– Sitten alkaa pohdinta: mitä tämä tarkoittaa. Tutkimukset suunnitellaan aina tarkkaan, ja tutkijat kuvittelevat tietävänsä, mitä on tulossa, mutta silti sieltä tulee aina yllätyksiä. (Kuva: Laura Koljonen)
Vuonna 1974 HUSissa tehtiin ensimmäinen kantasolusiirto lapselle.
Kantasolusiirtoja käytetään eniten erilaisten verisairauksien, kuten leukemioiden ja muiden vakavien syöpäsairauksien, hoidossa.
Hoidon aikana potilaan valkosolut tapetaan solunsalpaajilla ja sädehoidolla, mikä tarkoittaa myös sitä, että terveet verisolut kuolevat. Kantasolusiirrolla potilas saa terveen veren kantasoluja, jotka muodostavat uusia verisoluja: verihiutaleita sekä puna- ja valkosoluja.
Kuulostaa yksinkertaiselta ja tehokkaalta, mutta kantasolusiirtoon liittyy vielä monia avoimia kysymyksiä. Lisäksi toimenpide on onnistuessaankin potilaalle raskas.
– Hoidoissa pyritään aina siihen, että kantasolusiirtoja tarvittaisiin mahdollisimman vähän, sillä se on valtavan rasittava temppu sille pienelle potilaalle. Onneksi lasten syövän hoito on kehittynyt, eikä kantasolusiirtoja tarvita yhtä paljon kuin aiemmin, sanoo Eliisa Kekäläinen.
Kekäläinen tutkii kantasolusiirron jälkeisen immuunijärjestelmän toipumista.
Hän on nähnyt, miten vuosikymmenten aikana kantasolusiirrossa on otettu paljon pieniä edistysaskelia.
Riskinä invalidisoiva krooninen käänteishyljintä
Kekäläinen tutkimusryhmineen on kiinnostunut erityisesti kateenkorvasta eli tyymuksesta. Kyseinen kudos sijaitsee rintalastan alla, sydämen päällä.
Kateenkorva vanhenee nopeasti; vastasyntyneillä se toimii hyvin, mutta jo puolen vuoden iässä se alkaa kutistua. Aikuisilla kateenkorva toimii enää vähän. Sen rakenne säilyy, mutta toiminta lakkaa.
– Kateenkorva kehittää immuunijärjestelmän T-soluja. T-solut ovat elimistölle tärkeitä, sillä ne kehittävät merkittävän osan oppivasta immuunijärjestelmästä. Jos T-solut vähenevät liikaa, ihminen sairastuu. Esimerkiksi HI-virus tappaa T-soluja.
Kekäläinen kertoo, että kantasolusiirrossa pyritään vaihtamaan muun muassa T-solut. Luovuttajalta saadut kantasolut annetaan saajalle, jolle pitäisi muodostua uudestaan immuunijärjestelmä.
– Samalla pitäisi muodostua uudestaan myös T-solujen tuotanto kateenkorvassa. Jos se menee pieleen, eikä kateenkorva ala tuottaa kunnolla uusia T-soluja, siitä seuraa kaikenlaista harmia.
Lapsilla isot ongelmat kantasolusiirroissa ovat harvinaisia – aikuisilla niitä esiintyy huomattavasti enemmän. Lapsilla ongelmia seuraa noin yhdelle kymmenestä. Yleensä toimenpide sujuu suht hyvin, mikä ainakin osittain johtuu toimivasta kateenkorvasta. Huono puoli on se, että jos ongelmia ilmenee, ne ovat usein hankalia ja pitkäikäisiä.
Kroonisen käänteishyljinnän riskiä on kuitenkin koko ajan saatu vähennettyä. Mitä paremmin tutkijat ovat saaneet selvitettyä käänteishyljinnälle altistavia riskitekijöitä, sitä vähemmän sitä esiintyy.
Pahin ja pitkäaikaisin ongelma on krooninen käänteishyljintä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että luovuttajalta saatu siirre hyökkää saajan omaa kudosta vastaan.
– Englanninkielinen nimi graft versus host disease on minusta kuvaava. Siirteen solut hyökkäävät sitä vastaan, joka siirteen saa. Käänteishyljintä aiheuttaa todella kroonisia vaivoja, joihin liittyy suolisto- ja iho-oireita, nivelten jäykistymistä ja ihon paksuuntumista sekä limakalvo- ja silmäoireita. Se voi olla hyvin invalidisoivaa.
Kroonisen käänteishyljinnän riskiä on kuitenkin koko ajan saatu vähennettyä. Mitä paremmin tutkijat ovat saaneet selvitettyä käänteishyljinnälle altistavia riskitekijöitä, sitä vähemmän sitä esiintyy. Siirrettä on esimerkiksi opittu modifioimaan niin, että siitä poistetaan tiettyjä soluja. Valtava harppaus Kekäläisen mukaan on ollut myös kudosyhteensopivuuden ymmärtäminen.
– Mitä paremmin luovuttajan ja saajan kudokset mätsäävät, sitä vähemmän yleensä ilmenee ongelmia. Nykyään osataan myös hoitaa akuutteja komplikaatioita.
Ihmiset eivät ole hiiriä
Kekäläisen tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle siitä, pystyvätkö tutkijat löytämään kiertävän veren soluista merkkejä kateenkorvan vaurioista.
– Ja jos pystymme, onko mahdollista löytää jotakin sellaista, mihin voisimme vaikuttaa. Eli olisiko siellä jokin vipu väärässä asennossa ja voisiko sitä korjata. Todennäköisesti tyymusta pitäisi suojata ennen kantasolusiirtoa tai sen aikana. Meillä onkin kehitteillä malli, jossa sitä voisi tutkia.
Kateenkorviin tutkimusryhmä ei kuitenkaan pääse käsiksi.
– Jos haluaisimme tutkia kateenkorvaa ja sitä, mitä vaurioita kantasolusiirto sille tekee, se ei ole mahdollista, sillä kateenkorva on sydämen päällä, rintakehän luiden sisällä.
Tutkijat kyllä saavat käsiinsä kateenkorvakudosta, mutta sitä on mahdollista saada vain sydänleikatuilta lapsilta. Heillä kateenkorva on niin iso, että siitä pitää poistaa pala sydänleikkauksen aikana.
– Sen sijaan kantasolusiirteen saaneiden lasten kateenkorvaan emme pääse käsiksi.
Niissä kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa tutkimuskohteena on kantasolusiirto ja käänteishyljintä, tutkimusta tehdään pääasiassa hiirillä.
– Tässä asiassa en usko hiiritutkimuksiin ollenkaan, sillä olen ihmislääkäri. Ihmiset elävät ihmisten elämää ja muuttujia on paljon enemmän kuin hiirillä. Meidän ryhmä yrittää saada mahdollisimman paljon tietoa irti ihmispotilaista.
Tutkijat ovat tyytymättömiä tämänhetkiseen
Eliisa Kekäläinen tiesi jo varhain, että lääketiede on hänen juttunsa.
Neljävuotiaana hän ilmoitti äidilleen, että hänestä tulee neljän tieteen tohtori.
– No, toistaiseksi olen vain yhden, mutta lääketiede on aina kiinnostanut. Minua kiehtoo, miten ihminen toimii.
Kekäläinen kertoo, miten haltioitunut hän lapsena oli, kun pikkuveli kaatui lasiin, ja lasi leikkasi jalan ihon kerrokset hyvin tarkkapiirteisesti.
– Muistan, miten vain tuijotin polven haavaa ja miten hienolta ne ihon leikkaantuneet kerrokset näyttivät. Samaan aikaan veljeni karjui, että mä kuolen. Ei tietenkään kuollut, vaan äiti ajoi hänet terveyskeskukseen tikattavaksi.
”Jos haluaisimme tutkia kateenkorvaa ja sitä, mitä vaurioita kantasolusiirto sille tekee, se ei ole mahdollista, sillä kateenkorva on sydämen päällä, rintakehän luiden sisällä.”
Koulutukseltaan Kekäläinen on immunologi, ja erikoistumisalanaan hänellä on kliininen mikrobiologi.
Post doc -vuotenaan Ruotsissa Kekäläinen tutki kudosimmunologiaa.
– Ruotsissa oltiin siihen aikaan pioneereja, ja olen tuonut niitä oppeja mukanani Suomeen. Nyt ne ovat jo ihan valtavirtaa.
Kekäläinen naureskelee olevansa tutkija, koska hänellä on auktoriteettiongelma.
– En usko, että kuntoutuisin takaisin normaaliin työelämään. On todella vieras ajatus, että joku tulisi sanomaan ’Kekäläinen, tässä on sulle projekti – ala hommiin’. Haluan keksiä sen itse! Tieteessä vapaus on parasta.
Vapaus tuo myös vastuun. Työtä on paljon ja tuloksiakin on tultava. Projekteja on useita päällekkäin ja iso osa ajasta kuluu rahoituksen hakemiseen ja hallinnointiin.
– Rutiini tulee kaiken hauskan päälle, mutta kyllä tutkiminen silti on vielä enemmän hauskaa kuin rutiinia. On ihan parasta, kun opiskelijat kantavat jonkin tuloksen sisään. Kollegani sanoi hyvin, että tutkijat ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät tyydy vallitsevaan olotilaan.
Tutkija-Kekäläinen ei siis ole tyytyväinen siihen, että yhdeksän kymmenestä kantasolusiirron saaneesta ei kärsi kroonisesta käänteishyljinnästä, vaan haluaa selvittää, miten se yksikin saataisiin oireettomaksi.
– Kantasolusiirtoon liittyy vielä paljon asioita, jotka tunnemme huonosti, ja näitä hoitoja annetaan ihmisille kuitenkin koko ajan. Onhan siellä jossakin oltava se vaihtoehto, että se voidaan estää. Fatalismi tässä kohtaa olisi kohtalokasta.
Lastenklinikoiden Kummit tukee lastentautien tutkimustyötä ja on mukana mahdollistamassa vuosittain noin kymmentä tärkeää lastentautien tutkimushanketta Suomessa. Kummit on tukenut Lastentautien tutkimussäätiön kautta Eliisa Kekäläisen tutkimusta liittyen kantasolusiirron jälkeisen immuunijärjestelmän toipumiseen.
Koko jutun voit lukea Kummit-lehden numerosta 2/2023.
Teksti: Laura Koljonen