaa valmistautumaton elämään kohdun ulkopuolella. Silti on mahdollista, että sen ikäinen, keskimäärin puoli kiloa painava lapsi jää henkiin.
Suomessa keskosten hoito on huipputasoa. Yksi keskoshoitoon vaikuttaneista henkilöistä on lastenlääkäri ja pitkän uran tutkijana tehnyt professori Mikko Hallman.
Hallman on nähnyt ajan, kun lähes kaikki pikkukeskosena syntyneet kuolivat – ja myös sen, kun nämä lapset alkoivat jäädä henkiin.
Sairaala ei pelottanut edes lapsena
Mikko Hallman sanoo, ettei hänestä olisi oikein voinut tulla mitään muuta kuin lastenlääkäri.
– Isäni Niilo Hallman työskenteli Helsingin Lastenklinikalla, ja perheemme asunto oli sairaalaan yhteydessä. Tuohon aikaan Lastenklinikalla oli kolme perheasuntoa, joten lääkäri-isät olivat käytännössä jatkuvassa päivystyksessä, Hallman muistelee.
Hallmanien naapurina asui muun muassa professori Arvo Ylppö, kaikkien tuntema arkkiatri. Hän oli avainhenkilö suomalaisen neuvolatoiminnan kehittämisessä ja kansainvälisesti hyvin tunnettu keskostutkimuksistaan.
Lapsena Mikko Hallmanin suosikkiajanvietettä muiden alueella asuvien lasten kanssa oli sairaalan vakoileminen.
– Kuvittelimme tietävämme aika paljon sairaalan asioista. Lapsen näkökulmasta sairaala oli mielenkiintoinen ja jännittävä leikkiympäristö. En muista, että mikään olisi pelottanut, vaikka tuli nähtyä kaikenlaista.
Hallman kertoo, että monesta Lastenklinikalla asuneesta lapsesta tuli lääkäri. Niin kävi hänellekin.
– Päätin jo lääkäriopintojeni alussa, että minusta tulee keskoslääkäri. Olin pienestä asti kuullut, miten useimmat lastenklinikan keskoset kuolivat ja mietin miksi.
Moderni neonatologia syntyy
Arvo Ylppöä useat pitävät neonatologian isänä. Neonatologia keskittyy vastasyntyneiden sairauksiin ja hoitoon.
– Arvo Ylppö pyrki systemaattisesti selvittämään jo 1910-luvulla, miksi keskoset kuolivat. Hän tutki tauteja, joita ei aiemmin ymmärretty edes olevan olemassa. Ylpön aloitteesta keskosruokinta äidinmaidolla aloitettiin pian syntymän jälkeen. Arvovaltaiset tutkijat pitivät tätä käytäntöä lapsille haitallisena, ja se osoittautui vasta vuosikymmeniä myöhemmin oikeaksi ratkaisuksi.
1900-luvulle tultaessa imeväisikäisten kuolleisuus oli 14 prosenttia. Sotien jälkeisessä Suomessa alle vuoden ikäisten imeväiskuolleisuus oli seitsemän prosenttia, mutta 1970-luvulle tultaessa kuolleisuus oli pudonnut kahteen prosenttiin. Tämä johtui miltei yksinomaan yli kuukauden ikäisten lasten imeväiskuolleisuuden romahtamisesta. 1960-luvun lopulta aktiivinen tutkimus alkoi keskittyä alle kuukauden ikäisiin lapsiin eli vastasyntyneisiin.
– 1960-luvun lopussa kuolleista imeväisikäisistä lapsista 60–70 prosenttia oli keskosia ja he kuolivat etupäässä epäkypsyyteen liittyviin tauteihin. Jopa puolet kaikista keskosista puolestaan menehtyi hengitysvaikeuksiin eli RDS-tautiin.
RDS-tauti on vastasyntyneillä esiintyvä hengitysvaikeusoireyhtymä, joka johtuu keskosena syntyneiden keuhkojen kypsymättömyydestä.
– Nämä lapset hengittivät heti synnyttyään, mutta hengitys vaikeutui nopeasti. Hoitamattomana tauti johti usein tukehtumiskuolemaan parin ensimmäisen vuorokauden aikana.
”RDS-taudin tutkimusten ympärille kehittyi uusi vastasyntyneen lääketiede.”
RDS:ään löydettiin parannuskeino 1980-luvulla, ja Hallman oli yksi avaintutkijoista.
Keskosten keuhkojen kehitystä ja siihen liittyvää surfaktanttia tutkinut Hallman ja hänen tutkimusryhmänsä tekivät 1970- ja 1980-luvuilla RDS-taudin tehokkaaseen hoitoon johtavia tutkimuksia.
Uusi hoitomuoto, surfaktanttihoito, on nykyään vakiintunut hoito epäkypsille keskosille.
Pikkukeskosten hengitysongelmien uusista hoidoista lähti alkuun kehitys, jonka ansiosta keskoskuolleisuus on tämän päivän Suomessa kaksi tuhannesta.
– RDS-taudin tutkimusten ympärille kehittyi uusi vastasyntyneen lääketiede.
Nopeaa kehitystä edelsi traaginen tapahtumaketju.
Kennedyn kaksi tavoitetta
Vuonna 1963 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy mainitsi presidenttikautensa päätavoitteiksi päästä kuuhun ja löytää parannuskeino RDS-tautiin.
RDS-tautiin liittyvä tavoite oli henkilökohtainen. Kennedyn oma keskosena syntynyt poika, Patrick, eli vain 40 tuntia.
Tapaus jäi ihmisten mieliin, sillä Patrick Kennedy kuoli pari kuukautta aiemmin kuin salamurhattu isänsä John F. Kennedy.
– Tutkimusala oli tällöin uinuvassa tilassa, mutta Kennedy-tragedian jälkeen siihen järjestyi nopeasti rahoitusta.
Yhdysvalloista ja NIH-instituutista Hallman sai myös rahoituksen uransa alkuaikojen RDS-tutkimukseen. Hän pakkasi laukkunsa ja määränpäänä oli Kalifornian yliopisto, San Diego.
– Ensimmäisen kahden vuoden jakson päätyttyä minut kutsuttiin takaisin johtamaan tutkimusprojektia.
Yhteensä Hallman vietti Yhdysvalloissa 12 vuotta kolmessa eri jaksossa.
– Tuntui, että silloin kaikki alaan liittyvä kehitys tapahtui länsirannikolla.
Yhdysvalloissa Hallman työskenteli amerikkalaisen neonatologin Louis Gluckin alaisuudessa. Gluck oli alan pioneereja. Jo 1960-luvulla hän oli suunnitellut Amerikkaan uudenlaisen vastasyntyneen hoitoyksikön ja tällainen NICU (newborn intensive care unit) oli San Diegossa.
Hallman havaitsi olevansa kollegoitaan pidemmällä biokemian osaamisessa. Toisissa asioissa Yhdysvallat oli paljon Suomea edellä – esimerkiksi äidit päästettiin keskosten luokse.
– Suomessahan äitejä ei tuolloin päästetty lähelle sairasta vastasyntynyttä, kun pelättiin heidän tartuttavan vaarallisia tauteja. Toinen kiinnostava asia, joka vaikutti minuun suuresti, oli se, kun normaalin osastokierron jälkeen menimme huoneeseen, jossa kävimme läpi osastolla hoidettujen lasten istukat alan huippututkijan kanssa. Istukkatutkimuksen isä, Curt Benirschke, esitti näkemyksensä, miksi lapsi oli syntynyt ennenaikaisesti ja Gluck lisäsi oman tulkintansa.
– He miettivät istukan merkitystä ennenaikaisessa syntymässä! He olivat valtavasti aikaansa edellä. Tänä päivänäkään istukan merkitystä ei ymmärretä riittävästi.
Yhdysvalloista Hallman toi tuliaisina paljon käytäntöjä suomalaiseen keskoshoitoon ja tutkimukseen.
– Yhdysvaltojen jälkeen minun oli helpompi toimia ja toin oppini takaisin Suomeen.
Surffi toimii!
Uransa alkuaikoina Hallmanin tärkein tutkimuskohde oli RDS-tauti. Se mahdollisti apurahan San Diegoon professori Gluckin ryhmään.
– Siihen aikaan RDS-taudin mahdollisesta aiheuttajasta oli lukemattomia teorioita, niin myös Gluckilla, sillä erotuksella, että hän oli pitkälti oikeassa. Tosin silloin häntä ei uskottu. Jo väitöskirjatyötä tehdessäni huomasin, että tiedot alalta olivat hataria. Tutkimuksen ytimessä oli silloin huonosti tunnettu surfaktantti.
Hallman kertoo, että surfaktantti muodostuu tietyistä rasvamolekyyleistä ja valkuaisaineista. Surfaktantti erittyy soluista, leviää pienten keuhkorakkuloiden pinnalle ja mahdollistaa niiden auki pysymisen hengityksen aikana.
– RDS:ää sairastava keskonen yritti hengittää heti syntymän jälkeen, mutta pian hengitys vaikeutui. Keuhkojen kasaan painuminen hengityksestä huolimatta johtui surfaktantin puutteesta. Täten myöskään happi ei päässyt keuhkoista vereen, ja tästä seurasi noidankehä. Siinä on RDS-taudin ongelma pähkinänkuoressa.
Hallman tutki, mistä aineista surfaktantti koostuu ja onko sitä mahdollista mitata ennen syntymää.
Surfaktantti on ainoa neonatologiseen tutkimukseen perustuva lääke.
– Tarkastelun perusteena oli Gluckin käänteentekevä havainto, että lapsivedestä voitiin arvioida, saako keskonen synnyttyään RDS-taudin. Jatkoimme tutkimusta, kehitimme testiä tarkemmaksi ja havaitsimme, että lapsiveteen keuhkoista erittyvä aine muistutti tarkasti juuri sitä kompleksia, jota erittyy keuhkoista lapsiveteen ennen syntymää.
Hallman sanoo tutkimusryhmän kysyneen, miksi he eivät eristäisi surfaktanttia täysiaikaisena syntyneen lapsen lapsivedestä ja antaisi sitä suoraan epäkypsänä syntyneen lapsen hengitysteihin. Biologisesti aktiivista ja mikrobivapaata surfaktanttia oli nimittäin mahdollista eristää täysiaikaisena syntyvän sikiön lapsivedestä.
Hoitokoe suunniteltiin 1980-luvun vaihteessa, ja tutkijaryhmä ehti antaa vuonna 1982 ensimmäisen hoidon pikkukeskoselle päivää ennen Hallmanin paluuta Suomeen.
Suomesta Hallman oli saanut viran HYKSin naistenklinikalta.
– Surffi toimi – se lievitti tautia välittömästi! Sen vaikutus oli valtava ja nopea hapenpuutteesta kärsivälle keskoselle. Se oli mahtavaa vuosien työn jälkeen.
Onnistumisesta seurasi yhteensä viisi hoitokoetta, jotka suoritettiin sekä Helsingissä että San Diegossa. Helsingissä tutkimukseen osallistui enemmän potilaita kuin San Diegossa. Suurin osa surfaktantista eristettiin Lastenklinikan tutkimuslaboratoriossa ja osa ”salakuljetettiin” San Diegoon. Helsingin lisäksi myös Oulun ja Turun naistenklinikat osallistuivat lapsiveden keräämiseen.
– Meillä oli hyvät olosuhteet tutkimukselle, ja tukea saimme useilta tahoilta. Tutkimus sujui hyvin koko 1980-luvun, ja 1990-luvun vaihteessa päätin lähteä uuden haasteen perään Kaliforniaan.
Lisähoitoja yhdistämällä RDS:n hoitotulokset paranivat entisestään.
Hallman sanoo, että siitä lähti liikkeelle neonatologian kehittyminen todelliseksi lastentautien spesialiteetiksi.
Surfaktantti on ainoa neonatologiseen tutkimukseen perustuva lääke. Sitä annetaan edelleen yli puolelle pikkukeskosista hengenvaarallisen sairauden ehkäisyyn ja hoitoon.
Mitä kaikkea pitäisi tutkia?
Keskosiin liittyvä tutkittava ei lopu. Pikkukeskosten hengitysvaikeusongelmakaan ei ole vielä kokonaan ratkaistu.
– Keskoshoidon kehittäminen vaatii vielä paljon tutkimusta. Esimerkiksi keskosten keskushermoston kehitystä suojaavia hoitoja tarvitaan lisää. Onneksi keskosia voidaan seurata – sekä edeltävää sikiökautta että myöhempää kehitystä.
Suomessa apuna ovat hyvät rekisterit. Äitien raskautta seurataan, samoin kaikenikäisten sairauksia. Se ei ole itsestään selvää muualla maailmassa.
Nykyisessä projektissaan Hallman yhdistää vastasyntyneen kauden vahvasti syntymää edeltäneeseen kauteen ja myös myöhempään kehitykseen.
– Tämä välttämätön yhteistyöalue sikiökauden osaajien kanssa näyttäisi jossain määrin vähentyneen, koska nykyään pyritään keskittymään omaan suppeaan spesialiteettiin. Se on huono asia, mutta samalla erinomainen haaste meille. Tutkimuksen tulee olla moniammatillista, ja on tärkeää, että eri spesialiteettien lisäksi myös muiden alojen tutkijat, kuten molekyylibiologit ja geneetikot osallistuvat. Pyrimme tutkimaan ratkaisemattomia ja elämän laadun kannalta merkittäviä kysymyksiä.
Hallman muistuttaa, että ennenaikaisuuteen liittyvä ja ehkä se kaikista tärkein kysymys on selvittämättä: miksi raskaus jää toisinaan liian lyhyeksi?
– Tuskin pelkästään äitiin keskittyvä tutkimus tätä ratkaisee. Synnytyksen ennenaikaiseen käynnistymiseen ei ole löydetty tehokasta ja sikiölle vaaratonta jarrua. Kyseessä lienee aikaisemmin raskaudessa tai ennen raskautta alkanut tila.
Hallman sanoo, että hänen on vaikea uskoa, etteikö sitä voitaisi korjata. Ensin pitää vain ymmärtää riittävän hyvin raskauden kestoa säätelevän kellon toiminta.
– Me tutkijat uskomme, että tehokkaita ja turvallisia hoitoja löydetään vielä. Tutkijoiden suunnitelmien ja panoksen lisäksi siihen vaaditaan riittävät resurssit.
Lastenklinikoiden Kummit tukee lastentautien tutkimustyötä ja on mukana mahdollistamassa vuosittain noin kymmentä tärkeää lastentautien tutkimushanketta Suomessa. Kummit on tukenut Lastentautien tutkimussäätiön kautta Mikko Hallmanin tutkimusta pikkukeskosten hoidon parantamiseksi.
KUKA? Mikko Hallman
Lastenlääkäri ja professori Mikko Hallman (s. 1945) on tehnyt pitkän uran sekä lastenlääkärinä että tutkijana. Helsingin yliopistossa lääketiedettä opiskellut Hallman väitteli vuonna 1972. Hän on ollut Helsingin yliopiston neonatologian dosentti vuodesta 1979. Hallman on toiminut urallaan seuraavissa viroissa: Kalifornian yliopiston lastentautiopin apulaisprofessori (v. 1979–1982), HYKSin naistentautien klinikan lastenosaston ylilääkäri (v. 1985–1990), Kalifornian yliopiston lastentautiopin professori (v. 1989–1997) ja Oulun yliopiston lastentautiopin professori (v. 1996–2013).
Hallman nimitettiin Suomen tiedeakatemian jäseneksi vuonna 2002, ja vuodesta 2013 lähtien hän on toiminut täyspäiväsenä tutkijana.
Hallman sanoo, ettei aio vielä jättää tutkimustyötä.
– En ymmärrä, miksi tutkijan uran pitäisi loppua varhain. Julkisuudessa kuulee välillä puhuttavan siitä, että jo yli 50-vuotiaat ovat liian vanhoja. Ajatus on absurdi, yksipuolinen ja diskriminoiva, eikä sitä allekirjoiteta johtavissa tutkijamaissa. Niissä tiimit toimivat ilman keinotekoisia rajoja.
Hallmanin mukaan Suomessa lastenlääkäreillä on hyvä profiili ja ala on sekä suosittu että arvostettu.
– Aikuisten sairauksista puhutaan paljon, koska ne koskettavat meitä ja niitä tutkitaan intensiivisesti. Keskoset ja pikkulapset eivät esitä argumentteja oman hoitonsa puolesta, eikä yhteyttä heidän sairauksien ja aikuisten terveyden välillä juurikaan noteerata. Onneksi perheet ja Lastentautien tutkimussäätiö pitävät näitä asioita esillä. Kummien toiminta on erittäin arvokasta.
Teksti: Laura Koljonen