Blogi

Samu – lastenklinikka lähellä syntymästä aikuisuuteen

20.06.2017 klo 12.09 Janet Grundström

Tiesimme jo ennen pojan syntymää, että emme lähde kolmantena päivänä syntymästä kotiin, vaan aloitamme vauva-arjen lastenklinikalla. Loppuraskauden ilo vaihtui pelkoon ja epätietoon raskausviikolla 35, jolloin aloitimme odottamaan jotain epämääräistä, nenätöntä vauvaa. Olemme jälkikäteen miettineet olisimmeko mieluummin nauttineet loppuraskaudesta ja saaneet yllätyksenä vammaisen lapsen? Ehkä oli parempi niin, että tiesi etukäteen. Mitään shokkia ei lapsen vammaisuus ole meille vanhemmille aiheuttanut. Olimme vain kiitollisia siitä, että selvisimme hengissä. 

Jaa postaus:

Elmerin elämää

04.05.2017 klo 14.34 Lisa Wesin

Oli kesäkuun kymmenes päivä vuonna 2016, kun Elmeri ilmoitti tulostaan. Jo synnytyksen alkuvaiheessa kätilö sanoi ääni vapisten: ”vauvan sykkeet laskevat vähän väliä”. Vaikka tilanne oli hankala, oli onnemme saada TAYS:ssa niin taitava ja sydämellinen kätilö juuri meille. Emme osanneet kuvitellakaan, että tässä voisi tulla hätä. Tuskin kukaan sellaista etukäteen miettiikään.

Jaa postaus:

Henrin tarina

15.03.2017 klo 07.04 Henri Ihander

Syyskuun 9. päivä vuonna 2010. Olin tavallinen 15-vuotias juuri peruskoulun yhdeksännen luokan aloittanut nuori. Heräsin aamulla ja lähdin ajamaan mopollani kohti koulua ja alkavaa ruotsintuntia. Koulupäiväni päättyi klo 15 ja kotona aloin valmistautua illalla edessä olevaan lätkämatsiin. Järvenpäästä ajettiin Porvooseen, jossa peli pelattiin. Peli jäi lopulta minun ”urani” viimeiseksi. Pelistä oli pelattu aika tarkasti puolet, kun otin viimeiset luistelupotkuni. Luistelin kaukalon toisesta päästä asti ja olin hakemassa kiekkoa kulmauksesta, kunnes juuri ennen laitaa luistin tökkäsi jäässä olleeseen kuoppaan ja kaaduin polvilleni. Törmäsin pää edellä laitaan. Niskastani murtui yksi nikama kahteen osaan ja sain täydellisen neliraajahalvauksen.

Jaa postaus:

Apua Finnair Plus -pistelahjoituksista: Matiaksen matkakertomus

06.03.2017 klo 12.15 Anna-Leena Karpow

Matias oli viiden viikon ikäinen, kun hän sai SVT-kohtauksen ja vähän myöhemmin hänellä todettiin WPW-oireyhtymä, joka altistaa sydämen rytmihäiriöille. Korjaavana hoitona käytetty sydämen katetriablaatio suunniteltiin tehtäväksi, kun hän olisi vähintään 20 kilon painoinen. Ensimmäinen reissu Lastenklinikalle magneettikuvaukseen oli maaliskuussa 2016, sopivasti Matiaksen kaksivuotissyntymäpäivänä. Tuolloin menimme omalla autolla, koska Kummeilla ei ollut mahdollisuutta antaa lentoja vähäisten lentopistelahjoitusten vuoksi. Meiltä Outokummusta on matkaa Helsinkiin noin 450 kilometriä. Matka kesti kauan, ja varsinkin tulomatka oli raskas nukutuksesta toipuvan lapsen kanssa.

Jaa postaus:

Pikkuruisin askelin – taistelin ja selviydyin

14.02.2017 klo 10.57 Katariina Schmidt

Pehmeä ja lämmin olotilani vaihtui hetkessä leikkaussalin kirkkaisiin valoihin, kuivaan ilmaan ja ihmisten käsiin. Yhtäkkiä minun oli kylmä enkä saanut happea. En voinut käpertyä vaan minut levitettiin pöydälle ja napaani laitettiin napakanyyli, suuhuni suihkutettiin sulfaktanttisuihkeet ja nenästä työnnettiin alas keuhkoihini hengityskoneen putki. Tutut sydämen lyönnit olivat poissa. Olin juuri aloittanut elämäni ja tietämätön siitä, että joukko ihmisiä taisteli elämäni puolesta. Minua kiidätettiin Lastenklinikan teho-osastolle, missä sain nenämahaletkun, antureita ja läpikuultavan ihoni lävitse lisää kanyylejä. Makasin paljaana sinivalon alla. Elämäni oli hiuskarvan varassa

Jaa postaus:

Sydämeeni joulun teen

11.12.2016 klo 17.52 Heidi Tonteri

Joulun aikana minäkin palaan niihin ihaniin lapsuuden jouluihin, joita oma äitini valmisteli. Heti aattoaamuna nenään kantautui riisipuuron tuoksu ja malttamaton tunnelma kukki pitkin päivää. Joulu on minulle makuja, tuoksuja, valoja ja ihanan pirskahtelevaa tunnelmaa. Omien lasteni kautta minussakin herää sisäinen joulun lapsi.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet samanaikaisesti sekä elämäni raskaimmat että antoisimmat vuodet. Toissa jouluna Samu ja Juho alkoivat jo ilmoitella itsestään: aattona tunsin vatsassani aivan erikoisia nippaisuja ja kuplimisia. Nuo tuntemukset kiinnittivät huomioni siinä määrin, että päätin pitäytyä alkoholittomissa joulujuomissa. Uudenlainen toivon kipinä valtasi mielen, ja aika pian tuohon kuplintaan saatiin toivottu varmennus. Vaikka nautinnollinen raskausaika ei kohdallamme kestänyt kauaa, on tuo joulu silti jäänyt mieleeni aivan erityisellä tavalla.

Jaa postaus:

Elämää Aatun kanssa

09.12.2016 klo 09.59 Anu Orreveteläinen

Elokuussa 2006 meidän perheeseen syntyi viides lapsi. Jo ennen Aatun syntymää tiedettiin, että pojallamme on kampurajalka ja suolitukoksia. Silloin meitä lohduteltiin leikkauksella ja pikaisella toipumisella, mutta toisin kävi.

Synnyttään Aatu elvytettiin ja kiidätettiin lasten teholle, jossa hän vietti seuraavat neljä kuukautta. Heti toisena päivänä poika leikattiin. Hänelle tehtiin suolitukosten poisto ja ohutsuolta jouduttiin myös leikkaamaan. Parin viikon ikäisenä Aatulle tuli sepsis, johon hän oli menehtyä. 

Jaa postaus:

Hyvä KummiKaveri

26.10.2016 klo 12.19 Sanna Kiiski

Kun aloin odottaa esikoistani Beniä, otin selvää kaikista mahdollisista riskeistä, mitä liittyi raskauteen. En syönyt homejuustoa, en edes ulkomailla salaattia (koska salaatin lehdet saattoivat olla likaisia), vähensin sokerin syöntiä, kävin akupunktiossa, lymfassa ja varmaan kymmenessä ylimääräisessä ultrassa. Minulle oli itsestään selvää myös se, että minulta otettaisiin lapsivesinäyte. Serkkuni on vaikeasti kehitysvammainen – synnytyksessä vammautunut – enkä ollut varma siitä, miten minusta olisi elämään vammaisen lapsen kanssa.

Jaa postaus:

Erilainen alku

13.09.2016 klo 13.32 Kaisu Kosonen

"Nyt mä joudun säikäyttämään teitä vähän", sanoi Naistenklinikan kätilö rakenneultran päätteeksi; "vauvan mahalaukku on väärässä paikassa". Kätilö tulosti tukun ultrakuvia, laittoi pinon nenäliinoja minun rintakehäni päälle ja lähti pois huoneesta konsultoimaan lääkäriä. Meni hetki kunnes tajusin, että jotakin on pahasti vialla. Kaikki eteni nopeasti ja pian samainen kätilö soitti meille aikaa sikiötutkimusyksikköön. Hetkeä aiemmin olimme saaneet tietää, että meille on tulossa pieni poika.

Jaa postaus:

Syli täynnä Sisua

03.06.2016 klo 10.56 Laura Rissanen

"Odota kulta, äiti ajaa ja auttaa sinua ihan pian, kulta ei mitään hätää". Taustapeilistä näin takapenkillä oksentavan 1-vuotiaan poikani.  Ajatukset juoksivat sekavana päässä: "justhan me oltiin pulkkamäessä, miksi hän hengittää noin, nyt tulee oksennusta, mitä tässä nyt tapahtuu, pärjääkö muut kotona, Sisu kulta ei mitään hätää". En tiedä rauhoittelinko itseäni vai poikaani. Tuo sunnuntaipäivä pysyy mielessäni lopun elämääni, tuona sunnuntaina 1-vuotias poikani sai diagnoosin – hän sairastaa tyypin 1 -diabetesta.

Jaa postaus:

Pages