Blogi

Onneksi olet täällä, etkä hiljaa hiipunut pois – Juuson tarina

24.08.2018 klo 10.21 Kristiina Parri

Ajatukseni ei ollut koskaan, että kirjoitan meidän synnytyskertomusta mihinkään julkisesti. Muistan, kun olin viimeistä päivää töissä ja yksi työkaverini huikkasi minulle: "kirjoitat sitten sinne blogiin oikein rajun synnytyskertomuksen kaikkine yksityiskohtineen", ja minä siihen nauraen, että "en varmasti". Toisaalta, mieluummin olisinkin kirjoittanut oikein kunnon stoorin siitä, kuinka supisti niin paljon ettei kivulla ollut rajoja ja kuinka ponnistaessa meinasi taju lähteä, kunnes se pieni nyytti oli sylissä ja kaikki olisi hyvin. Meidän synnytys oli kaikkea muuta. En tuntenut lainkaan kipua enkä nähnyt pisaraakaan verta. Kaikki tuli niin yllättäen, ettemme olleet varautuneet sinä maanantaina vielä tähän. Kaikki oli aivan kesken.

Jaa postaus:

Aamu – valoisia ajatuksia

16.05.2018 klo 12.55 Anna Halonen

Aamu syntyi perheemme esikoisena reilut kuusi vuotta sitten. Jo odotusaikana saimme kuulla, että hänellä on synnynnäinen sydänvika, joka tulee vaatimaan leikkauksia. Koska lasten sydänkirurgia on keskitetty Helsinkiin, lähdimme sinne kotoamme Oulusta hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, jotta Aamu saisi tarvitsemaansa hoitoa heti synnyttyään. Helsingissä Aamu sai vähän ennen syntymäänsä uuden, vaikeamman diagnoosin, ja selviämistodennäköisyys oli lääkärin mukaan 2%.

Jaa postaus:

Lilin kuulumisia

06.03.2018 klo 14.34 Maiju Liimatainen

”Moimoi, Lili täällä!” – se on minun lempilausahdus. Ja ai niin, minä olenkin jo kaksi vuotta! Vasta äsken olin ihan pieni käärö ja nyt jo kaksi.

Ajattelin kertoa teille hieman kuulumisiani, ja niitähän riittää. Olin vähän reilun vuoden ikäinen, kun aloin kävelemään. Siitä lähtien olenkin edennyt oikeastaan juoksemalla. Minulla on kova kiire joka paikkaan, niin en oikein ehdi kävelemään. Elokuussa aloitin perhepäivähoidossa – se on ihan huippujuttu, vaikka alkuun minun äiti ja isi sitä jännittivätkin. Siellä olen oppinut tosi paljon uusia taitoja, koska muut kaverit hoidossa ovat 3-vuotiaita. Syöminenhän minulla oli kaikkein haastavinta pienempänä, en oikein halunnut syödä ja kaikki oksetti minua helposti. Hoidossa sekin asia loksahti kohdilleen ja nyt tykkään syömisestä! Koska olen niin pienenä syntynyt, niin minun kasvamista kontrolloidaan aika tiiviisti. Se on tosi hyvä juttu, mutta hetkittäin se käy raskaaksi.

Jaa postaus:

Elmerin kuulumisia

19.01.2018 klo 13.38 Lisa Wesin

Elämme tiivistä sairaala-arkea 1,5-vuotiaan Elmerin kanssa monien tutkimusten osalta. Käymme viikoittain Tampereen yliopistollisessa sairaalassa useita kertoja, jonka lisäksi kotona tehdään fysioterapiaa 2-3 kertaa viikossa Elmerin kunnon mukaan. Pian pääsemme aloittamaan puheterapian, jonka toivomme kehittävän hiljalleen kommunikointia. Silloin Elmeri voisi meille vanhemmille jotenkin osoittaa, missä on kipua. Tämä olisi todella tärkeää myös tutkimusten etenemisen kohdalla.

Jaa postaus:

Elämä yllättää – Elmerin tarina

11.12.2017 klo 10.22 Anne

Niin kai se on, että elämä yllättää silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sekin oli ihan tavallinen syyskuinen keskiviikko, kun minulle soitettiin töihin koulun iltapäiväkerhosta. Elmeri, reipas ekaluokkalainen, oli yllättäen muuttunut huonovointiseksi ja minua pyydettiin hakemaan hänet kotiin. Lähdin niin nopeasti kuin pystyin.

Jaa postaus:

Mitokondriotauti mukanamme – Iinan tarina

18.10.2017 klo 10.29 Emilia Varpula

Keittiön seinällä on kalenteri, joka näkyy taas täyttyneen tässäkin kuussa kymmenistä palaveri-, terapia-, tutkimus- ja lääkäriajoista.  Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kahlata päivä kerrallaan kaikki läpi. Elämä on jakanut tällaiset kortit meille ja niillä pelataan.

Vuonna 2011 syntyi perheeseemme terve neljäkiloinen tyttölapsi, joka sai nimekseen Iina. Iinan ollessa muutaman kuukauden ikäinen alkoi huoli herätä, kun tyttö ei suostunut oikein syömään. Neuvolassa painoa seurattiin ja aluksi syömättömyyttä pidettiin siellä normaalina. Kun painon tulo alkoi viikkojen myötä hiipua ja tyttö ei enää syönyt juuri lainkaan, Iina sai lähetteen lastentautien poliklinikalle.

Jaa postaus:

Alfredin alkumatka

11.09.2017 klo 10.07 Meri-Tuuli Lindström

Kun poikamme Alfred syntyi, olimme olleet Lastenklinikan asiakkaina jo neljä kuukautta. Ehdimme tallaamaan Lastenklinikan ja Naistenklinikan käytäviä moneen otteeseen ennen h-hetkeä, joten jätimme väliin kaikki neuvolan synnytysvalmennukset ja tutustumiskäynnit. Meillä oli paljon muuta mietittävää ja tiesimme, että ainoa tapa valmistautua tulevaan olisi olla rohkeita, tyyniä ja osata luottaa Naistenklinikan ja Lastenklinikan henkilökuntaan.

Jaa postaus:

On mulla ystävä hyvä – Helin tarina

28.08.2017 klo 11.27 Anja Keisanen

Herään aamulla täynnä intoa päivän tulevasta lentopalloturnauksesta. Pidän lentopallosta todella paljon ja nautin pelaamisesta erityisesti parhaan ystäväni kanssa. Pian kuitenkin saapuu ikävä tekstiviesti: ”Heli on kipeänä. Buranaa kehissä ja toivottavasti tepsii”. Minua harmittaa kovasti, ettei hän pääse tulemaan turnaukseen. En pysty kuin toivottamaan hänelle pikaiset paranemiset viestin välityksellä.

Jaa postaus:

Pienen pieni keijukainen – Lili 430g

03.07.2017 klo 12.34 Maiju Liimatainen

Oli 16. helmikuuta vuonna 2016. Raskausviikkoja äidilläni oli kasassa vasta 27+4, mutta minut oli päätetty ottaa pois äidin mahasta leikkaamalla. 6 viikkoa aiemmin oli ultraäänessä huomattu, että olen tosi minikokoinen ja monet asiat olivat pielessä; napanuorani ei toiminut kunnolla, virtaukset olivat poikkeuksellisia ja istukkakin oli jotenkin erikoinen. Äidilleni tuli myös vakava raskausmyrkytys, jonka vuoksi hän on ollut täällä Kuopiossa vuodelevossa monta viikkoa.

Jaa postaus:

Samu – lastenklinikka lähellä syntymästä aikuisuuteen

20.06.2017 klo 12.09 Janet Grundström

Tiesimme jo ennen pojan syntymää, että emme lähde kolmantena päivänä syntymästä kotiin, vaan aloitamme vauva-arjen lastenklinikalla. Loppuraskauden ilo vaihtui pelkoon ja epätietoon raskausviikolla 35, jolloin aloitimme odottamaan jotain epämääräistä, nenätöntä vauvaa. Olemme jälkikäteen miettineet olisimmeko mieluummin nauttineet loppuraskaudesta ja saaneet yllätyksenä vammaisen lapsen? Ehkä oli parempi niin, että tiesi etukäteen. Mitään shokkia ei lapsen vammaisuus ole meille vanhemmille aiheuttanut. Olimme vain kiitollisia siitä, että selvisimme hengissä. 

Jaa postaus:

Pages